Italia 2014: Kommentit

Pikaisesti vielä yleisiä kommentteja Italiasta, kohteista missä kävimme ym. Täysin randomisti ilman mitään fiksua järjestystä. Ja lisään niitä varmaan tähän pätkään sitten vielä myöhemminkin, jos jotain erityistä tulee mieleen.

Kymmenen päivää Italiassa ja monta paikkaa tuli nähtyä. Reissu oli mielestäni vähintäänkin onnistunut, ja ihan rehellisesti annan pisteet itselleni siitä, miten hyvät majoituspaikat olin meille löytänyt ja valinnut. Missään nimessä ne ei ollut mitään viiden tähden hotelleja, mutta juuri sellaisia, joissa aina sen muutaman yön pystyi ihan kevyesti nukkua. Malcesinessa taisi olla ainoa kerta, kun heräsin yöllä; meillä oli ikkuna auki (huoneemme oli jollekin pienelle sisäpihalle päin, mutta "sataman" äänet saattoivat kuulua silti huoneeseemme vähän), ja yhtäkkiä minä ja S heräsimme aivan kamalan kuuloiseen rääkymis- tms. ääneen. Tai ei se tainnut oikein olla rääkymistäkään, mutta se oli hyvin erikoinen naisesta (?) lähtevä ääni, joka jatkui kummallisen pitkään. Puhuimme asiasta vasta aamulla, eikä R ollut kuulemma kuullut koko ääntä, mikä oli kyllä erikoista, sen verran luja se ääni oli ollut. Joka tapauksessa, luulen että jos vielä Malcesinessa majoitun, voin ihan hyvin hakeutua samaiseen hotelliin, ainakin hinnan puolesta.

Italialainen jäätelö on niiiiin hyvää! Sitä jäin ihan tosissaan kaipaamaan! Toisaalta on ehkä ihan hyvä ettei sitä saa Suomesta, muuten olisin varmaan melkoinen sinivalas :D
Kuten joissain teksteissä tulikin jo ilmi, ei italialaiset juuri käytä mausteita ruoissaan. Tai ainakaan sellaiset ei osunut omalle kohdalleni. Voi toki olla että olen itse tottunut turhankin suolaiseen ruokaan, mutta tiedän etten ole ainoa, joka on hieman valitellut ruokien mauttomuutta. Periaatteessahan ne oli muuten kyllä mitä parhaimpia, kun vain sai sitä suolaa vähän lisättyä esim. pastan joukkoon. Yksi parhaimmista annoksista oli Malcesinessa syömäni pasta-annos, ja siellä oli kyllä erittäin hyvät pitsatkin.

Näin jälkikäteen harmittaa, että Venetsiassa oltiin vain muutama tunti. Mä rakastuin siihen kaupunkiin aika paljon. Ja ennen Venetsiaa mun sydämen on niin isosti vienyt vain Lontoo ja Barcelona. Ne pienet kujat ja kadut Venetsiassa... niille pitää päästä uudestaan! Ja seuraavalla kerralla varaan rahaa sen verran, että pääsen kokemaan gondoli-ajelun! Sehän ei nimittäin mitään erityisen edullista puuhaa ole, jos en väärin muista niin joku puolen tunnin ajelu saattoi maksaa 80e. Noh, halpaa se nyt ei kuitenkaan ollut. Eli kyllä, iso plussa Venetsialle. Vaikka olihan siellä niitä turisteja, siitä nyt ei pääse mihinkään. Mutta jotenkin ei ne edes haitannut siellä, kun kaupunki itsessään vei niin mukanaan.

Verona taas ei ollut mielestäni kummoinen kylä. Siihen riitti ihan hyvin muutama tunti. En oikein tiedä mikä siinä oli "ongelma", mutta siinä ei vaan ollut mitään. Tylsähkö. Joten vaikka Malcesine oli pieni, niin paljon mieluummin siellä asusteli kuin Veronassa. Malcesinessa oli tunnelmaa.

Cinque terressä tosiaan riitti ne muutamat päivät mitä siellä olimme. Ehkä siellä viikon saisi menemään, mutta sen jälkeen aika kävisi kyllä varmasti pitkäksi, ainakin itselläni. Ja siinä viikossakin tulisi varmasti vaelleltua kyliä ympäröivässä vuoristossa jonkin verran, koska se on oikeastaan aino "fiksu" tekeminen mitä siellä on. Majoitus kannattaa tuolta alueelta varata ajoissa, sillä viime keväänä (2014) kuvittelin olevani ajoissa, mutta niin vain edullisimmat paikat olivat ilmeisesti jo menneet, tai sitten niitä ei ollutkaan. Kävi siis hyvä tuuri, että bongasin huoneiston meille, se ei syössyt meitä vararikkoon, ja oli kuitenkin todella asiallinen. Jos emme olisi saaneet sitä, olisimme varmaan joutuneet majoittumaan La Spezziassa, joka on toki sekin yksi vaihtoehto, sillä junamatka sieltä esim. Riomaggioreen ei ole mahdottoman pitkä. Lisäksi kannattaa huomioida, että itse tsekkasin majoitusvaihtoehdot ainoastaan booking.comista, joten esim. airbnb saattaa tarjota vielä lisääkin vaihtoehtoja.

Italia 2014: Viimeiset päivät Milanossa

Maanantaina 7.7. pakkasimme jälleen kerran kamamme ja suuntasimme juna-asemalle. Menimme ensin Monterossoon, koska saimme sieltä suoran yhteyden Milanoon, eikä meidän tarvinnut mennä La Spezzian kautta. Matka Milanoon oli paljon helpompi kuin mitä matka Cinque terreen oli ollut, vaikka tokihan siinäkin istuskelua tuli. Juna-asemalta suuntasimme metrolle, ja sieltä ostin kioskista taas kaupungin kartan hahmottaakseni sitä hieman paremmin. Matka ei ollut aivan kamalan pitkä, mutta se tuntui helpommalta ja tietenkin nopeammalta ratkaisulta rinkka ja muut matkatavarat selässä. Maanpinnalle jälleen tultuamme piti hieman pyöritellä päätä että mihin suuntaan lähdemme edes kävelemään, vaikka tiesimmekin olevamme suunnilleen oikealla kadulla. Jossain kohtaa piti kuitenkin varmistaa asia taas kartasta, ja löysimmekin hotellin aika helposti. Täytyy sanoa että olin valinnut meille sijainniltaan aivan loistavan hotellin, sillä se oli aivan Corso Buenos Aires -ostoskadun välittömässä läheisyydessä. Hotel Serena oli myös erittäin siisti, joskin emme saaneet ilmastointia toimimaan siellä ihan kuten piti, ja joko siellä oli aivan jäätävän kylmä tai sitten turhan hiostava ilma. Hintaan kuului aamiainen, joka tarjoiltiin hotellin ala-/kellarikerroksessa ja joka oli aika perus, ei mitään erityistä mainittavaa siitä suuntaan eikä toiseen. Kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella sitä lämpimästi.

Hotel Serena ja sen aulan sisustusta.

Aikamme Milanossa oli muuten aika rajallinen, n. 1,5 päivää, ja käytimme sen ihan tehokkaasti: maanantai-iltana etsimme ruokapaikkaa ja tsekkasimme muutaman hotellin lähellä olevan vaatekaupan. Tiistaina tsekkasimme pakollisen nähtävyyden eli Milanon Duomon. S:lla ei ollut muka tarpeeksi asialliset vaatteet päällä, joten hän joutui jäämään ulkopuolelle, mutta minä ja R kävimme pikaisesti vilkaisemassa miltä kirkko näyttää sisältä. Kauaa emme viitsineet siellä olla, mutta sitten jatkoimme vielä matkaa kaikki kolme ylös kirkon katolle, mistä näki lähes koko kaupungin yläilmoista. Täytyy sanoa että vaikka kirkko toki oli ihan hieno, niin jo tuo kertoo jotain, että sanon että se on "ihan hieno". Ehkä odotukset vain oli turhan korkealla, että se olisi muka aivan yybermahtava. Hieno, mutta ei nyt niiiin kummoinen mielestäni kuitenkaan. Tuomiokirkolta lähdimme tallustamaan vähän ehkä päämäärättömästikin jonnekin, ja päädyimme Sempione-puiston laidalle. Sieltä otimme suunnan takaisin ostoskadulle Giardini Pubblici Indro Montanellin (mitä hittoa?) kautta. Ja tuo äsken mainittu on siis sekin jokin puisto.

Maanantaina Milanoon saapuessamme satoi pääasiass vettä, ja jouduimme ostamaan matkan loppumetreillä vielä sateenvarjot.

Duomo di Milano ja näkymiä sen katolta ja sisältä.

Castello Sforzesco.

Sempione-puisto ja Arco della Pace.

Indro Montanelli Public Gardens.

Ja heittäkääpä villi veikkaus mitä ostoskadulla teimme? Hehee. Erityisesti S kunnostautui shoppailussa ihan kunnolla, itse en mitään isompaa ostanut, mutta oli hauskaa kierrellä kaupoissa mitä Suomessa ei ole. Lopuksi piti käydä ruokakaupassa ostamassa vähän tuliaisia ja jotain purtavaa pelin ajaksi ja ehkä aamuksikin. Illalla kävimme syömässä suositussa kasvisravintolassa, jossa päätetään ensin itse mitä syö, ja sitten maksetaan ruoka painon mukaan. Menimme paikalle niin sanotusti kreivin aikaan, koska pian istuuduttuamme pieni paikka alkoi täyttyä, ja siellä kävi todella moni hakemassa ruokaa mukaansa. Hyvää sapuskaa silti!

Corso buenos aires.

Milanon päärautatieasemalta.

Kaupan antimia, oli niin hienot pullot että piti napata kuva.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, ihana italialaiset jäätelöt! 

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ei sitten paljon nukuttukaan, sillä lentomme takaisin Suomeen lähti hyvin aikaisin aamulla. Itse nukuin ehkä n. kolme tuntia, ja keskellä yötä joskus kolmen aikaan kuljimme hiljaisia Milanon katuja pitkin juna-asemalle, jonka vierestä bussit Bergamoon lähtivät. Onneksi olimme käyneet katsomassa ja varmistamassa senkin aikaisemmin päivällä, niin tiesimme kuinka kauan matkaan suunnilleen menee kävellessä. Oletan että matka takaisin Suomeen meni aika tavallisesti, lähinnä torkkuessa, koska en muista siitä juuri mitään. Jonkinlainen väsymyshorros piti siitä varmaan huolen.

Italia 2014: viikonloppu Cinque Terrellä

Torstaina Venetsian jälkeen tiedossa oli pakkaamista, ja perjantaina aamulla otimme suunnaksi taas Peschiera del Gardan. Aamiaista emme ehtineet syödä, koska se tarjoiltiin vasta myöhemmin. Olimme ajoissa liikenteessä koska tiesimme että päivä menee isolta osin matkustamiseen. Peschierassa ostimme ensin junaliput Milanon kautta La Speziaan, josta pääsisimme seuraavaan kohteeseemme Cinque Terren Manarolaan. Lippujen ostamisen jälkeen ehdimme vielä nauttia aamiaista Peschieran juna-aseman lähellä olleessa hotellissa.

Heihei,  Hotel Modena ja Malcesine!

Aamiaista Peschiera del Gardalla.

Ja sitten nokka kohti Cinque terreä Milanon kautta!

Vaikka olimme yhden pätkän Bergamosta Gardalle junalla tulleetkin, ei meillä tainnut olla mitään käsitystä siitä, mitä junamatkustaminen Italiassa voi tarkoittaa. Ensinnäkin luulimme tulkanneemme paikkalippujen paikat oikein, mutta kun olimme käymässä istumaan oletetuille oikeille paikoille, alkoi kaksi vanhempaa italialaishenkilöä (mies ja nainen, eivät tunteneet ilmeisesti toisiaan) selostaa meille jotain. Sanaakaan emme sattuneesta syystä ymmärtäneet, mutta kovasti italiaanot meille yrittivät jotain kertoa. En tiedä kuinka monta kertaa sanoimme englanniksi että emme ymmärrä, mutta eipä hekään ymmärtäneet meitä. Lopulta jotenkin, ei mitään käryä miten, usean minuutin jälkeen selvisi että olimme väärässä vaunussa. Ja lopulta jotenkin, löysimme myös oikeat paikat.

Matkalukemista.

Matka Milanoon sujui, mutta vaihtoaika siellä oli sen verran tiukka, että loppumatkasta aloimme vilkuilla kellojamme hieman tiheämminkin. Juoksuksihan se meni lopulta asemalla, vain huomataksemme että juna Milanosta Geneveen myöhästyisi tyyliin vähän enemmänkin, melkein tunnin! Ihmettelimme asiaa, sillä oikea juna oli kyllä paikallaan, mutta mitään ei tapahtuisi pitkään aikaan. Ilmeisesti se odotti jotain toista junaa (?), mistä syystä se itse myöhästyisi ja niinpä me myöhästyisimme seuraavasta junasta Genevessä, ihan reippaasti. Veimme tavarat vaunuun ja kävimme kääntymässä kahvilassakin asemalla, seisoskelimme laiturilla ja menimme taas junaan. Sisällä ei kovin pitkää aikaa voinut olla, koska ilma oli hyvin lämmin, eikä sisällä ollut junan paikalla ollessa minkäänlaista ilmastointia/tuuletusta. Lopulta pääsimme liikkeelle ihan omilla paikoillamme, ja täytyy sanoa että matka Milanosta Geneveen oli mielenkiintoinen, sen verran paljon maisemat ehti matkan varrella vaihdella ja muuttua! Geneveen lopulta päästyämme emme tienneet yhtään milloin tai miltä laiturilta joku juna La Spezziaan lähtisi, koska se mihin olimme ostaneet liput, oli sattuneesta syystä lähtenyt jo ainakin tunti sitten. Kuulimme joidenkin muiden (turistien) kysyvän englanniksi ilmeisesti samasta junasta, ja varmistimme vielä konduktööriltä Geneveen saavuttuamme, voimmeko hypätä seuraavaan La Spezziaan lähtevään junaan edellisen ollessa myöhässä. Asia oli ok, mutta täytyy sanoa että koska matkaa oli vielä jonkin verran seuraavalle asemalle ihan ajallisestikin, ei matka ollut enää niin mukavaa, koska paikkojahan meillä ei kyseiseen junaan enää ollut. R ja S löysivät sattumalta vapaat istuimet ja saivat käsittääkseni aika rauhassa niillä ollakin koko matkan, mutta itse jouduin istuskelemaan lähinnä käytävällä. Vähän nihkeää oli, mutta jotenkin siitä viimeiseen vaihtopaikkaan selvittiin, ja painuimmekin ostamaan automaatista lippuja Manarolaan. Matkahan ei ollut pitkä, mutta juna oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, sillä Cinque terren kylät ovat pääsääntöisesti aika autottomia.

Tähän väliin voisi melkein laittaa vähän tietoa Cinque terrestä, ja fiksustihan tämä on kopioitu suoraan Wikipediasta:
"Cinque Terre on viiden kylän rypäs Italiassa Ligurian rannikolla. Kylät ja niitä ympäröivät vuorenrinteet muodostavat kansallispuiston, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Suojelun kohteena on myös alueen vedenalainen luonto. Jyrkkä vuoristo eristää kylät, niin että ne ennen olivat vain meriliikenteen kautta yhteydessä muuhun maailmaan, ja sekin oli talvikuukausina vaikeaa myrskyjen takia. Näin selittyy alueen nimi, joka tarkoittaa viittä maata. Maayhteys muodostui vasta, kun 1800-luvulla rannikkoa pitkin rakennettiin rautatie Genovasta La Speziaan, jolloin säännöllinen yhteydenpito ulkomaailmaan tuli mahdolliseksi. Jokaisella viidellä kylällä on oma rautatieasema.

Kylien nimet ovat pohjoisesta etelään Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomaggiore. Alueen eteläpuolella oleva Porto Veneren pikkukaupunki on osa suojelualuetta, mutta sinne ei ole rautatietä. Kylästä toiseen kulkee maalauksellisia kävelyteitä, joista joillakin peritään pääsymaksu. Erityisen suosittu on Rakkauden polku (Via dell'Amore) Riomaggioresta Manarolaan. Kukkuloiden rinteet on pengerretty viinitarhoiksi, joita reunustavat alueelle tyypilliset, ilman laastia kootut kivimuurit. Lokakuussa 2011 rankkasateet ja niiden aiheuttamat mutavyöryt vahingoittivat muureja ja maapenkereitä sekä aiheuttivat jopa kuolonuhreja Monterosso al Maressa.

Matkustajalauttayhteys yhdistää muut kylät paitsi Corniglian, jonne maihinnousu lautalta olisi liian hankalaa. Autolla eivät kyliin pääse muut kuin asukkaat, joten matkailijoille suositellaan kulkua paikallisjunalla pohjoisen suunnasta Genovasta tai etelästä La Speziasta."

Manarolassa menimme suosiolla kysymään heti alkuun infosta vinkkiä siitä, missä majoituspaikkamme olisi. Isohan tuokaan kylä ei ole, mutta pieniä kujia ja paljon rappusia ja nousuja joka suuntaan saa helposti pienen pään sekaisin. Huoneiston siis löysimme, mutta ketään ei näkynyt missään, mistä saisimme avaimen. Vähän ylempänä toisesta asunnosta meille alkoi huudella joku pieni mummeli, joka oli ilmeisesti meidän majapaikan omistajan äiti, joka hänkin lopulta saapui paikalle. Hän oli erittäin ystävällinen ja kysyimme häneltä ruokapaikkavinkkejäkin.

Vuokraamamme huoneisto.

Näkymää huoneiston makuuhuoneesta ulos kujalle.

Pitkän matkustuspäivän jälkeen (olimme lähteneet Malcesinesta joskus kuuden, seitsemän aikaan ja perillä Manarolassa olimme vasta neljän, viiden aikaan) rojahdimme hetkeksi löhöämään ja lopulta lähdimme etsimään vuokraemännän suosittelemaa ravintolaa. Se löytyikin, mutta ainakaan syömäni kala ei maistunut oikein miltään... mikä ei kyllä ollut enää siinä vaiheessa matkaa yllätys, koska tosiasia on, että Italiassa ei kyllä turhan paljon mausteilla (edes suolalla!) läträtä. Loppuilta meni maisemia ihastellessa ja kylään tutustuessa (okei, siihen meni ehkä puoli tuntia, heh), mutta aika nopeasti päädyimme nukkumaankin.

Vuokranantajamme suositteli Trattoria dal Billyä, mutta joko valitsimme vain "huonot" annokset tai sitten emme ihan ymmärtäneet muuten paikan hehkutusta. Tai sitten se oli vain se suolan puute. Taas. 

Down she goes!

Snapshotteja Manarolasta kun oli saatu vatsat täyteen.

Ensimmäinen kokonainen päivä - lauantai - Cinque terressä meni ensin jotain ravintolaa etsiessä, josta saisimme aamiaista. Ajatuksena oli ollut, että lähtisimme Manarolasta veneellä toiseen kylään, mutta muistaakseni merenkäynnistä johtuen veneet eivät meidän kyläään sinä päivänä päässeetkään. Niinpä menimme junalla ensin eteläisimpään kylään Riomaggioreen, ja sieltä pääsimme veneellä neljänteen kylään, Vernazzaan. Siellä hilluimme vähän pidempäänkin, menimme pienen luolan läpi rannalle aurinkoa ottamaan ja uimaan. Uiminen oli kyllä hieman haasteellista juurikin isohkon aallokon takia, mutta olihan se silti mahtavaa. Päivä menikin lähinnä chillaillessa, mikä oli kyllä paikallaan Veronan, Venetsian ja matkustuspäivän jälkeen. Ihan koko ajan ei ehkä tarvitse hosua menemään.

Aamiaisella.

Lipunmyyntikioskilta saatiin tieto, ettei ainakaan omasta kylästä päästä veneilemällä muualle.

Nokka kohti Manarolan juna-asemaa!

Riomaggioren asemalta kävelimme aika nopeasti muita ihmisiä seuraten satamaan, välissä piti ottaa siitäkin kylästä kuva, se ah-niin-perinteinen, minkä muutama muukin on ottanut kylässä vieraillessaan.

Riomaggiore.

Manarola.

Vernazza. Oikealla näkyy hiekka-/kiviranta, jolle päädyimme ottamaan aurinkoa ja uimaan. 

Vernazza.

Rannalle arskaa ottamaan! Kylässä luolan suulla oli jonkinlaisia varoituskylttejä ja taisi sielllä olla ihan köysikin estämässä ihmisiä menemästä luolalle ja rannalle, mutta eipä tuo näyttänyt juuri ketään estävän, varsinkin kun sen yli (tai ali) pääsi naurettavn helposti.

Rannalla.

Rannalla lojuttuamme palasimme kylän puolelle hengailemaan.

En ole sellainen ihminen joka ensimmäisenä on kuvaamassa lapsia, ne ei ole ihan mun juttu, mutta tämä tapaus oli jäätelöä syödessään niin hauskan näköinen tapaus, että pakkohan siitä oli pari kuvaa räpsiä. Katsokaa nyt tuota tyytyväistä (?) ilmettä kun poika oli saanut operaationsa päätökseen :D (mainittakoon, että pojan vanhemmat näki kuvaamiseni ja olivat ihan ok asian kanssa, joten kuvien julkaiseminen henk. koht. blogissa on varmaan tässä tapauksessa ihan ok myös.)

Kävimme vilkaisemassa myös Vernazzan kirkkoa.

Vernazza.

Manarolaan palattuamme halusimme käydä vielä omassakin kylässä pulikoimassa hetken.

Illallisen jälkiruoka, oli muuten hyvää.

Sunnuntaina lähdimme vaeltamaan pitkin Cinque terren kylien väliä kulkevia polkuja ja reittejä. Niitä on useita erilaisia, kannattaa vilkaista reittikartaa vaikka täältä.  Järkevään reittiinkin kävimme kysymässä vinkkiä infosta, ettemme yrittäisi haukata liian suurta palaa kerralla. Reittimme kulki Manarolasta Cornigliaan ja mitkä maisemat siellä olikaan, aivan mahtavat. Myös päivävalintamme kävelylle oli loistava, sillä aamupäivällä oli aavistuksen pilvistä, eikä liian kuuma, kuten muuten päivisin oli ollut. Tai ei toki liian kuuma ollut ollut aikaisemminkaan, mutta kiipeillessä ja noustessa korkeutta jonkin verran oli helpompaa liikkua kun hiki ei virrannut liikkumisen lisäksi myös auringon porottamisen takia. Ja toisaalta, juuri kun lopulta pääsimme Cornigliaan puolenpäivän aikoihin, alkoi aurinko paistaa ja saimme nauttia loppupäivän sen lämmöstä.

Manarolaa matkan varrelta. 

Manarola.

Astetta isompi koppakuoriainen.

Matkan varrelta.

Taaksejäänyt Manarola.

Suuntana Corniglia.

Määränpää lähestyy!

Tutkimme Corniglian pääpiirteittäin, söimme hyvät sämpylät ja lopulta menimme juna-asemalle. Jossain kohtaa matkalla asemalle mun oli pakko todeta, että onneksi emme päätyneet majoittumaan sinne; matka asemalle oli "pitkä" ja rappusia oli PALJON. Eli tuota kylää ei voi suositella ainakaan sellaisille, joilla on liikkumisen kanssa isompia ongelmia, nousemista ja laskemista nimittäin tulee aivan varmasti siellä.

Corniglian kylä oli todella korkealla, ja jos halusi meren lähelle, piti laskeutua monen monta rappusta. 

Itse halusin vielä nähdä viidennenkin kylistä eli Monterosson, joten otimme vielä Cornigliasta junan sinne, kun muutakaan isompaa suunnitelmaa ei ollut. Toki kaikki kylät elävät varmasti pääsääntöisesti turismista, mutta Monterossossa ei kyllä ollut enää juuri yhtään sitä tunnelmaa, mikä neljässä muussa kylässä. Kylä oli aika tukossa vähän joka paikasta, mutta vaikka rantaa oli, niin eihän sinne suinkaan noin vaan menty, vaan ne oli joko maksullisia tai sitten ainoastaan tiettyjen hotellien asiakkaille. Hmph. Päätimme kuitenkin tsekata kylän kokonaisuudessaan, ja lähempää kylän "vanhaa kaupunkia" löytyi myös ilmainen ranta, jolla hilluimmekin sitten jonkin aikaa.

Monterosso.

Päivä oli kokonaisuudessaan varsin mukava, varsinkin maisemat vuorilta kylien välistä olivat mielettömät, suosittelen! Ilta menikin taas vaihteeksi futista katsellessa, jalkapallon MM-kisat kun olivat meneillään koko matkan ajan. Itsehän olisin kisakatsomot voinut kyllä skipatakin, mutta kaksi muuta matkalaista voittivat aika selvästi äänettömässä äänestyksessä, hehe. Mutta ei, ei musta kyllä futisintoilijaa saanut tuollakaan matkalla, vaikka saatoin vähän jopa yrittääkin, hahhaa.

Viimeinen ilta Manarolassa, ja kylän hautausmaa.