Ja se lennon siirtäminenhän oli sitten loppujen lopuksi aika kiva juttu! Se tarkoitti nimittäin sitä, että mulla oli vielä puolet päivästä aikaa tsekkailla Kuala Lumpuria. Koska en edellisenä iltana enää (ehtinyt/jaksanut) mennyt kaupungin Botanical gardeniin, päätin mennä sinne keskiviikkona. Aamiaisen tapaista (riisiä ja jotain muuta) kävin taas syömässä Central marketissa, ja sen jälkeen lähdin metsästämään taksia, koska hotellilta oli suositeltu taksin ottamista. Hieman ehkä ihmettelin ehdotusta, koska kartankaan mukaan puutarha ei vaikuttanut olevan kovin kaukana China townista... joka tapauksessa, näin pysähdyksissä olevan taksin, ja kysyin onko hän vapaana. Ei ollut, mutta kuskikin sanoi, ettei puutarhaan ole pitkä matka, että sinne voi kyllä kävelläkin. Google maps oli aikaisemmin tarjonnut jotain ehkä vähän outoa reittiä, jonka pituus olisi ollut 38min, mutta päätin silti lähteä kävelemään. Välillä piti vilkaista kännykästä karttaa, että missä menen tai onko suunta edes suunnilleen oikea, mutta kun näin perhospuiston kyltin tien vieressä, tiesin olevani lähes perillä. Tarkoituksena ei todellakaan ollut alunperin mennä perhospuistoon, mutta sinne kuitenkin päädyin menemään (ah, yksin matkustamisen etuja, taas sai tehdä extempore-päätöksen). Ja huh, taisin saada vähän käsitystä siitä, millasta sademetsässä on! Tuollaisessa puistossahan ei tarvitse liikkua juurikaan, mutta niin se vaan hiki valui taas kerran otsaa ja selkää pitkin ihan - koko - ajan. Mutta nähtävää riitti! En tiedä kuinka monta eri perhoslajia puistossa oli, mutta paljon niitä tuntui olevan ja sain kulutettua siellä paljon enemmän aikaa mitä olisin uskonutkaan. Toki aikaa sai menemään siihenkin, kun yritti napata sitä täydellistä kuvaa jostain perhosesta, jos se sattui pysymään sen verran paikallaan, että kamera ehti tarkentaa ennen kuin perhonen jo lensi pois. Taisin saada muutaman aika hyvänkin kuvan, tässä muutama kännykällä otettu.
Matkalla Botanical gardensiin, tästä näkee sitä hazea; aurinko kyllä on siellä jossain, mutta ei siitä paljon iloa ollut, kun tuollaisen savusumuharson läpi yrittää paistaa.
Perhoset oli valtavia, tämänkin siipien väli varmaan ainakin 10cm.
Perhospuiston jälkeen jatkoin kävelyä itse Botanical gardensia kohti, ja tajusin miten iso lintupuistokin siellä on. Ensin päädyin kuitenkin menemään Orchid gardeniin, eli orkideapuistoon. Olen tosi laiska lukemaan oikeastaan missään varsinaisia tietoiskuja puistoihin tai museoihin tai vastaaviin liittyvistä asioista, mutta joo, orkideapuisto se oli. Ja siellä oli paljon orkideoita! Kovin montaa en ehtinyt katsoa, kun sadekuuro iski. Onneksi siellä oli katosta, joten en sentään kastunut, mutta sade jatkuikin yllättävän pitkään. Kun taivaalta tuli enää pientä tihkuntapaista, lähdin pikaisesti katsomaan lähialuetta, ja päädyin Hibiscus gardeniin (joku kukka sekin on, en tiedä mitä suomeksi). Sen vilkaisin vain tosi nopeasti, koska kello oli sen verran paljon, ja halusin vielä vilkaista pikaisesti lintupuistoa. Jostain syystä olin pikaisesti lukenut, että lintupuisto olisi ilmainen (sitähän se sana free tarkoittaa! eikä kannata lukea lausetta loppuun..), mutta ei se ihan niin mennytkään, vaan teksti liittyi jotenkin lintujen vapauteen :D en muista tarkkaan miten teksti meni, mutta mulla ei todellakaan ollut aikomustakaan maksaa n. 50 ringgittiä (n. 10e) päästäkseni valtavaan lintupuistoon, josta ehtisin kuitenkin nähdä vain murto-osan. Varmasti se olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta aika ei enää riittänyt. Samoin multa jäi näkemättä puiston muita osia aivan valtavasti, oikeastaan suurin osa, mutta no can do. Se mitä olin nähnyt, oli ollut hienoa, mutta toisaalta sadekin tuntui vähän jatkuvan vielä, joten ei siitä puistoiluista olisi ihan saanut sitä irti mitä olisi ehkä halunnut.
Puistosta otin taksin hotellille, vaihoin vaatteet ja pakkasin kamat ja lähdin pikkuhiljaa lampsimaan KL central -asemaa. Toki siis metrolla menin lähimmältä asemalta sinne, mutta kuitenkin. Asemalla pienen säädön jälkeen löysin oikean tiskin, ja ostin junalipun lentokentälle. Eli se on ehdottomasti KL:n hyviä puolia mitä matkustamiseen tulee, lentokentän ja keskustan välillä kulkee n. vartin välein juna, joka on n. puolessa tunnissa perillä.
Harmaata on, tosin vettäkin alkoi sataa pian kuvan ottamisen jälkeen.
Kentällä bongasin nopeasti portin mistä lento lähtisi, mutta sitä ennen piti viedä rinkka baggage dropiin. Niitä tiskejä oli monta, mutta niin oli matkustajiakin.. Jonossa mulle iski myös paniikki, koska eihän mulla ollut mitään printattua paperia check-inistä, enkä myöskään tiennyt kumpi olisi pätevä, se alkuperäisen lennon check-in-koodi kännykässä, vai uudemman lennon. Ja se uudempi ei edes suostunut avautumaan. No, mitään niistä ei onneksi tarvittu, vaan tiskillä mies kysyi millä lennolla olen menossa, ja se tieto passin kanssa riitti, ja sain tiskiltä printatun boarding passin.
Lentokoneessa alkunsa saikin sitten tapahtumasarja, jota naureskelen varmaan pitkään ja mitä jotkut ehkä kauhisteleekin. Mulla oli ikkunapaikka, ja vieressä istui samaa ikäluokkaa oleva mies. Tämä mies kehui heti mun tatskaa, ja alkoi muutenkin höpötellä kaikenlaista. Ja niin se vaan meni nopeasti lento KL:sta Kota Kinabalulle, kun pölistiin koko matka vähän kaikenlaista. Shaneil oli alusta asti tosi rento ja mukava, en oikein osaa selittää, mutta jotkut vaan on sellaisia, ettei ne paljon stressaile. Koneessa kysyin myös, onko järkevämpää ottaa kentältä taksi vai bussi keskustaan, ja vastaus oli, että jos oon ystävällinen niin se voisi ehkä heittää mut keskustaan. Selvisi myös, että kaverin sisko ja äiti olivat samassa koneessa. Kota Kinabalulle saavuttuamme Shaneil esitteli mut myös muille perheenjäsenilleen, ja sanoi, että jos heitä hakemassa olleelle isälle olisi ok odottaa se aika kun mä saan rinkkani, niin pääsisin heidän kyydissään ensin heidän kotonaan käymään, ja sieltä Shaneil veisi sitten mut keskustaan (toisella autolla). Muussa tapauksessa nähtäisiin Shaneilin kanssa sitten vaikka seuraavana päivänä. Rinkan saatuani lähdin kävelemään pois tuloaulasta, ja mietin mistä bussit lähtee, jos kuitenkin menisin taksin sijaan bussilla keskustaan. En ehtinyt koko asiaa edes oikeasti pyörittää päässä, kun Shaneil tuli vastaan ja sanoi että menoksi. Sanottakoon tähän väliin, että en IKIPÄIVÄNÄ olisi lähtenyt koko juttuun, jos en olisi tavannut Shaneilin muuta perhettä, mutta autossa tapasin myös perheen isän (sisko oli lähtenyt poikaystävänsä kyydissä jonnekin), ja yhtäkkiä istuin tosiaan paikallisen perheen autossa matkalla heidän kotiinsa! Tilanne tuntui täysin absurdilta, mutta olihan se hauskaa samalla. Harvoin tuollaista tapahtuu! Istuimme hetken Shaneilin kodin patiolla, ja samalla selvisi, että perhe puhuu keskenään englantia koko ajan. Kuulin syynkin siihen, mutta se meni vähän ohi, joten ennen kuin olen tarkistanut asiaa netistä, en höpötä tähän omiani siitä. Joka tapauksessa, ilmeisesti monetkin täällä puhuvat erittäin sujuvaa englantia, jopa (toisena) äidinkielenään. Vähän ajan kuluttua Shaneil lähti viemään mua hostellille, mutta halusi sitä ennen viedä mut ylös kukkulalle, mistä näkisi kaupungin vähän korkeammalta. Hälytyskellot ehkä vähän yritti kilkatella jotain tässä kohtaa, mutta mitään hätää ei todellakaan missään vaiheessa ollut, Shaneil osoittautui koko ajan ainoastaan ystävälliseksi kaveriksi, joka halusi esitellä kotikaupunkiaan. Kukkulalla oli joku pieni kahvilantapainen, mutta vilkaisimme vain pikaisesti kaupunkia, jonka jälkeen lähdimme etsimään hostellia. Lopulta se löytyi, ja mä kiitin kyydistä. All safe and sound! Enpä voinut muuta kuin naureskella koko illalle kun nukkumaan pääsin. Oon kokenut erilaisia tilanteita eri paikoissa, mutta tässä tapauksessa intuitio sanoi että näihin tyyppeihin voi luottaa, ja niin se menikin.
