Aasia 2015: Hyvästit Borneolle ja tykästyminen Singaporeen

En oikein tiedä mikä ajatus mulla oli lentoja varatessa aikanaan tiistaille, koska kyseessä oli päivälento, ja se tarkoitti käytännössä oikeastaan sitä, että aamupäivällä ei oikein ehtinyt kunnolla tekemään mitään, ja toisaalta perillä Singaporessakaan ei ehtinyt paljon muuta tehdä kuin tutustua pikaisesti hotellin alueeseen ja käydä syömässä. No, itseni tuntien ajatus oli se, ettei tarvinnut hosua aamulennolle ja sai nukkua rauhassa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ottaa kyllä vähän aikaisemmankin lennon, koska muistaakseni vaihtoehtoja kuitenkin oli.

Joka tapauksessa tiistaina herättyäni ja söin aamupalan, ja vaihdoin muutaman sanan lentokenttäbussista hostellin omistajan (?) kanssa. Busseja kulki tunnin välein, ja olin ajatellut että tällä kertaa en menisi kentälle liian aikaisin, etten joutuisi suotta odottamaan siellä kovin pitkään. Omistaja oli kuitenkin sitä mieltä, että yhden bussi olisi turhan myöhäinen, koska tällä kertaa lentäisin Singaporeen enkä Malesian sisällä, kuten viimeksi KK:sta Sandakaniin. Uskoin naista, ja toisaalta klo 12 bussi sopi senkin takia, että uloskirjautumisaika oli samaan aikaan.
Aamiaisen jälkeen lähdin käppäilemään yhdelle ostarille, ajatuksena kuluttaa siellä hetki aikaa ja hakea siitä yhdestä aikaisemminkin mainitusta kasvisravintolasta safkaa mukaan, koska halusin tietää millainen paikan täysi valikoima olisi, ja koska en tiennyt milloin saisin seuraavan kerran sapuskaa muutenkaan. Paahtoleipäaamiaisella (okei, vähän muroja myös ja pari hedelmänpalasta) kun ei kovin pitkälle jaksaisi, sen tiesin sunnuntain perusteella... ja todella, se kasvisravintola oli buffet-paikka, ja mä hain sieltä ruokaa! Ja olen edelleen hengissä. Pointtina buffet-paikkojen sapuskan syömisessä onkin lähinnä se, että sisällä ilmastoiduissa tiloissa ne safkat pysyvät todennäköisemmin kuosissa kuin mitä ulkona, ja toisekseen esimerkiksi tämä kyseinen paikka oli vasta avannut "ovensa", eli ei ihan oikeasti ollut pelkoa siitä, että ruoka olisi seissyt jo tuntitolkulla astioissaan. Oli huippua kun pystyi periaatteessa vain ottamaan mitä tahansa ja tiesi ettei se ole lihaa, vaikkei kaikista ruoista todellakaan ollut oikein käryä, että mitä ne oli. Ruoan haettuani noukin myös pyykit pesulasta ja painuin laittamaan kamat kasaan. N. varttia vaille 12 lähdin kävelemään ihan hostellin lähellä olevalle kadulle ja etsimään lentokenttäbussia, ja muutaman sata metriä kuljettuani se lopulta löytyikin. 30 ringgittiä ei toki ole paljon, eihän Suomessa kuudella eurolla paljon juhlita, mutta jos vaihtoehtona oli 5 ringgitin eli n. euron bussimatka ihan kunnon bussissa, niin ei mun ainakaan tarvitse kahta kertaa miettiä, kummalla kuljen.
Lentokentälle ei matka kauaa kestänyt, olimme siellä varmaan n. vartin yli 12. Tulostin rinkkaan tarran, jätin sen tiskille ja menin katsomaan turvatarkastuksen jonon pituutta. Jonoahan ei siis ollut, joten siinä kohtaa vähän mietitytti taas miksi olin paikalla niin ajoissa.. vaikka tokihan se tuo vähemmän stressiä, kuin että olisin jättänyt kentälletulon tosi tiukalle aikataululle. Kävin sitten mussuttamassa take away -safkani, jonka jälkeen menin turvatarkastauksen ja immigration-tiskin läpi odotusaulaan. Ja sitten vähän odotettiin.

Kota Kinabalun lentokenttää, aluetta ennen turvatarkastuksia.

Ajatella, vielä tämän syötyänikään en saanut mitään tauteja! ;)

Kota Kinabalun kenttä on aika pieni, tämä international-puolen odotusaulaa.

Kone lähti ja saapui Singaporeen onneksi ajallaan, ja rinkan saatuani oli jo helppo kulkea kentällä oikeaan paikkaan MRT-asemalle, kun tiesi missä oli ja miten kuviot meni. Jostain syystä muuten mun piti rinkan saatuani vielä ennen tullausportteja laittaa rinkka läpilukulaitteeseen, ja sen jälkeen miestyöntekijä kysyi onko mulla pippurisuihketta mukana rinkassa... haha, joo, eipä ollut vieläkään, sama juttu tapahtui jo siis Singaporeen tullessani reilu kolme viikkoa aikaisemmin.

Siirtyminen terminaali 1:sta skytrainin kautta 3:een ja sieltä metroasemalle sujui tosiaan jo ulkomuistista, ja olin onneksi ladannut Ez-link-kortille rahaa, joten lippuasioitakaan ei tarvinnut miettiä. Pois jäin Lavenderin asemalla, ja ehkä vähän vajaan kymmemen minuutin kävelyn jälkeen olin Arton Boutique -hotellilla. Se oli taas niitä hetkiä, kun tuntui etten ihan sopinut paikkaan rinkkani ja muun ulkomuotoni kanssa... tähän asti kun olin majoittunut kuitenkin pääsääntöisesti niissä edullisimmissa paikoissa, ja vaikkei Arton Boutique todellakaan ollut mikään kallis hotelli Singaporen mittakaavassa (oma huoneeni oli n. 50e/yö), niin mulle se oli kuin hyppy ihan toisesta maailmasta toiseen. Hotellin aulatila oli tyylikäs, ja sitä oli kyllä huoneenikin, vaikka toki olin jo ennakkoon lukenut ja varautunut siihen, että se olisi pieni. Silti, oli se aika luksusta, kun tiesi että sai viettää loman viimeiset päivät asiallsessa huoneessa, vaikka pieni olikin.

Kuten näkyy, huone oli pieni.

Vessaan/suihkuun sai sinisen valon.

Hotellin aulaa.

Kotiuduttuani taas hieman Singaporeen aloin pikaisesti googlata, minne kannattaisi lähteä syömään. Tripadvisoriin laitoin rajauksen kasvisruoka, ja ei ehkä niin kamalan yllättäen ainakin alkupäässä iso osa ravintoloista oli intialaisia. Sehän ei haitannut yhtään, ja pikaisesti nälissäni päätin nopeasti lähteä Little Indiassa sijaitsevaan Komala Vilas -nimiseen ravintolaan. Sinne käveli n. 20 minuuttia, ja täytyy sanoa, että kyseisessä paikassa söin tähän astisen elämäni parhaimman intialaisen, pitää tarkistaa vielä myöhemmin mikä sen safkan nimi oli. Hyvä ruoka, parempi mieli! Voi toki olla, että kun oli reilu kolme viikkoa syönyt lähinnä riisi-/nuudelikasviksia (ja kyllä, se safka tuli kyllä jo korvista ulos siinä vaiheessa), niin mikä tahansa muunlainen ruoka olisi maistunut mulle erityisen hyvin, mutta Komala Vilasia voin kyllä lämpimästi suositella. Ruoan jälkeen vilkaisin pikaisesti vähän miltä Little India muuten näytti, mutta väsymys alkoi viedä voiton, ja painuin takaisin hotellille ja nukkumaan.

Koska hotelli ei tarjonnut aamiaista, lojuin keskiviikkoaauna rauhassa sängyssä ja googlettelin paikkoja, minne voisin suunnata päivän aikana. Samalla selvisi, että Tripadvisorin kaikkien Singaporen ravintoloiden sijalla nro 5 (vai oliko se 6?) oleva intialainen kasvisravintola oli aika lähellä hotellia, edellisenä iltana kun olin skipannut sen juuri siitä syystä, että luulin sen olevan turhan pitkän kävelymatkan päässä. Tiesinpä silti minne suuntaisin illalla syömään.
Päivä meni Singaporen kaduilla kulkien; söin pienen aamaisen tapaisen lähellä Lavenderin asemaa, otin sieltä metron Bugisille, kävelin sieltä Sim lim square -ostoskeskukseen (vain tekniikkaa) ostamaan objektiiveihin pyöröpolarisaatiosuotimet (olisi voinut kyllä panostaa vähän parempaan laatuunkin kai, mutta no, yhden kalliimman hinnalla sain nyt kahteen linssiin filtterit), sieltä kävelin Fort Canning parkiin ja syömään matkan varrella olleeseen intialaiseen Nalan-ravintolaan (sekin Tripadvisorin vinkeillä merkattuna karttaan). Mulla on oikeasti vielä paljon opettelemista intialaisessa keittiössä, vaikka jotain juttuja Singaporessa opinkin intialaisissa käymällä... Nalanissa tilasin puolivahingossa kaksi ateriasettiä, vaikka luulin tilanneeni vain yhden setin ja naan-leipää. Tyhmä minä, se sana "set" todellakin tarkoittaa settiä, haha. No, söin sen mitä jaksoin, ja vaikka toki halvemmaksi olisi tullut tilata vain yksi ateria, ei kaksi ollut mitään överihintaista, taisi olla jotain kympin luokkaa euroissa kaikki yhteensä.

Aamiaisella. Kaksi kananmunaa jäi kyllä syömättä, koska en mä vaan pysty noin raakaa kananmunaa syömään. Jos asiasta olikin mainintaa listassa, se meni multa kyllä täysin ohi, muuten olisin varmaan pyytänyt munat vähän kypsempinä.

Sim lim square.

Fort Canning park.

Tässä toinen tilaamistani ateriosta, ja tällä olisi siis pärjännyt vallan mainiosti, mutta toinen (naan set) tuotiin vielä pöytään, hehe.

Ruoan jälkeeen lähdin kävelemään Singapore flyerin suuntaan, ja toki poukkoilin välissä ostoskeskuksessa käymään, jos paikka näytti mielenkiintoiselta. Singapore flyer on tällä hetkellä ilmeisesti maailman korkein maailmanpyörä (voittaa jopa Lontoon London eyen), ja lippu maksaa 33 dollaria, eli reilu 20e, mutta väitän silti, että n. 20 minuuttia kestävä ajelu on sen arvoista. Hyvällä ja kirkkaalla säällä sieltä voi kuulemma nähdä jopa Malesian puolelle, mutta nyt ei kyllä ollut toivoakaan siitä, sen verran hazea ilmassa oli. Maailmanpyörän jälkeen lähdin suuntaamaan Gardens by they bayn suuntaan, jossa loppupäivä sitten kuluikin, vaikken edes vielä tässä vaiheessa ostanut lippuja Flower domeen tai Cloud forestiin. Tiesin, että ufomaisten "puiden" välillä kulkevalle kävelypätkälle (hinta $5) kannatti mennä vasta iltahämärässä/pimeällä, joten odottelin tarkoituksella pimeän tuloa ennen sinne menemistä. Mutta täytyy sanoa, että klo 19.45 alkanut vartin kestänyt musiikki- ja valoshow puiden luona veti mut aivan sanattomaksi, jos näkymät muuten on aika huimat, niin tuo esitys kyllä kruunasi illan. Ainakin ekakertalaiselle! Sinänsä oli siis hyvä, että kysyin aikaisemmin yhdeltä työntekijältä onko puihin tulossa lisää valoja, koska en ihan oikeasti muuten olisi tiennyt koko showsta. Oli vähän sattumaakin mukana, että jäin Gardens by the bayhin vielä vähän ennen puolta kasia, muuten olisin varmaan lähtenyt suuntaamaan jo metrolle ja hotellille. Mutta todella, tuo täytyy kyllä Singaporessa nähdä.

Marina Bay Sands -hotelli. 

Singapore flyeristä näki mm. Singaporen formularataa.

Gardens by the bay Singapore flyerista katsottuna.

Koska veden päälle vain pitää rakentaa jalkapallokenttä.

Marina Bay Sands -hotelli.

Gardens by the bay.

Singapore flyer ja Gardens by the bay illalla.

Gardens by the baylta pääsee Bayfront-metroasemalle esimerkiksi kävelemällä Marina Bay Sands -hotellin aulan läpi 6. kerroksen korkeudella olevaa kulkuväylää pitkin. 

Väsyneenä pitkästä päivästä suuntasin lopulta vielä metrolle, ja Farrer parkin asemalla jäin etsimään sitä hehkutettua intialaista. Se löytyi aika helposti, mutta ei se nyt mun mielestä NIIIIN hyvä paikka ollut mitä olin ehkä odottanut arvostelujen perusteella. Toisaalta tuollaiset asiat voi riippua ihan täysin vain sapuskasta, mitä valitset. Itse otin jotain ruokaa, mistä mulla ei ollut mitään käryä mitä se oikeastaan on (vaikka ruokien selostukset olikin englanniksi listassa), ja vaikka se oli toki hyvää, niin ei yhtä hyvää kuin edellisillan paikassa ollut. Sen sijaan tilaamani mangolassi oli aivan törkeän hyvä, joten paikasta jäi kyllä hyvä fiilis, ja voisin mennä kokeilemaan sitä joskus toistekin uudestaan.
Hotellilla olin aika rikki, mutta sen verran oli pakko pysyä pystyssä, että selvitin miten pääsisin seuraavana päivänä Night safarille. Siitä olin kuullut paljon hyvää, mutta jostain syystä en joko nähnyt tai vaan osannut etsiä lippujen hintoja Night safarin sivuilta. Liput sai kyllä suoraan ostaa netistä, joten sieltä selvisi myös hinta, joka tuntui hieman suolaiselta. Liput ennakkoon netistä ostamalla niistä sai kuitenkin 10% alennusta. En ollut myöskään ihan kartalla Night safarin toimintaperiaatteesta, joten kun sivuilla sanottiin että admission timing klo 19.15 on myyty loppuun, ostin hätäisesti lipun seuraavaan, klo 20.15. Lippu tuli nopeasti sähköpostiin, ja sitten saikin käydä nukkumaan.

Aasia 2015: Kota Kinabalu, take two

Jojon suosittelema hostelli Masada on kyllä hyvä paikka. Parempi kuin se H2, missä aikaisemmin olin. Hinta on suunnilleen sama, mutta tilat on isommat ja muutenkin hostelli on fiilikseltään mukava. Maanantaina aamulla olin laittanut herätyksen kymmeneen, mutta heräilin jo yhdeksän aikaan aamiaiselle ja selaamaan pitkästä aikaa nettiäkin ihan kunnolla.

Aamiaiselle tuli jossain vaiheessa vähän mua nuorempi mies, jonka kuulin puhuvan muille, että olisi menossa varmaan Kinabalu-vuoren puistoon käymään päivällä. Kysyin asiasta häneltä, ja vähän myöhemmin mies (Sebastian nimeltään? En muista, kyllä se jossain vaiheessa selvisi) kysyi halusinko lähteä hänen kanssaan sinne. Ehdotus tuli loistavaan hetkeen, koska juuri sinne olin halunnut vielä mennä, mutta toki mieluummin lähdin sinne seurassa kuin ihan yksin. Mies kävi suihkussa, itse vaihdoin vaatteet, ja rahannostamisen jälkeen menimme bussien ja taksien luokse (lähellä hostellia) kyselemään, miten pääsisimme Kinabalu-vuorelle. Yksi kuski ehdotti jotain ihan naurettavaa hintaa, mutta lopulta saimme sovittua niin, että maksamme yhteensä 200MYR kuskille siitä, että hän vie meidät vuorelle, odottaa meitä kun kävelemme jonkun reitin, ja tuo meidät sitten takaisin. Se oli ihan hyvä diili, matkaa yhteen suuntaan oli kuitenkin vajaa pari tuntia.

Kello oli lopulta vähän vaille kaksi, kun olimme perillä vuoren juurella olevassa puistossa, korkeammalla toki sekin kuin mitä esimerkiksi Kota Kinabalun kaupunki. Ilma oli vähän sateinen ja kostea, mutta kylmyys pääsi yllättämään mut ihan täysin. Lämpöä oli ehkä... hm, 15-20 astetta? Ja kyllä, se on kylmä, kun päällä oli vain shortsit ja treenitoppi. Pienestä kaupasta ostin asiaa sen enempää miettimättä t-paidan päälleni vähän lämmittämään, ja Sebastian oli hakenut meille kartan, josta valitsimme alkuun lyhyen reitin.

Kinabalu-puiston metsät oli lopulta se Borneo, mitä olin halunnut koko matkan nähdä, ja jonka oli tähän asti korvannut vain palmuöljyplantaasit. Se oli se viidakko ja sademetsä, minne luulin Uncle Tanin wildlife campilla päätyväni, se oli niistä luonto-ohjelmista, missä näytetään sademetsää. Olin ihan haltioissani koko ajan, vaikka emme mitään eläimiä oikeastaan nähneetkään, iilimatoja lukuunottamatta. Noukinpa muuten yhden kengästäni ihan omin käsinkin pois! Ja kyllä, sanoin tästä jo ennen matkaa kaikille, ja sanon edelleen: iilimadot eivät ole MITÄÄN verrattuna hirvikärpäsiin, joita ei voi tappaa mitenkään ja jotka ovat liian nopeita ja pieniä ja inhottavia asioita. Iilimadot on toki vähän inhottavia jos niitäkin on paljon, mutta silti, niiltä voi kuitenkin suojautuakin paremmin kuin hirvikärpäsiltä, jotka pääsevät joka paikkaan lopulta jotenkin.

Seikkailimme parilla reitillä lopulta kolmisen tuntia, pienen pätkän kävelimme kyllä vähän liikaakin, ja jouduimme palaamaan takaisin.. vähän mietimme, olisiko kuski edelleen odottamassa meitä, kun viivyimme matkalla aika kauan, mutta kyyti oli odottamassa meitä, ja kellon ollessa viisi olimme aika hajalla. Kumpikaan kun ei ollut syönyt koko päivänä kunnon ruokaa aamiaisen jälkeen, itselläni oli jalat aivan hapoilla viimeisen nousun jälkeen. Kävimme pikaisesti syömässä paikallisessa ravintolassa, joka oli heti puiston ulkopuolella mäen alapuolella, mutta itse olin niin hiestä ja kostesta ilmasta kylmissäni ja nälissäni, etten kyennyt ajattelemaan kunnolla mitä listalla edes luki, ja päädyin ottamaan vain ranskalaiset. Paluumatka meni hiljaisissa merkeissä, mutta sen verran ehdin nähdä Kinabalu-vuorta auringonlaskussa, että kyllä se meinasi henkeä salvata, upea näky. Tavallaan ymmärrän millaiset maisemat sieltä huipulta on aamuauringossa, joten mistä sitä tietää, jos Borneoon joskus palatessa tulisi vuorellekin kiivettyä.

Kota Kinabalussa olin aivan rikki. Lähdin kuitenkin suihkun jälkeen etsimään vähän jotain syötävää, ja tsekkaamaan olisiko paikallinen klinik vielä auki. Molemmat korvat oli lauantain sukelluksen jäljiltä tuntuneet vähän erikoisilta, ja epäilin että niissä on vielä vettä. Koska en lekuriin enää päässyt, kävelin lopulta night marketille asti, ostin vähän hedelmiä ja menin Sri Melaka -nimiseen ihan sisäravintolaan syömään. Eipä taas voinut tietää mitä saa kun tilaa riisiä ja kasviksia (jotka alkaa kyllä jo vähän tulla korvista ulos), ei ollut kovin kummoinen annos, vaikka ulko-ovessakin oli jonkinlainen Tripadvisorin tarra, josta olin toivonut että paikka olisi hyvä.
Hostellilla lojuin omalla sängylläni, kun huoneeseen tuli ensimmäistä kertaa dormin kaksi muuta asukasta. En ihan tarkkaan kuullut mitä he puhuivat, mutta hetken odoteltuani ja korvia höristeltyäni kuulin tarpeeksi, ja avasin suuni ihan suomeksi. Ensimmäistä kertaa koko matkalla tapasin suomalaisia matkustajia! Ensimmäiset minuutit suomea puhuessa meni vähän takkuillessa, vaikkei se englantikaan täällä aina tietenkään ihan sujuvasti suusta tule. Oletettavasti reilut parikymppiset tytöt olivat tulleet Kota Kinabaluun perjantaina, ja olivat n. kolmen kuukauden maailmanympärysmatkalla. Lennot he olivat saaneet n. parilla tonnilla opiskelijahintaan Killroylta, ja sen lento-ohjelman mukaisesti ainakin noin suunnilleen reissaavat ympäri palloa. Ilta meni höpistessä heidän kanssaan matkajuttuja, ja väsymyksestä huolimatta nukkumaan kävin (ja kävimme) vasta puolenyön jälkeen.

Night market Kk:ssa.

Tuoreita vihanneksia ja kasviksia! Näitä mä kaipaan, ja hyvää salaattia!

Maanantaina heräsin taas aivan naurettavan aikaisin. Kello ei ollut vielä puolta seiskaa, kun avasin silmät ensimmäistä kertaa, vaikken ollut nukkunut kuin kuutisen tuntia. Selailin taas hetken nettiä, mutta päätin yrittää vielä nukkua hetken, ja laitoin herätyksen kymmeneen aamulla. Tunnin, ehkä puolentoista kuluttua heräsin kuitenkin taas ilman herätystä, ja päätin mennä aamaiselle.
En pitänyt aamulla kummoista kiirettä, mutta kymmenen aikaan olin menossa lääkärille näyttämään korviani. Pääsin lekurin luokse tosi nopeasti, en varmaan ehtinyt odottaaa viittäkään minuuttia. Mieslääkäri vaikutti olevan intialainen, ja kun aloin kertoa mistä on kyse, mies tuntui keskeyttävän mut ainakin pari kertaa, ja sanoi että mun pitäisi vain kertoa oireista, ja että hän tekisi sitten diagnoosin (eli en olisi saanut kertoa epäilyksestäni että korvissa olisi vettä sukelluksen jäljiltä :D ). Mies puhui hieman epäselvästi, enkä todellakaan saanut selvää kaikesta mitä hän sanoi, mutta sentään ymmärsin hänen vilkaistuaan korviani, että kummatkin näyttävät olevan kunnossa (ei sittenkään vettä), mutta vasemmassa näytti olevan alkavaa tulehdusta. Niinpä sain sitten antibioottia, kipulääkettä, jotain hengitysteihin tms. vaikuttavaa lääkettä ja korvatippoja. Koko setti oli varmaan vartissa ohi, ja hintaa kaikelle tuli yhteensä 190MYR, eli vajaa 40e. No, tulipa asia selvitettyä, seuraavana päivänä olisi kuitenkin lento Singaporeen.

Kota Kinabalua.

Lääkkeet saatuani olin hetken hostellilla korvatippojen laittamisen takia, sitten lähdin kuskaamaan pyykkejä pestäväksi ja - ylläripylläri - saarille! Päätin mennä taas Sapi-saarelle, lähtö sinne oli yhden aikaan. Juuri ennen veneeseen hyppäämistä aloin pölistä jotain suunnilleen samanikäisen naisen kanssa, ja veneessä jotain kautta aika pian puheeksi tuli myös se, kuinka olin lukenut suomalaisista blogeista jotain ennen matkaa, ja tässä kohtaa juttu pysähtyi. Se pysähtyi, koska nainen keskeytti mut kysymällä selvällä suomen kielellä, että oon suomalainen. Haha, kolmas suomalainen vuorokauden sisään, aika hauskaa. Päivä menikin sitten Päivin kanssa hengaillessa ja pölistessä kaikkea, neljän jälkeen lähdimme veneellä takaisin mantereelle, ja pienesssä vesitihkussa kävelimme yhteen kauppakeskukseen ja sen kasvisravintolaan, josta olin kuullut reilu viikkoa aikaisemmin ranskalaismieheltä (se ravintola, jonne yritimme päästä illalla, mutta joka oli jo kiinni meidän sinne mennessä).

Sapi.

Ruoan jälkeen tiemme Päivin kanssa erkanivat, ja itse tulin hostellille blogia kirjoittelemaan. Tässäpä tämä ilta sitten menikin, tosin en tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt, kun ei kaupungilla käppäily tai ostoskeskuksissa hilluminen oikein kiinnostanut. Huomenna tiistaina lento Borneosta Singaporeen lähtee ennen kolmea päivällä, joten saan ainakin nukkua rauhassa, joskin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, herään taas liian aikaisin. Toki sitten ehtii vielä hakea pyykit rauhassa ja pakata kamat, mutta voisi sitä vähän pidempään kuin kuuteen nukkua...

Tiesin että sukelluskurssi vie aikaa matkalta jonkin verran, ja menihän alkumatkasta päivä Singaporessa ja toinen Mersingissäkin, mutta hitto sentään, tämä aika Borneossa oli liian lyhyt, jäi paljon näkemättä ja kokematta! Tietääpä että tänne pitää vielä jossain vaiheessa palata :P

Aasia 2015: Kota Kinabalu, KK

Torstaille ei ollut herätystä, ja aamupalan (pelkkää paahtoleipää, mutta hei, väliin sekin tekee ihan hyvää, ettei riisi ihan kokonaan tule korvista ulos) aikana selvittelin Uncle Tan´s wildlife campin tilannetta. Sekä sunnuntaille että maanantaille mahtui vielä, mutta jätin asian muhimaan päivän ajaksi. Päälle laitettuani ajatus oli tavallaan vain katsella kaupunkia ja ehkä suunnata Tunku Abdul Rahman national parkiin (eli lähellä oleville saarille), mutta kaipa se oli tietoinen päätös jo uikkaria hostellilla päälle laittaessa, että sinne saarille menen joka tapauksessa. Olin ostamassa lippua vasta joskus puoli yhden maissa, ja piti odottaa n. tunnin verran ennen kuin pääsimme lähtemään. Vähän jäi auki se, että lähteekö veneitä saarille vain tiettyinä kellonaikoina, vai pitikö odottaa, että tarpeeksi ihmisiä on kasassa ja lähdösä. Melkoinen hässäkkä lipunmyynnissä tuntui silti olevan; monta tiskiä, enkä tiedä yhtään millä perusteella millekin lopulta päätyy, koska itse ei noin vain voinut valita, sinut saatetaan siirtää suoraan jollekin toiselle tiskille. Joka tapauksessa pääsin lopulta Sapi-nimiselle saarelle, jota lipunmyyjä suositteli kun kerroin haluavani snorklata. Ratkaisu oli hieman erikoinen, koska myöhemmin luin netistäkin samasta asiasta minkä lopulta itse totesin; ei se ollut paras saari snorklailuun. 

Olin koko päivän intoillut siitä, että vaikka hazea Borneossakin näkyi, niin näkyipä silti myös taivas, pilviä ja se tärkein - aurinko. Vaan kuinkas ollakaan, siinä vaiheessa kun pääsin Sapille, isot pilvet peittivät taivaan ja taisi olla vain ajan kysymys milloin sataa. Muistelin lukeneeni, että saarella on pari muutakin pientä rantaa kuin vain se, jolle veneetkin saapuvat, joten en jäänyt lounaan jälkeen kamalaan ihmisrysään yhtään pidemmäksi aikaa, vaan lähdin seuraamaan trailia, jonne rannan toisesta päästä pääsi. Ja vinkiksi niille jotka tuollaiselle trailille lähtee, ainakaan yhtään pidemmälle; kannattaa harkita jotain muita kenkiä kuin vain tavallisia varvassandaaleita. Muutaman minuutin seikkailtuani polusta erkani vielä pienempi polku, ja lähdin kulkemaan sitä pitkin alaspäin rinnettä. Mielenkiintoista puuhaa sekin, varsinkin kun mitään oikeaa kunnon polkua ei edes mennyt, vaan vain joku sen tapainen. Kyllä siitä joskus oli kuljettu, mutta en tiedä milloin. Mutta rannalle piti päästä, ja kun se päätös oli tehty, niin ei siinä enää peräännytty. Lopulta piikkioksista ja muusta kasvustosta selvittyäni pääsin lopulta pienelle rannalle. Ja ah, vain yhteensä viisi muuta minunkaltaista turistia, joita ei niin napannut pysytellä sillä päärannalla. Tein hyvin pienen snorklauksen (olin vuokrannut kamat järjestäjältä), mutta siinä vaiheessa ilma alkoi olla hieman uhkaava, ja muutkin matkaajat näyttivät tekevän lähtöä. Nappasin pari kuvaa, ja yksi kiinalaisista (oletettavasti kiinalaisia, niitä täällä nimittäin riittää) tuli kysymään, josko he voisivat tulla mun kanssa samaa reittiä takaisin, mistä ikinä olinkaan tullut. Heidän käyttämänsä polku kun oli kuulemma ollut liukas... en tiedä veinkö tyypit ojasta allikkoon, mutta kyllä me lopulta takaisin mäen päälle päästiin! Muut lähtivät takaisin päärannalle, mutta koska olin jo alkuun päättänyt myös kiertää polun saaren ympäri niin eihän mua sitten saanut kääntymään takaisinkaan, vaikkei matka olisi ollut edes pitkä. Taas tätä mulle tyypilistä itsepäisyyttä oli ehkä havaittavissa... hetken kuljettuani alkoi vaikuttaa siltä, että sadepisaroita tulisi vähän enemmänkin, joten tungin kaikki tärkeät tavarat minigrip-pusseihin (ah, en sentään kuskannut niitä turhaan mukanani). Isompaa sadetta ei missään vaiheessa kuitenkaan iskenyt, ja olin litimärkä ainoastaan uimisesta ja hikoilemisesta.. Täytyy sanoa, että traili oli hieman pidempi mitä olin ajatellut. Luulin, että pienen saaren kiertäisi n. puolessa tunnissa, mutta kyllähään siihen ainakin tunti meni. Jossain kohtaa polun vaikeissa kohdissa pisti taas mietityttämään, että mikähän siinä on, kun ihminen ajaa itsensä tuollaisiin tilanteissiin. Ja samalla mieleen tuli se kuuluisa suomalainen sisu, koska sen voimallahan mä lopulta taisin yleensä lähteä saarta kiertämään :D lopulta päärannalle taas päästyäni kello oli jo sen verran paljon, etten kovin kauaa ehtinyt snorklailemaan, mutta pakko oli vähän käydä pulahtamassa, etten tuntisi kantaneeni snorkkeleita ja räpylöitä ihan turhaan mukanani. Fisuja Sapin rantavesissä kyllä näki, mutta ei auta, kun ihmismassat polskii vesissä, niin kyllä ne korallit vaan siitä kuolee. Sentään alue oli rajattu, sukeltamalla olisi varmaan nähnyt paljon enemmän. Snorklailun jälkeen vedin topin ja shortsit päälle ja lähdin pieriin odottamaan venettä.

Matkalla pieriin oli vielä aika aurinkoista!

..mutta se ilo oli aika lyhytaikainen...

Sisulla saren ympäri!

Oli siellä asiallisenkin näköisiä paikkoja!

Tässä kohtaa ranta näytti aika buenolta, kun kaikki ihmiset oli lähtenyt pois!

Venettä odotellessa oli aikaa kaivaa värityskirja esiin.

Takaisin KK:uun päästyäni menin suoraan hostellille ja suihkuun. Sovin samalla Shaneilin kanssa, että näemme jossain kunhan molemmat ovat syöneet illallisen. Naisten dormissa aloin jutella italialaisen naisen kanssa, ja hän kysyi haluisinko lähteä hänen ja jonkun miehen kanssa syömään, tämä mies kun tiesi jonkun hyvän paikan. Lähdin heidän mukanaan, ja lopulta seuraamme lähti myös hostellista norjalainen tyttö. Tunsin taas oloni aika aloittelijaksi, kun selvisi että italialainen oli reissussa yhteensä 3,5kk, ranskalaismies oli reissannut 16kk ja 24-vuotias norjalaistyttökin oli ollut tien päällä jo puolisen vuotta. No, jostainhan se on aloitettava, eikö? ;) suosittu kasvisravintola olikin kiinni ja päädyimme syömään - kyllä vain - buffetsapuskaa! Oon muuten edelleen hengissä, mitään vatsaoireita ei tullut. Buffeteissa vaan on se ongelma, että ei oikeasti ole mitään käryä mitä syö, ja kyllä se mulla vähän vaikuttaa ruokafiilikseen. Ruokailun jälkeen muut lähtivät rantaa kohti ja itse lähdin hostellilla käymään, että saisin wifin käyttöön ja sovittua Shaneilin kanssa tapaamisesta. Menimme suosittuun paikalliseen Shamrock-nimiseen paikkaan, jossa oli livemusiikkiakin. Mukava paikka, vaikkei nyt ihan mun käsitystä ROKKIbaarista vastannutkaan. Joimme muutamat bisset, mutta menin ajoissa kuitenkin hostellille, koska piti varata vielä lento Sandakaniin. Otin sen lauantaille, koska eipä mulla ollut mitään isompaa tekemistä KK:ssakaan, ja pääsisin liikkumaan muuallakin Borneossa. Hinta taisi olla nelisenkymppiä euroissa, ja toki olisi ollut aika reippaasti halvempaa, kuulin juuri että bussilla (ja taksilla) olisi päässyt 63 ringgitillä, mutta toisaalta matka-aikakin olisi ollut 7h, joten sen puoleen lento oli ihan kiva vaihtoehto (lentoajaksi ilmoitettu n. 50min.).

Shamrockissa livemusaa kuuntelemassa.

Perjantaina olin sentään aikaisemmin liikenteessä ja menossa saarille mitä torstaina. Tämä siitäkin syystä, että olin huomannut edellisen päivän sään menevän niin, että koko aamupäivän paistoi aurinko, mutta iltapäivällä kahden maissa taivaalle tuli pilviä. Ja noh, päätin mennä uudestaan saarille, koska en oikein tiennyt/keksinyt muutakaan tekemistä kaupungissa.
Tällä kertaa otin pienen saarihyppelyn, eli menin Mamutikille ja Manukanille. Mamutik oli aika hyvä snorklailusaari, siitäkin huolimatta, että toinen rannoista oli suljettu jonkinsortin remontin takia. Rajattu alue uintirannalla oli kuitenkin yllättävänkin iso, ja vaikka sielläkin oli toki kuollutta korallia, niin sen verran elävääkin, että fisuja siellä näkyi aika paljon. Tällä kertaa olin ottanut myös pokkarin ja sen vesisuojan mukaani, joten pääsin räpsimään vedenalaisia kuvia, mielenkiinnolla odotan että saan siirrettyä ne jollekin koneelle ja näen ne vähän isompana! Toki sen voisi tehdä nytkin, mutta en jaksa alkaa säätää kameran ja adapterin ja tabletin kanssa. Meressä näin taas nemoja, mutta tällä kertaa yksi pääsi pelästyttämään ihan tosissaan: en huomannut alkuun nemo-fisujen kotia, ja yhtäkkiä huomasin kun valtava nemo (joo, clown fish on se oikea nimi englanniksi, mulle ne on aina nemoja) ui ihan suoraan mua kohti. En nyt tiedä mitä se olisi tehnyt, mutta oli se aika pelottavaa, koska oon tottunut siihen että nemot on jotain parin sentin kokoisia korkeintaan, ja tämä kyseinen yksilö oli varmaan jotain 10-15cm ainakin. Että kyllä ne kotiaan suojelee, jos joku sitä uhkaa!
Mamutikilla aika meni lähinnä snorklatessa, ja kahden jälkeen siirryn parin muun kanssa Manukalle. Saari oli isoin niistä kolmesta missä vierailin, ja siellä oli jopa ainakin yksi resort, eli siellä olisi voinut majoittuakin. Manukalla en jaksanut enää lähteä snorklaamaan, kävin vain syömässä pikaisesti ja kävelin pätkän rantaa pitkin, jonka jälkeen lojuin hetken pöydällä ja värittelin värityskirjaa. Eipä siellä ollut aikaakaan kuin reilu tunti.

Pierillä lähdössä saarille.

Mamutik.

Manukan, ja kuten näkyy, taivas on jo muuttunut harmaaksi. Taas iltapäivällä kahden jälkeen.

Manukan.

Takaisin KK:uun lähdimme neljän jälkeen, ja pierille päästyäni poikkesin vielä jossain ostarilla jonka jälkeen menin hostellille. Siellä edessä oli pyykinpesua, joka ei tällä kertaa maksanut mitään, koska majoituin hostellissa 3 yötä. Shaneilin kanssa viestin muutaman kerran josko ehkä näkisimme, mutta pyykkäyksessä ja blogin kirjoittamisessa meni taas mukavasti aikaa, ja syömäänkin piti mennä. Samaan aikaan ulkona oli alkanut melkoinen myrsky, ja vaikken siihen mennessä ollut edes tietoinen asiasta (hostellihuoneessa ei ollut ikkunoita), pelästyin kun yhtäkkiä kuului iso kolahdus, aivan kuin joku monta tonnia painava iso asia olisi romahtanut korkealta maahan. Oli pakko mennä kysymään mitä oli tapahtunut, mutta selvisi että se oli "vain" ukkonen. Menin jatkamaan kirjoittelua, mutta vielä yhdeksänkin aikaan ulkona satoi, ja päätin mennä ensimmäiseen mahdolliseen järkevänoloiseen ravintolaan syömään. Noh, ei se nyt ihan ravintola ollut, vaan jonkinsortin food market, missä oli tarjolla lähinnä fisua. Joten, niinpä mä sitten söin kalan. Ja kasviksia ja riisiä. Ja joku siinä kiinalaistyylisessä(?) kastikkeessa, missä ne kasvikset tarjoillaan, vaan tökki. En tiedä mikä siinä on, mutta ei uppoa mulle. Vesisade jatkui vähäisenä edelleen, mutta päätin nopeasti vilkaista muuta market-tarjontaa pienen matkan päässä. Monet niistä oli jo sulkeneet (vai vasta avaamassa? En ihan tiedä, kello oli puoli kymmenen illalla), mutta hedelmäkojut olivat vielä auki. Päädyin vihdoin ja viimein ostamaan hedelmiä, otin ensin tuttuja rambutaneja, mutta myyjä sai mut ostamaan myös jotain mulle täysin uusia, pieniä uusien perunoiden näköisiä asioita. Ne oli hyviä, joten otin niitä pienen pussillisen. Ja koko setti maksoi huimat 0,40e. Hotellilla mussutin hedelmiä ja ihmettelin mikä se toinen on, ja face auttoi kun siellä asiaa kysyi; hedelmän nimi on langsat/lanzones. Hyvää se oli joka tapauksessa, oli sen nimi mikä tahansa. Siinäpä se meni perjantai-ilta, vaikka en olisi kyllä mitään muuta varmaan jaksanut tehdäkään.

Nää kaks kuvaa ei nyt sovi mitenkään allekkain, mutta pakko laittaa tää infotaulu ostarin vessasta.

Illallinen. Olis ihan hauska tietää mikä toi fisu oli. 

Lauantaina olin laittanut herätyksen kahdeksan aikaan, koska bussilla pitäisi mennä kentälle joko kymmeneltä tai yhdeltätoista. Heräsin kuitenkin jo puoli kasin aikaan muihin hostellin ääniin, enkä saanut enää nukuttua. Shaneil oli lisäksi laittanut viestiä, monelta koneeni lähtisi, koska hän halusi moikata mua vielä kasvotusten ennen lähtöä. Niinpä hän lupasi viedä mut kentälle, ja sovittiin että tulee hakemaan mua vähän ennen yhtätoista. Niinpä mulla olikin sitten reilusti aikaa selata mm. Hullujen päivien kuvastoa, pakata loput kamat ja selvitellä kyytiä kentältä Sandakanin kaupunkiin. Vähän ennen yhtätoista tulostin boarding passin ja menin ulos, ja hetken päästä Shaneil tulikin hakemaan mua. Kamalan kätevää tavata tuollainen tyyppi, joka on vaan tosi mukava ja kuskaa sut ensin kentältä hostellille ja lopulta takas sinne kentällekin :D
Olin kentällä hyvissä ajoin, ja oh boy jos olisinkin tiennyt, että siellä saa selvitettyä rinkat ruumaan ja turvatarkastuksesta läpi parissakymmenessä minuutissa, niin en ehkä ihan NIIN aikaisin olisi kentälle tullut. Öhöm, no, enpä ainakaan myöhästyisi koneesta.. vaan mistäpä noista aina tietää, kuinka nopeasti kaikesta selviää, vaikka olisi pienikin kenttä.

Kone lähti ajallaan Sandakaniin, ja ilmassa ehdimme olla ehkä max. vartin verran, kun pilotti jo ilmoitti että alamme laskeutua. Näppäriä tuollaiset lyhyet lennot, en ole ennen niitä harrastanutkaan missään. Kentällä sain rinkan nopeasti, seurasin muita turisteja ja menin ostamaan taksimatkaa/-lippua keskustaan. En ole ihan varma kulkeeko kentältä busseja, mutta joka paikassa netissä oli sanottu että taksi on järkevin ja nopein vaihtoehto, joten taksi se siis oli, ja hintaa kyydille tuli 30MYR (n. 6e).

Sandakanin lentokenttä.

Hostellia ei onneksi tarvinnut etsiä (olin siis varannut sen etukäteen kun olin päättänyt lauantain lennosta), ja paikka vaikuttaa hyvältä, aivan kuten arvioissakin oli sanottu. Heti huoneessa tapasin hollantilaistytön, joka on ollut reissussa elokuusta asti, ja jatkaa vielä viitisen kuukautta. Aloin höpistä hänen kanssaan, ja päätimme lähteä yhdessä kaupunkia kiertämään. Ensin kävimme syömässä, ja sitten kuljeskelimme katuja pitkin, mutta nopeastihan se selvisi, että mikään iso city ei ole kyseessä.

Huomenna aamulla edessä on Uncle Tan´s wildlife camp (siitä en nyt just ehdi/jaksa kirjoittaa enempää, googlatkaa se, sivuilta löytyy kaikki olennainen tieto). Katsotaan miten selviän kolme päivää viidakossa!