torstai 9. kesäkuuta 2011

Back in Finland

Noniin, nyt saadaan taas ääkkösiä tekstiinkin, kun ollaan tosiaan Suomeen palauduttu. Kone tuli jopa etuajassa tänne, ja onneksi täällä sentään odotti melkoisen lämmin ilma! Olin viime yön vielä Orimattilassa ja tänään tulin Tampereelle, olipa ihana nähdä Dumlea pitkästä aikaa!! Väsymys painaa edelleen melkoisesti päälle, joten en ole tehnyt täällä oikeastaan yhtään mitään, lähinnä dataillut (säästä huolimatta, mähän olen ihan tyhmä!).. nyt laittelen juuri kuvia koneelle, ja toisin kuin Egyptin matkan jälkeen, teen tänne ihan kunnon päivitykset koko matkan sujumisesta kuvineen päivineen. Tämä on hieman helpompaa, koska pidin matkallakin pienimuotoista päiväkirjaa vihkon muodossa.

Eli pysykää ihmeessä vielä taajuudella jos matkan kuviot, mielipiteet paikoista ja asioista, kuvat ja muut sen sellaiset kiinnostaa!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Viimeisia paivia

Kaikki on taalla ok. Sadetta on tullut yllattavan paljon, mutta joka paiva ollaan silti voitu ottaa aurinkoa ja nauttia lammosta. Eli eipa se sade onneksi ole menoa haitannut juurikaan. Lamminta on koko ajan varmaan vahintaan se 30 astetta varjossa. Paljon olisi asiaa ja kirjoitettavaa, mutta aikaa ei enempaa ole, eli loput paivitykset ja matkastoorit sitten luultavasti Suomen puolelta!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Sadepaivia Thaimaassa

Noniin, ollaan Phi Philta palauduttu takaisin Katalle, ikava kylla sateisissa merkeissa.

Phi Phi oli todellakin upea paikka, sinne olisi voinut jaada pidemmaksikin aikaa, ja meilla oli kuitenkin open ticket takaisin, eli siitakaan ei olisi homma jaanyt kiinni. Todettiin kuitenkin, etta on tyhmaa maksaa kahdesta paikasta paallekkain, ja Katalla on kuitenkin myos maksettu aamiaisesta, joten palattiin eilen keskiviikkona takaisin.

Phi Philla aika meni kivasti, tosin tiistain retki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan..: retkeen kuului siis muistaakseni yhdeksan pysahdysta eri paikoissa, yhtena niista Maya bay, eli se kuuluisa "The Beach". Noh, ensin kaytiin Monkey baylla kuvailemassa apinoita, siita siirryttiin pitka matka asumattoman saaren rannalle snorklaamaan, ja sielta toiselle saarelle syomaan vahan lounasta. Saaren ranta oli upea, valkoista hiekkaa ja turkoosia vetta, ihan huippua! Tuolla rannalla tein jotain ensimmaisen kerran varmaan kymmeneen vuoteen... lounaana oli nimittain riisia ja muutama pieni pala kanaa (ja vesimelonia), ja oman nalan tuntien popsin ne kanatkin suuhuni. Ja ei, se ei todellakaan tarkoita, etta soisin kanaa jatkossa Suomessakin, mutta olen jo ennenkin miettinyt, etta tallaisilla reissuilla ja maissa olisi paljon helpompaa, jos soisin kanaakin. Ravintoloissa en toistaiseksi kanaa ole valinnut, mutta retken lounaassa ei ollut vaihtoehtoja. Eli ei siita sitten sen isompaa numeroa kun takaisin Suomeen palailen.

Lounaan jalkeen pysahdyimme viela yhdelle paikalle snorklailemaan, ja ikava kylla nemoa ei nakynyt.. siina mielessa Punainen meri oli kylla parempi snorklailun kannalta, mutta eipa se mitaan, kivoja fisuja oli meri taysi. Viidentena paikkana piti tosiaan olla Maya bay, mutta kuinkas ollakaan, pitkahantaveneen moottori otti ja meni rikki kesken matkan. Eika se olisi edes haitannut, jos aurinko olisi paistanut melkein pilvettomalta taivaalta kuten aikaisemminkin, mutta Phuketin suunnalta oli kovaa vauhia lahestymassa synkka pilvi sateineen. Niinpa kun moottoria ei saatu korjattua, jumitimme n. puoli tuntia myrkyssa keskella merta apua odottaen. Oli ihan mielenkiintoista.. toinen pitkahantavene tuli lopulta auttamaan, ja veti meidat lahelle rantaa, jossa sitten korjailivat yhdessa moottorin kuntoon. Kokonainen odotteluaika venyi n. tuntiin, ja koko ajan oli kaiken lisaksi epaselvaa, menemmeko Maya baylla ollenkaan. Sinne ainoaan paikkaan, jonka oikeasti halusimme nahda.. noh, kylla sinne sitten paastiin, mutta kameroita ei voitu ottaa mukaan, koska piti uida vedessa ja kiipeilla ties missa, eli harmitti kylla, koska Maya bay oli UPEA paikka!

Retken jalkeen kaikki meni ihan ok, ja suihkun ynna muun jalkeen odottelimme hotellilla sateen taukoamista.. ei olisi kannattanut, koska kaikki ravintolat meni kiinni kymmenen jalkeen, eli jaimme sitten kokonaan ilman ruokaa. Oli hieman ankea olo, vaikka retken jalkeen ostimmekin vahan hedelmia valipalaksi.. noh, 7/11:sta sitten nuudelikeittoa hakemaan, ja ne popsimme kadunvarressa Changia juoden. Kokemus sekin! Kavimme viela tutussa baarissa katsomassa tuttuja, mutta heita ei juuri nakynyt, joten menimme toiselle rannalle. Tarkoituksena oli ottaa yksi bucket puoliksi, mutta niita olikin yhtakkia tiskilla kaksi, koska niita sai kaksi yhden hinnalla. Aika petollista, mutta ilta meni ihan kivasti kun ei tarvinnut hakea juomista sen enempaa, eli rauhassa oltiin, eika overeita vedetty. Ilta oli kaikin puolin hauska, tapasimme kanadalaisen Tanner-nimisen tyypin, joka oli ensimmaista kertaa elamassaan Kanadan ulkopuolella, ja myohemmin viela joitain juntteja liverpoolilaisia tyyppeja, joiden jutut oli kylla... noh, juntteja. Tanner muuten ihmetteli hiuksiani, etta mita niille on tapahtunut ja olenko muka maksanut niista, vai onko jollekin tapahtunut vahinko niiden leikkaamisessa :D ihan hyva etta poika paasi pois Kanada ulkopuolelle jos han todellakin naki ensimmaisen kerran tallaiset hiukset naisella :D

Nukkumaan paastiin keskiviikon puolella muistaakseni puoli kahdeksan aikaan aamulla, eli aika myohaan sekin venahti.. Huone jatettiin 12 jalkeen ja menimme aamiaiselle/lounaalle, jonka jalkeen pitikin jo hypata Phuketiin tulevaan laivaan (tai veneeseen, mika onkaan). Siinakin kaikki oli ihan ok ensimmaiset 10-20 minuuttia, kunnes vastaan tuli taas kamala myrsky ja sade, joten siirryimme sisatiloihin, jossa minun piti sitten kayda oksentamassakin. Kivaa tuollainen merenkaynti! Vesisade jatkui tasaisen epatasaisena viela Phuketissakin, ja taalla kavimme enaa syomassa intialaisessa ravintolassa ihanaa ruokaa ahkyyn asti, jonka jalkeen raahauduimme hotellille lepaamaan ja lopulta nukkumaan.

Tama aamu on ollut edelleen harmaa ja hieman sateinen, joskin aurinko yrittaa jo paistaa hieman enemman. Paivan suunnitelmat onkin hieman auki, joko menemme ottamaan aurinkoa tai sitten raahaudumme Patongille erilaisia hoitoja testailemaan ja kenkakauppoihin kiertelemaan. Nam. Pari muutakin pienta suunnitelmaa on ajatustasolla pyorinyt mielessa, mutta koska niiden toteutuminen ei ole satavarmaa, niin niista sitten lisaa joskus, ehka vasta Suomessa ;)