Aasia 2015: Eksyksissä Kuala Lumpurissa

Bussimatka Kuala Lumpuriin oli n. 5h, kuten olin lukenutkin netistä. Mitä en ollut kuitenkaan lukenut, oli bussin päätepysäkki tai se, miten sieltä jostain pääsisi etenemään varaamaani hotelliin. Kun siis saavuimme Bandar Tasik Selatanille, mulla ei ollut mitään käryä, missä päin kaupunkia asema sijaitsee, tai kuinka kaukana jostain keskustan tapaisesta se on. Yritin etsiä asemalta jotain karttaa, mutta lopulta painuin infotiskille kysymään, missä olen ja miten pääsisin hotellilleni. Hieman yllätyin, että mitään KL.in karttaa heilläkään ei ollut, mutta sain sentään kartan julkisen liikenteen linjoista ja ohjeet mille pysäkille mennä (ja että sieltä olisi enää max. kymmenen minuutin kävely itse hotellille). Hieman kirosin kun wifistä huolimatta googlen maps ei suostunut sijoittamaan mua mihinkään kartalle, tai lataamaan karttaa muutenkaan, että olisin voinut vähän hahmottaa missä mennään. Lähdin seikkailemaan infotiskin naisen osoittamaan suuntaan, mutta kovin helposti L2 ja oikea laituri ei löytynyt, koska ohjeita ei ollut ihan tarpeeksi, tai en niitä ainakaan huomannut. Onneksi, kuten jo aikaisemmin olen todennut, täällä on ystävällisiä ihmisiä, ja kun näytin tarpeeksi kauan (eli en edes kovin montaa sekuntia) tietämättömältä, tuli joku aina kysymään minne olen menossa ja ohjasi mut oikeaan suuntaan ja paikkaan. Jopa lippua ostaessani automaatilta joku tuli opastamaan sen ostamisessa, koska sekään ei ensikertalaiselle todellakaan ollut yksinkertainen juttu. Tähän mennessä olen matkustanut jonkin verran vähän eri tyyppisissä paikoissa, mutta jotenkin tuntuu, että KL:n systeemi lippuineen ja linjoineen on toistaiseksi sekavin (vaikka toki nyt sitäkin on edes jotenkin oppinut käyttämään).

Pääsin lopulta oikeaan junaan, vaihdoin kerran metroon, ja lopulta jäin oikealla pysäkillä pois. Vaan minnepä lähdet suunnistamaan kaupungissa, jossa olet ensimmmäistä kertaa, ja missä ei ole mitään käryä mistä päin oikea osoite löytyisi. Kysyin siis ekasta kioskista minne päin pitäisi lähteä, ja aika nopeasti oikea osoite löytyi. Hotelli vaan on keskellä China townia, mikä tarkoittaa sitä, että rinkka selässä piti lutvia järkyttävän määrän kojuja läpi ja ohi, eikä kadun reunoille edes nähnyt, että olisi nähnyt missä oma hotelli on. Siitäkin kysyin joltain myyjältä, ja satuin kuin satuin olemaan juuri China town hotel 2:n vieresssä, jesh!

Hotelli oli saanut booking.comin mukaan arvosteluja n. seiskan edestä, mutta mulle Tiomanin ja Mersingin jälkeen oma siisti huone omalla normaalilla vessalla oli aika luksusta, ottaen huomioon, että hinta yöltä oli reilu 12e/yö. Sijainti on vähän raskas siinä mielessä, että kadun täyttävät kaikkea tyrkyttävät myyjät, mutta toisaalta tämä on lähellä esim. yhtä kauppakeskusta ja metroasemaa, joten sen puoleen sijainti on kuitenkin hyvä. Eli ei oikeaa valittamista. Eikun onpas sittenkin, nimittäin täälläkin seinät on aika ohuet, ja jos käytävillä melutaan paljon, niin se kyllä kuuluu huoneisiinkin.

Illalla kävin vielä suihkussa, jätin pyykit respaan (hinta 10MYR, n. 2e) ja lähdin kävelemään pitkin China townin katuja. Sen pidemmälle en jaksanut lähteä, joten tutkailtuani vähän tarjontaa, päädyin syömään johonkin kiinalaisravintolaan. Valitsin tämänkin paikan nopeasti sen peruteella, että siellä oli paljon muitakin ruokailijoita. Ruoaksi valitsin pienen annoksen kevätkääryleitä ja fried noodles, ja ylläripylläri, nuudelit oli melkein samanlainen setti kuin mitä olin aamulla syönyt. Katkarapuja ja mustekalanrenkaita siinä ainakin oli, ne väitän tunnistaneeni mutta mitä ihmettä oli se kanan(?) tapainen liha, koska tuskin kuitenkaan kanaa muuten aika mereneläväsessä sapuskassa. Se jäänee mysteeriksi, jollen nyt jossain vaiheessa googlettamalla saa asiaa selvitettyä. Ja tunnustan, yritin valikoida syötäväksi ensin vain ne nuudelit ja kasvikset, koska jos ei ole aivan täydellisen pakko, niin kyllä mä ne merenelävät, kanat ja muut lihan skippaan. Eipä sillä, annos oli kuitenkin niin iso, etten sitä olisi jaksanut syödä kuitenkaan.

China town. Ja joka ilta kaverit purkaa kojut vain kasatakseen ne aamulla uudestaan. 

Ruoan jälkeen tsekkasin vielä loput kojut ja tulin takaisin hotellille, en tiedä onko se tämä ilmasto vai mikä, kun tuntuu että koko ajan on jotenkin väsynyt ja vetämätön olo!

Tiistaiaamulle laitoin herätyksen kymmeneksi, mutta heräsin ekan kerran jo puoli kasilta. Jatkoin kuitenkin torkkumista sinne kymmeneen asti, ja vasta joskus ennen puoltapäivää sain itseni liikkumaan ja aamiaispaikkaa etsimään. Sellaisen löysin lähellä olevasta Central marketista, jonka jälkeen menin Pasar Senin aseman kautta Kuala Lumpur -asemalle, ja sieltä ostin junalipun Batu Cavesille. Lippu maksoi 2MYR (n. 0,40e) yhteen suuntaan, ja matka kesti puolisen tuntia.

Junaa odotellessa. 

Ja tässä suora lainaus Batu cavesista Wikipediaa lainaten:
Batu-luolat ovat hindujen pyhä paikka, joka sijaitsee noin 13 kilometriä Kuala Lumpurista pohjoiseen. Se koostuu useista kalkkikivikallion luolista ja niitä yhdistävistä käytävistä. Luolien sisällä on hindutemppeli, jota käytetään vuosittain erilaisissa juhlissa. Uskonnollisista juhlista suurin ja tunnetuin on monissa maissa kielletty Thaipusam. Nykyisin se on yksi Kuala Lumpurin suosituimmista nähtävyyksistä. Alue on myös tunnettu apinoistaan, joita turistit ruokkivat.

En ole ihan varma näinkö Batu-luolat sellaisena kuin ne olisi pitänyt nähdä, koska toki, olihan ne hienot, mutta että NIIN hienot? Koska ainakin nyt siellä tehtiin jotain pientä remppaa. Siellä oli myös Dark caves, jossa oli päässyt tutustumaan maapallon tutkituimman trooppisen luolaston systeemiin, mutta ei oikein napannut maksaa muistaakseni melkein sataa ringgittiä moisesta. Kierroksen pituus olisi ollut 45min, ja koska mulla oli vain yksi päivä aikaa kaupungissa, koin kierroksen turhaksi. Rappusia (askelmia muuten 272, jos jotain kiinnostaa. Ja ihan googletin ton, en laskenut itse) alas tullessani kuvailin vielä ihmisiltä mm. juomapulloja varastavia apinoita. Onhan ne ihan hauskoja otuksia, mutta kyseenalaistanpa taas sen, että miksi eläimille pitäisi syöttää edes vahingossa jotain, mitä ihmistenkään ei tarvitsisi syödä.

Batu cavesilta otin taas junan KL Centraliin, jossa vaihdoin metroon, jolla pääsi Petronasin kaksoistorneille. Pysäkki (KLCC) on melkein vieressä, joten nopeasti näin nuo KL:n varmasti tunnettuimman nähtävyyden. Tornien alaosassa oli myös iso ostoskeskus, josta löytyikin sitten niitä vähän arvokkaampia merkkituotteita, kuten Pradaa. Vaikka oli siellä edullisempiakin liikkeitä, ja jopa ensimmäinen kunnon ruokakauppa, jonka matkalla näin! Ja kunnon ruokakaupalla tarkoitan sellaista, missä on myytävänä ja esillä kasviksia ja vihanneksia ja Oikeaa Ruokaa, ei vain sipsejä ja muuta höttöä, mitä 7/11:sta ja muista kioskeista kyllä saa. Pörräsin hetken kaksoistornien luona, ja henkkamaukan läpi kulkien palasin takaisin asemalle ja kotihoodeille.

Hotellilla olin varmaan joskus kuuden aikaan, joten olin sentään saanut kuutisen tuntia aikaa kulumaan kaupungilla. Jossain vaiheessa pohdin olisinko vielä jaksanut lähteä katsomaan kaupungin botanic gardenin, mutta onneksi vilkaisin sen aukioloaikoja, ja tunniksi sinne lähteminen ei olisi kannattanut, koska kello oli tässä vaiheessa jo seitsemän. Jumituin vielä hotellille blogia kirjoittelemaan, ja yhdeksän aikaan lähdin illalliselle. Olin tsekannut tripadvisorista intialaisten ravintoloiden arvosteluja, ja päädyin reilun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä olevaan Betel Leaf -nimiseen paikkaan. Google maps oli tukenani matkalla ravintolaan, ja hetken pelkäsin jo ettei koko paikkaa ole, kun sitä ei heti oikealta kadulta löytynyt. Ravintolan ovi oli kuitenkin aika kapea ja vähän olevinaan piilossa, ja jollei sen olemassaolosta olisi tiennyt, en olisi tajunnut edes katsoa siihen suuntaan, koska muut niillä paikkeilla olleet liikkeet olivat kiinni. Ravintola oli kuitenkin hyvä, ja oli kiva päästä vaihteeksi syömään "oikeaan" ravintolaan, eikä vain kadun varrella oleviin avoimiin paikkoihin, missä turistitkin toki usein syövät (ei niissä mitään valitettavaa ole ollut).

Hotellille takaisin päästyäni puhelin piippasi viestejä, ja yksi niistä oli sähköposti Air Asialta: seuraavan päivän lento oli peruttu ja muutettu myöhemmäksi. Nice! Lento lähtisi siis vasta kuuden aikaan illalla, eikä aamulla kymmenen jälkeen, kuten alunperin piti. Noh, vaihtoehdot olivat, että valitsen minkä tahansa lennon kohteeseen 14 päivän sisällä, tai otan rahat takaisin. Missään ei lukenut mitä pitää tehdä jos haluaa käyttää sen uuden lennon mikä on illalla, mutta tein siitä nyt ainakin check-inin, joten ehkäpä asia on sillä kuitattu. Koska kyllä mä nyt sen perkeleen Borneon menen katsomaan, kun sen takia tänne alunperin tulinkin!!
Pientä itkuakin se haze on nimittäin tähän mennessä aiheuttanut muuten niin hyvin menneellä matkalla, kun taivas on koko ajan niin harmaa, ja auringon näkee vain osittain harmaan savusumuverhon läpi. Aurinkoa mä tänne tulin hakemaan, sitä on saatava. Mutta silläkin uhalla että aurinkoa ei Borneossakaan näy, niin kyllä mä sinne menen. Vastustuksesta huolimatta. Koska en usko että ihan lähiaikoina muuten enää matkaa Borneoon suunnittelen.

Aasia 2015: Singapore-Johor Bahru-Mersing-Tioman

Tiistaina heräisin kasin aikaan, tein pikaiset aamutoimet ja laitoin päälle, jonka jälkeen painuin aamiaiselle. Ei kovin kummoinen, paahtoleipää ja muroja lähinnä. Mutta tokihn sen hyödynsin kun hintaan kuului, ja säästyin aamiaispaikan etsimiseltä.

Sitten huoneeseen ja nopeasti googlaus missä Singaporessa kannattaa shoppailla elektroniikkaa (olin säästänyt CPL-filtterin ostamista uuteen putkeen nimenomaan Sporeen, kun olin kuullut että siellä on edullista). Päädyin Mustafa centeriin, sinne käveli n. 20min. Helppo reitti ja helppo paikka löytää, mutta niillä ei ollut CPL-filtteriä, joten ostin vain UV-filtterin laajikseen ja linssinsuojuksen toiseen objektiiviin. Lisäksi poikkesin parissa muussa kaupssa/kauppakeskuksessa lähellä ja paluumatkan varrella olleessa liikkeessä, huonolla tuloksella. Noh, tulipa vähän nähtyä kaupunkia (ja hikoiltua).

Singaporea.

Takas hostellilla olin puoli 11 jälkeen, jonka jälkeen vain hengasin ja pakkasin kamat kasaan, tällä kertaa vähän fiksummin (painavampi vielä enemmän pohjalle, mukavampi kantaa). Check out oli n. klo 12, jonka jälkeen lampsin rinkka selässä Bugit-asemalle ja vaihdon jälkeen Kranji-asemalle. Matka kesti vajaan tunnin, ja Kranjilla söin pikaisesti jonkinlaisen safkan tapaisen. Asemalla kun oli jonkinlainen ruokilukeskittymä, yhdessä tilassa useampi tiski, josta sai sitten valita mitä halusi. Bussia odotin jonkin aikaa, mutta ei näkynyt pelkkää bussi nroo 170:a Larkin bus terminaliin, joten otin 170x keskustaan. Bussi jättää rajalla kaikki pois, jonka jälkeen mennään rajamuodollisuuksiin. Singaporen immigration oli aika nopeasti ohi, mutta säätöä oli sen kanssa, mihin bussiin seuraavaksi; yksinkertaissimmillaan sen piti mennä kai niin, että samalla bussilla pääsisi jatkamaan eteenpäinkin Malesian rajalle. Koska sitä kyseistä 170:a minkä olisin kaivannut, ei kuitenkaan vieläkään näkynyt, otin CX1:n Larkinille, tässä kohtaa mun piti ostaa taas uusi lippu (edellisellä pätkällä käytin ez linkiä) hinta oli $1,50. Malesian immigration oli myös nopeasti ohi, mutta onnistuin kadottaa edellisen bussilipun, eikä taaskaan ollut ihan selvää mihin bussiin mennä, koska niitä tuli eri aikoihin ja vähän eri pysäkeille. Malesian puolella olisi muuten pitänyt kai jotenkin tietää, kummalle bussipuolelle menee, ja valitsin kai oikean, koska siellä näkyi edempänä laiturit, joiden numeroina oli 160 ja 170 (jotka siis tulivat Singaporesta). Joka tapauksessa, siinä vaiheessa kun näin, että lähelle tulee bussi missä luki Larkin, painalsin sinne. Ja tässä vaiheessahan mä tiesin jo, että olin onnistunut hävittämään sen edellisen bussilipun, jolla olisin päässyt määränpäähäni. Noh, rahaa kyllä oli, mutta kun busseissa oli (ainakin joissain) se käytäntö, että pitää olla tasaraha, joka tiputetaan kuskin edessä olevaan laatikkoon (ja joissain tapauksissa annetaan kusille), niin ei siinä paljon 50 ringgitin seteli olisi auttanut. Enkä myöskään tiennyt, kävisikö siinä vieä Singaporen dollarit, koska sieltähän se bussi kuitenkin tuli. Että joo, periaatteessa aika simppeliä tuo Sporesta Malseian puolelle siirtyminen, mutta sitten taas... hetkittäin hieman sekavaa :D joka tapauksessa, tarjosin ensin kuskille dollareita, jonka jälkeen kuski ja etupenkillä ollut mummo höpisivät jotain paikallisella kielellä enkä pysynyt ihan mukana mitä siinä tapahtuu, mutta lopputulos oli, että se mummo etupenkillä maksoi mun matkan! :D hieman oli siinä kiittelemistä...! Mutta todistipa tämä taas sen, että asioilla on tapana järjestyä, haha.

Bussia odotellen Kranjilla.

Larkinilla (Johor Bahrun bussiasema) joku kysyi heti minne olin menossa, ja ohjasi oikealle tiskille. Olisin voinut odottaa seiskaan (kello tässä vaiheessa jotain kolmen pintaan), mutta joku mies ehdotti että menisin Kota Tinggiin heti ja vaihdan siellä Mersingiin. Suunnitelma kuulosti hyvältä (ja olin lukenut siitä etukäteenkin), joten en juuri miettinyt hyppäänkö suoraan bussiin vai jäänkö asemalle n. neljäksi tunniksi. Kaikki meni ok, lippu maksoi 5MYR, mutta Kota Tinggissä piti venata varmaan tunti ennen kuin lähdettiin kohti Mersingiä. Oli muuten aika ahdistava olo ainoana länkkärinä Kota Tinggissä, kun 99% naisistakin oli hunnuissaan. En pelännyt että mitään tapahtuisi, mutta ne katseet ahdisti. Toisaalta vähän luulen, ettei isoin katseiden kerääjä ollut suinkaan se, että olin "vähissä" vaatteissa, vaan vaalea iho, turkoosi tukka ja tatskat. Matka paikallisbussilla meni muuten hyvin, mutta matka venähti n. tunnilla syystä, joka oli mulle hyvin pitkään epäselvä: jossain vaiheessa vauhti hidastui, ja jäimme autojonon perään hidastelemaan. Paikalliset varmaan tiesivät jo tässä vaiheessa mistä oli kyse, mutta eihän ne toki mulle siitä mitään sanoneet. Pääsimme liikkumaan hitaasti aina hetkittäin, muutamia metrejä, ja ajattelinkin, että jossain on tapahtunut onnettomuus, mikä laittaa liikenteen niin jumiin. Ehkä reilun puolen tunnin päästä kysyin varovasti lähimpänä istuvilta henkilöiltä josko he puhuisivat englantia, mutta joko he eivät kuulleet koko kysymystä tai eivät halunneet reagoida siihen mitenkään... joka tapauksessa, pikkuhiljaa pääsimme liikkumaan hieman nopeammin, joskin jonoa edessämme oli silti paljon. Lopulta kun tulimme The paikalle, tajusin ilman paikallisen miehen malesiankielistä sepustustakin, että tien oli katkissut - ei enempää eikä vähempää kuin - vesi. Sitä oli vielä meidän paikalle saapuessamme sen verran paljon, että hitaasti piti ajella. Kysymysmerkiksi mulle edelleen jäi, että mistä se vesi oli siihen tullut (taivaalta? Vesiputouksena vieresssä olleelta rinteeltä? Molempia?), ja että oliko sitä ollut siinä koko ajan sen verran kuin meidän paikalle saapuessa, vai oliko vettä ollut niin paljon, että se oli katkaissut ihan kokonaan liikkumisen ihan kokonaan. Myöhästyminen ei muuten mua juuri haitannut, mutta hieman alkoi jännittää, löytäisinkö vielä kuink myöhään majoitusta Mersingistä, koska en ollut sitä varannut etukäteen, enkä tiennyt miten myöhään hotellit siellä olisivat auki.

Lähibussissa matkalla Kota Tinggiin.

Matkalla Kota Tinggiin. Tässä näkee sitä hazea, eli ilma on tuollainen harmaa.

Ja tällä matkasin sitten Kota Tinggistä Mersingiin.

Matka stoppasi aikalailla tähän. Kunnes selvisi muutaman kilometrin, usean kymmenen minuutin ja illan hämärtymisen jälkeen, että vesi oli katkaissut tien.

Mersingiin pääsin lopulta joskus kasin aikoihin, ja heti joku ohjasi suoraan tiskille, mistä saa liput Tiomanille. Kävin ostamassa liput ja sain samalla vinkit majoitukseen. Valitsin kuitenkin varmuuden vuoksi River side hotellin, minkä olin katsonut valmiiksi netistä jo Suomessa. Huone maksoi 60MYR, n. 12,50e. Menin huoneen ovelle vain todetakseni, että kun yritin avata sitä, avain katkesi lukkoon. Respassa oltiin hieman hämmentyneitä, mutta huone vaihdettiin ilman mitään sen isompaa. Suihkussa käytyäni menin etsimään safkaa, tosin ei oikein ollut muita fiksuja paikkoja kun KFC ja joku rafla missä oli buffet, jonka skippasin juurikin sen buffetin takia. Olisi siellä saattanaut olla toki ihan peruslistakin, mutta pelasin varman päälle ja menin 7/11:iin hakemaan - kuppinuudelia! Huoneessa (jonka seinät oli muuten paperia mitä ääniin tuli) piti tietenkin somettaa, ja nukkumaan kävin vasta puolenyön jälkeen. Se ei ollut kovin fiksua, koska herätys oli vähän ennen viittä. Nukuin tietenkin koko yön huonosti, kun luulin koko ajan että nukun pommiin.

Kissa tahtoi myös päästä seiskayhdessätoista käymään.

Aamulla kävin vielä nostamassa lisää rahaa sukelluskurssin takia, sitten nopealla vauhdilla avaimen palautus ja liikkuminen satamaan. Siellä odottelua, ja eihän se nyt NIIN simppeliä ollutkaan, vaikka olin ostanut lipun etukäteen.. laivaan päästäkseen piti saada yhdeltä tiskiltä boarding pass. Boarding passia hakiessa selvisi että olisi pitänyt rekisteröityä ensin toisella tiskillä. Sillä tiskillä piti listaan kirjoitella ainakin nimi, kansallisuus, ammatti, passin numero ja mitähän kaikkea muuta. Siellä tyypit kirjoitti sitten siihen lippuun paikkanumeron ja ferryn numeron, jonka jälkeen menin uudestaan hakemaan boarding passia. Otin pahoinvointilääkkeen aamulla, joten ei tarvinnut onneksi stressata että huono olo pääsisi sen takia yllättämään. Lähtiessämme n. 20 min myöhässä päivä alkoi valjeta pikkuhiljaa, mutta kovin harmaan (hazea) ja ankean näköisenä :/

Huomio: ei ole näkynyt länkkäreitä niin paljon mitä luulin, ferryssä niitä oli vähän enemmän.

Kesäloma 2015 saa tulla

Italian kirjoitteluiden väliin vähän infoa tulevasta: lähden syksyllä 2015 vihdoin toteuttamaan reilusti yli 10 vuotta päässä pyörineen unelman, reppureissulle Aasiaan. Matkan pituus ei ole kuukautta pidempi, mutta se tulee olemaan pisin matka mitä olen tähän mennessä tehnyt, eikä töistä varmaan ihan suorilta paljon pidempää aikaa irtoaisikaan. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää, kunhan saan Italian tekstit päätökseen (toivottavasti pian!). Joskin jostain kumman syystä kaikki hereilläoloaikani on viimeisen viikon tuntunut töiden ulkopuolellla menevän uuden tiedon imemiseen Malesiasta...

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kuva täältä.