Aasia 2015: Singapore / Night safari

Heräsin torstaina, mutta en aamukahdeksalta, vaan paljon aikaisemmin. Kahden aikaan yöllä palohälytys pärähti kilisemään hotellisesa, mutta se hiljeni loppujen lopuksi aika nopeasti, ja koska mitään ei muualtakaan hotellista kuulunut, ajattelin että kyseessä oli väärä hälytys. Tiesin kyllä että unta on turha yrittää saada, joten vedin kuitenkin shortsit ja kengät jalkaan ja rappusia pitkin kipitin katsomaan hotellin aulaan, mistä on kyse. Ja kuten arvasin, väärä hälytys (joka oli alkanut siinä vaiheessa taas piristä). Varmistettuani ettei ollut mistään vakavasta kyse, pääsin jatkamaan unia.

Aamulla heräilin rauhassa, ja lähdin kävelemään Lavenderin asemaa kohti. Ajatuksena oli ensin mennä katsomaan miltä suosituksia saanut Haji Lane -katu näyttäisi. Aamiainen koostui tällä kertaa lähinnä matkan varrelta noukitusta smoothiesta, mutta kyllä sillä hetken pärjäsi. Haji Lane löytyi helposti, koska olin nähnyt pätkän kadusta jo koko matkan alkaessa, sillä Five Stones Hostel sijaitsi siinä lähellä. Niinpä arvasin vähän mitä odottaa, ja kyllähän se katu aika ihana oli. Siitä tuli heti mieleen Lontoon Camden town, joka on aivan mahtava paikka. Okei, mittakaava oli Haji Lanella vähän pienempi, koska kyseessä oli vain yksi katu, mutta silti! Sieltä löytyi ihania pikku putiikkeja, ja kadun kerran käveltyäni kuljin vielä takaisin päin, ja menin yhteen liikkeeseen sisällekin. Siellä join omassa mittakaavassa överihintaisen kaakaon, mutta olihan se aika hyvä, ja joskus sitä pitää kai niitä överihintaisiakin asioita maistella. Kaakaoon päädyin muuten siksi, että kaikki muu siellä oli vielä paljon kalliimpaa.. hehe. Kaakaon jälkeen pahin nälkä oli poissa, mutta totesin joka tapauksessa kellon olevan sen verran paljon, että lounasta olisi parasta syödä nyt, että jaksaa syödä illallistakin ennen Night safaria. Niinpä päädyin testaamaan Berg's gourmet burgersin kasvishampurilaista, ja paikka on ilmeisesti ihan suosittu, koska siellä oli muutakin porukkaa ihan kiitettävästi. Ja täytyy kyllä sanoa, että oman suositukseni voin kyllä tuolle pienelle ravintolalle antaa, oli hyvää sapuskaa.

Lounaan jälkeen lähdin kulkemaan kohti Bugis streetin shoppailukatua. Tai niin mä luulin, että se olisi katu siis.. vaan eipä ollut. Bugis street antaa kyllä melkoiset shoppailumahdollisuudet, mutta siitä tuli ehkä vähän mieleen joku Tallinnan Mustamäen tori (?) tai sellainen paikka, jossa rakennuksen sisään on survottu satoja pikkiriikkisiä myynti"kojuja". Ja jos joku erehtyy luulemaan että se on helposti läpikäyty kulkemalla ensin yhtä kujaa pitkin ja siirtymällä sitten seuraavalle, niin väärässä on. Bugis street on tosi sokkeloinen, ja mua ainakin se alkoi jossain vaiheessa ahdistaakin, kun ei oikein tiennyt mistä päin rakennusta tulee ulos ja mille kadulle (nojoo, vaikkei niitä katuja nyt ollutkaan kuin neljä vaihtoehtoa, mutta silti!). Suurin osa myytävästä tavarasta on toki krääsää, mutta kyllä sieltä voi jotain hyviä vaatelöytöjäkin tehdä! 

Bugis streetiltä halusin kävellä katsomaan Merlion-patsasta, sitä mistä kaikki varmasti Singaporen tunnistaa. Ajatus oli kävellä vähän toinen reitti mitä edellisenä päivänä, mutta se vähän kosahti, koska reitillä ei ollutkaan mitään järisyttävän upeaa nähtävää, ja lisäksi isohkot tietyöt hankaloittivat kävelyä ja liikenteessä loikkimista. Lisäksi jalassa olleet ballerinat - ne joilla olen kulkenut Suomessa jo muutaman kesän ja joista en ole ikinä saanut rakkoja - alkoivat viimeistään tässä vaiheessa hiertää jalassa tosi pahasti, ja kävely oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Rakkolaastareita oli mukana, mutta ne eivät pysyneet jalassa, tai sitten ne tarrautuivat kenkiin. Lopulta kuitenkin pääsin Merlionin luokse, mutta aika nopeastihan se oli nähty, ja ihmisetkin (turistit) alkoivat kipeän jalan takia ahdistaa, joten päätin lähteä pois sieltä. Halusin pitää kiinni aamupäivällä muodostuneesta reittisuunnitelmasta, joten lähdin kävelemään Fullerton roadia pitkin kohti pilvenpiirtäjiä. Siellä olo tuntui aika pieneltä... ja oli hullua nähdä joku pienen pieni rakennusteline tai vastaava korkeuksissa, näytti siltä kuin joku pesisi siellä ikkunoita. Ei korkeanpaikankammoisille! Jalat (tai lähinnä vasen jalka) tuntui tässä kohtaa aika tuskaiselta, ja vaikka tiesin että China town oli lähellä (se piti vilkaista! Suunnitelmaa ei muuteta!), menin silti yhden pysäkinvälin metrolla. Maantasolle noustuani ja muutaman metrin käveltyäni aloin taas kyseenalaistamaan jästipäisyyttäni, mutta vilkaistuani karttaa, päätin että kierrän vain yhden korttelin ja sitten takaisin metrolle. Ihan hyvä ratkaisu se oikeastaan oli, koska sain pienen käsityksen siitä millainen Singaporen Chinatown on, ja sain lisäksi hoidettua yhden tuliaisen ostoslistalta. Asemalle palattuani otin violetin linjan ja menin Farrer parkille, ajatuksena mennä uudestaan intialaiseen MTR restaurantiin, koska pitihän sille paikalle antaa vielä toinenkin mahdollisuus, vaikkei ensimmäinenkään mikään huono ollut. Intialainen jäi kuitenkin välistä, koska he olivat lounaan jälkeen sulkeneet, ja avaisivat ovensa uudestaan puoli kuudelta. Kovin pitkä aika siihen ei ollut, mutta en malttanut jäädä odottamaankaan, koska tiesin että hotellillakin piti vielä käydä vaihtamassa kengät. MTR:n kiinnioleminen ei haitannut, koska nyt pääsisin testaamaan hotellin lähellä olevan The Tiramisu hero -nimisen kahvilan, josta sai myös ruokaa. Paikka oli näyttänyt ohikulkiessa mukavalta ja siltä että muutkin siellä viihtyivät. Kahvilassa hinnat pääsivät taas vähän yllättämään, koska vaikka en muutenkaan ollut syönyt Singaporessa todellakaan yhtä edullista ruokaa mitä Malesiassa, niin intialaiset oli kuitenkin ollut kahvilan hintoihin verrattuna aika edullisia. Päädyin ottamaan kasvispitsan, joskaan se pitsakaan ei ollut ihan sitä mitä ajattelin.. toisaalta, päivällä syödyn hampurilaisen jälkeen nälkäkään ei ollut kamalan iso, joten siihen nähden lautasella tuotu ruoka sopi kyllä tilanteeseen.

Ikkunanpesijä työssään?!

Tällä piti sitten pärjätä loppuilta.

Pienen illallisen tapaisen syötyäni menin hotellille vaihtamaan kengät (vasen jalka oli tässä vaiheessa rakkojen takia kuin tulessa) ja varmistamaan liikkumisen Night safarille, jonka jälkeen otin North east linen Farrer parkista Dhoby Ghauntille, ja sieltä vaihdon jälkeen North south linen Ang Mo Kiolle. Metroasemalta piti mennä tien yli viereiseen ostoskeskukseen, ja sieltä lähtevään bussiin nro 138. Varmistin vielä bussikuskilta että sillä pääsi Night safarille, ja lisäksi esitin toiveen että kuski voisi pysähtyä oikealla kohdalla, koska mitään pysäkin nimiä ei bussissa ollut, eikä mulla tietenkään ollut mitään käsitystä siitä, milloin ehkä olisimme perillä.
Bussimatka kesti yllättävän kauan, ja muutamaankin kertaan oli pakko avata Google mapsi, että näkisin, missä päin edes olimme, ja että osaisin vähän arvioida kauan matkaan vielä menee. Lisäksi kello alkoi lähestyä jo kahdeksaakin pikkuhiljaa, joten pelkäsin etten ehtisi siihen johonkin asiaan (sisäänpääsyyn?) klo 20.15, johon olin lipun ostanut. Bussi alkoi tyhjentyä, mutta huomasin etuosassa olevan vanhemman pariskunnan, joka oli selvästi menossa samaan osoitteeseen kuin minäkin. Se vähän helpotti omaa oloa, ja lopulta huomasinkin Singapore zoon kyltin tien vieressä. Pari minuuttia siitä eteenpäin ja olimme perillä, joka oli samalla bussin pääteasema. Eli turhaan stressasin siitä, että menisin vahingossa oikean pysäkin ohi. Kokonaisuudessaan matkaan meni oikeasti aika kauan, ainakin tunti (?), joten jos lähtee eläintarhaan keskustasta julkisilla, niin kannattaa varata aikaa. Vaikka eipä tuo matka kalliiksi toisaalta tullut.

En ehtinyt kovin tarkkaan katsoa, mutta oletettavasti kaikkiin neljään safariin ja eläintarhaan on sisäänpääsyt tuolta samalta alueelta. Night safarin sisäänpääsyn luona näytin lippua kännykästä ja kysyin minne pitäisi mennä, koska en tosiaan tiennyt yhtään miten systeemi siellä toimi. Joku mies ohjasi mut oikeaan suuntaan, ja pääsyporteilla mun ei tarvinnut tietenkään myöskään jonottaa mitään, koska olin hankkinut lipun etukäteen. Alku meni kyllä jotenkin tosi säheltäessä, mutta lopulta mulle selvisi, että se kellonaika 20.15 ei merkinnyt ainakaan omassa tapauksessa oikeastaan yhtään mitään. Tai ehkä sen verran, että jos olisin tullut paikalle jo seitsemältä, niin en olisi varmaan päässyt vielä sisään, mutta kellon ollessa n. kahdeksan, pääsin sisään, ja muuta merkitystä kellonajalla ei sitten ollutkaan. Ja mä kun luulin että se oli joku kellonaika, kun esim. tram lähtee kiertämään eläintarhaa ja että mun pitää olla paikalla just tasan silloin.. meinasin ensin mennä katsomaan creatures of the night -esityksen, mutta se alkoi puoli ysiltä ja siihen oli vielä parikymmentä minuuttia aikaa, joten yhden työntekijän suosituksesta lähdin kiertämään jalan kuljettavaa reittiä eläintarhassa. Tramilla kuljettava reitti ei tässä kohtaa innostanut, koska sinne oli pitkä jono, enkä suoraan sanottuna jaksanut kuunnella kovaäänisiä kiinalaisia turisteja siinä vaiheessa. Tramiin (ei nyt varsinaisesti mikään raitiovaunu, vaan sellainen "autojuna", jossa oli avoimia vaunuja) sai siis hypätä kyytiin missä vaiheessa tahansa, silloin kun itse halusi. En tiedä tarkkaan kuinka usein niitä lähtee, vai riippuuko se vain kyytiläisten määrästä. Pätkän katselin siis kävelyreitin eläimiä, jonka jälkeen palasin aloituspaikkaan tarkoituksena mennä katsomaan creatures of the night -esitystä. Kiinalaisten jono tram-reitille oli parissakymmenessä minuutissa kuitenkin tyhjentynyt, joten päätin hypätä muutaman muun kanssa tramiin ja mennä katsoaan creatures-esityksen illan viimeiseen, puoli kymmenen näytökseen. 

Kuva lainattu täältä.

Kartta löytyy mm. täältä.

Tramista näki kyllä kivasti eläimiä, ja hetken kuljettuamme opas sanoi, että tulisimme ainoaan paikkaan, missä sai jäädä pois kyydistä. Siitä pääsi kulkemaan kävelyreiteille ja katsomaan esimerkiksi leijonia, joten hyppäsin muiden mukana pois tramista. Se oli ehkä vähän turha juttu, koska ne samat jutut näki tosiaan kävelyreiteillä, jotka halusin kulkea myös joka tapauksessa. Niinpä kävin vain vilkaisemassa pikaisesti jellonia ja palasin takaisin tram-pysäkille odottamaan seuraavaa puksua. En ollut ainoa, vaan paikalla oli jo jonkin verran jonoa, mutta eipä siinä kauaa tarvinnut odottaa, ja huomasin taas yksinmatkustavan hyvän puolen, kun pääsin jonon ja n. kymmenen ihmisen ohi tramiin, kun siellä oli vain yksi paikka, ja muut olivat liikenteessä vähintään kahden hengen porukoissa. Yhteensä tram-reitti kestää n. 40min, ja olihan se kieltämättä mielenkiintoista, kun vaunut ovat täysin avoimet, ja ohitimme jotain kummallisia otuksia ja niihin olisi periaatteessa käsin voinut koskea. Tramin huono puoli oli se, että ei voinut pysyähtyä katselemaan juuri itseä kiinnostavia eläimiä, ja esimerkiksi virtahepoja (jotka on mun mielestä aika pelottavia, johtuen ehkä siitä, että oon lapsuudessa/varhaisnuoruudesa lukenut tositarinan Valituista paloista virtahepoihin liittyen) olisin voinut tuijottaa hetken pidempäänkin.
Reitin päätyttyä minä ja kaikki muutkin siirtyivät katsomaan creatures of the night -esitystä, joka ei ollutkaan joku kymmenen minuutin leffadokumentti, vaan amfiteatterissa tapahtunut näytös. Alkuun siellä tehtiin vähintäänkin selväksi, että salamoita ei kuvatessa saa käyttää, joka oli siis ehdottoman hyvä juttu, mutta muuten olisin voinut skipata näytöksen; vaikka ajatus oli hyvä, niin koulutetut eläimet tekemässä jotain siellä lavalla ei iskenyt muhun, vaikkei niitä nyt kovin montaa ollutkaan. Alkoi lähinnä ahdistaa, muta onneksi näytös ei ollut kamalan pitkä, n. parikymmentä minuutta. 
Creatures of the nightin jälkeen lähdin jälleen kiertämään kävelyreittejä, ja laskin että ehtisin hyvin kiertää kaikki neljä (jatkumoa aina toisilleen), koska oppaissa luki, että yhden kiertämiseen menisi n. 20 minuuttia, ja kello oli tässä vaiheessa vähän vaille kymmenen. Safari menisi kiinni puoliltaöin, joten mulle ei tulisi edes kamala kiire. Kävely- ja tram-reiteillä näkee eri eläimiä, joten ne kaikki kannattaa kyllä kiertää. Itselle jäi mieleen erityisesti lepakot, koska niitä pääsi näkemään niin läheltä, ja ne oli niin isoja. Kävelyreiteillä mulle vahvistui silti olo siitä, että eläintarhat - niinkin hyvin kuin ne on joissain paikoissa, kuten Singaporessa, hoidettu - ei ehkä ole kuitenkaan mun juttu; vaikka Night safarilla eläimet on näennäisesti vapaina, jäin silti miettimään minkä kokoiset niiden elintilat siellä ihan oikeasti on. Esimerkiksi tiikeriä pääsi katsomaan lasin läpi, ja vaikka aitoja tai kaltereita ei muualla näkynytkään, niin kuinkas ollakaan, se tiikeri oli ihan oikeasti juuri siinä näkyvillä, ei suinkaan missään kauempana poissa ihmisten silmistä, kuten voisi tuollaisen eläimen kuvitella tekevän. Ensimmmäisenä mieleen tulikin, että tiikerillä ei ehkä ole edes vaihtoehtoja sen suhteen missä lepäilee, vaan sen alue on sen verran pieni, että se on väkisinkin ihmisten katseltavana. 

Kuva lainattu täältä. 

Night safari oli kokonaisuudessaan nähty puoli kahteentoista mennessä, ja sen jälkeen hyppäsinkin heti bussiin. Samaa reittiä en päässyt takaisin, koska 138 lähti juuri kun tulin bussipysäkeille, ja koska en tiennyt paljon taksi keskustaan maksaisi, otin toisen bussin 927 toiselle metroasemalle. Edessäni oli onneksi joku saksalaisporukka, koska he osasivat jäädä oikealla pysäkillä pois, ja seurasin heitä asemallekin. Ez-linkissäni ei ollut jostain syystä muka tarpeeksi rahaa, joten jouduin lataamaan siihen kympin (se on minimisumma) lisää, mutta sitten pääsin jatkamaan matkaa. Tai noh, se ei sitten mennytkään ihan putkeen.. kello oli tässä vaiheessa n. 12 yöllä, ja olin ajatellut mennä ensin Choa Chu Kangilta Jurong eastille, ja vaihtaa sieltä sitten vielä pari kertaa metroa niin että pääsen lopulta Farrer parkille. Jostain syystä kukaan muista siihen aikaan liikkeellä olevista henkilöistä ei kuitenkaan ollut menossa Jurong eastin suuntaan, vaan kaikki oli menossa toiseen, Marina viewn suuntaan. Tiesin että pääsen sitä kautta kyllä itsekin oikeaan suuntaan, joten päätin seurata muita, vaikka toisaalta tiesin että matka kestäisi n. tunnin verran keskustaan.. ja lisäksi aseman näytölle pölähti sitten tekstejä siitä, että vikat metrot olivat selvästi kyseessä, ja että seuraavankin pääteasema olisi joku muu kuin Marina view. No, vaihtoehdot olivat hieman vähissä, ja hyppäsin kuitenkin muiden mukana seuraavaan metroon, ja aloin käydä päässä läpi vaihtoehtoja hotellille pääsemiseksi. Metron päätepysäkki oli nimittäin nyt kaukana ydinkeskustasta, ja arvelin ettei muutkaan metrot varmaan enää juuri liikkuneet (joten sen puoleen oli ehkä hyväkin, etten yrittänyt lähteä Jurong eastin suuntaan). Toa Payhoilta ajattelin että voisin yrittää selvittää jotain bussia keskustaan, mutta koska nälkä ja väsymys oli tässä vaiheessa jo aikamoiset, tulin siihen tulokseen että otan taksin hotellille, maksoi mitä maksoi. Tuossa kohtaa kyllä ahdisti, koska ei oikein ollut mitään käryä siitä missä oli, tai mistä niitä takseja edes löytäisi, mutta samasta metrosta hyppäsi yön pääteasaemalla pois kaksi länsimaalisen näköistä tyttöä, joten päätin mennä kysymään minne ja miten he ovat menossa. Sinänsä oli tosi hyvää tuuria, että tyttöjen hotelli oli vain yhden metropysäkin päässä omasta Lavenderin pysäkistä, joten päätimme ottaa yhteisen taksin ja jakaa kulut. Ensin kuski vei mut Lavenderille (kadulle tosin, ei metroasemalle), josta jatkoi vielä matkaa kahden tytön antamaan osoitteeseen. Taksi maksoi mulle vitosen, tosin maps oli pakko taas avata, koska en tiennyt yhtään missä kohtaa Lavender-katua olin, eikä ajatus väärään suuntaan kulkemisesta oikein lämmittänyt mieltä. Matka hotellille ei onneksi ollut pitkä, ja parin korttelinpätkän kuljettuani olinkin jo oikeassa osoitteessa. 7/11:ssa oli pakko käydä hakemassa jotain energiaa, koska lähemmäs 7 tuntia sitten nauttimani pitsantapainen ei ihan pitänyt nälkää yöhön asti, enkä todellakaan jaksanut jäädä syömään mitään isompaa ruokaa enää lähellä olevalle food marketille. Suihkun jälkeen kävin aika pian nukkumaan, mutta vinkkinä muille, kannattaa varmaan ottaa Night safarilta suoraan taksi hotellille, niin ei tarvitse säätää yli tuntia julkisten kanssa, kun niillä ei siihen vuorokauden aikaan välttämättä edes pääse perille asti. 

Ja valitettavasti tähän hätään ei ole kummoisia kuvia Night safarilta, koska (yllättäen) illalla on pimeetä, eikä salamoita saanut käyttää puistossa (ei sillä että olisin käyttänyt vaikka olisi saanutkin). Muutama kuva saattaa tulla joskus myöhemmin kun kirjoittelen yleisiä fiiliksiä paikasta vähän enemmän.

Aasia 2015: Hyvästit Borneolle ja tykästyminen Singaporeen

En oikein tiedä mikä ajatus mulla oli lentoja varatessa aikanaan tiistaille, koska kyseessä oli päivälento, ja se tarkoitti käytännössä oikeastaan sitä, että aamupäivällä ei oikein ehtinyt kunnolla tekemään mitään, ja toisaalta perillä Singaporessakaan ei ehtinyt paljon muuta tehdä kuin tutustua pikaisesti hotellin alueeseen ja käydä syömässä. No, itseni tuntien ajatus oli se, ettei tarvinnut hosua aamulennolle ja sai nukkua rauhassa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ottaa kyllä vähän aikaisemmankin lennon, koska muistaakseni vaihtoehtoja kuitenkin oli.

Joka tapauksessa tiistaina herättyäni ja söin aamupalan, ja vaihdoin muutaman sanan lentokenttäbussista hostellin omistajan (?) kanssa. Busseja kulki tunnin välein, ja olin ajatellut että tällä kertaa en menisi kentälle liian aikaisin, etten joutuisi suotta odottamaan siellä kovin pitkään. Omistaja oli kuitenkin sitä mieltä, että yhden bussi olisi turhan myöhäinen, koska tällä kertaa lentäisin Singaporeen enkä Malesian sisällä, kuten viimeksi KK:sta Sandakaniin. Uskoin naista, ja toisaalta klo 12 bussi sopi senkin takia, että uloskirjautumisaika oli samaan aikaan.
Aamiaisen jälkeen lähdin käppäilemään yhdelle ostarille, ajatuksena kuluttaa siellä hetki aikaa ja hakea siitä yhdestä aikaisemminkin mainitusta kasvisravintolasta safkaa mukaan, koska halusin tietää millainen paikan täysi valikoima olisi, ja koska en tiennyt milloin saisin seuraavan kerran sapuskaa muutenkaan. Paahtoleipäaamiaisella (okei, vähän muroja myös ja pari hedelmänpalasta) kun ei kovin pitkälle jaksaisi, sen tiesin sunnuntain perusteella... ja todella, se kasvisravintola oli buffet-paikka, ja mä hain sieltä ruokaa! Ja olen edelleen hengissä. Pointtina buffet-paikkojen sapuskan syömisessä onkin lähinnä se, että sisällä ilmastoiduissa tiloissa ne safkat pysyvät todennäköisemmin kuosissa kuin mitä ulkona, ja toisekseen esimerkiksi tämä kyseinen paikka oli vasta avannut "ovensa", eli ei ihan oikeasti ollut pelkoa siitä, että ruoka olisi seissyt jo tuntitolkulla astioissaan. Oli huippua kun pystyi periaatteessa vain ottamaan mitä tahansa ja tiesi ettei se ole lihaa, vaikkei kaikista ruoista todellakaan ollut oikein käryä, että mitä ne oli. Ruoan haettuani noukin myös pyykit pesulasta ja painuin laittamaan kamat kasaan. N. varttia vaille 12 lähdin kävelemään ihan hostellin lähellä olevalle kadulle ja etsimään lentokenttäbussia, ja muutaman sata metriä kuljettuani se lopulta löytyikin. 30 ringgittiä ei toki ole paljon, eihän Suomessa kuudella eurolla paljon juhlita, mutta jos vaihtoehtona oli 5 ringgitin eli n. euron bussimatka ihan kunnon bussissa, niin ei mun ainakaan tarvitse kahta kertaa miettiä, kummalla kuljen.
Lentokentälle ei matka kauaa kestänyt, olimme siellä varmaan n. vartin yli 12. Tulostin rinkkaan tarran, jätin sen tiskille ja menin katsomaan turvatarkastuksen jonon pituutta. Jonoahan ei siis ollut, joten siinä kohtaa vähän mietitytti taas miksi olin paikalla niin ajoissa.. vaikka tokihan se tuo vähemmän stressiä, kuin että olisin jättänyt kentälletulon tosi tiukalle aikataululle. Kävin sitten mussuttamassa take away -safkani, jonka jälkeen menin turvatarkastauksen ja immigration-tiskin läpi odotusaulaan. Ja sitten vähän odotettiin.

Kota Kinabalun lentokenttää, aluetta ennen turvatarkastuksia.

Ajatella, vielä tämän syötyänikään en saanut mitään tauteja! ;)

Kota Kinabalun kenttä on aika pieni, tämä international-puolen odotusaulaa.

Kone lähti ja saapui Singaporeen onneksi ajallaan, ja rinkan saatuani oli jo helppo kulkea kentällä oikeaan paikkaan MRT-asemalle, kun tiesi missä oli ja miten kuviot meni. Jostain syystä muuten mun piti rinkan saatuani vielä ennen tullausportteja laittaa rinkka läpilukulaitteeseen, ja sen jälkeen miestyöntekijä kysyi onko mulla pippurisuihketta mukana rinkassa... haha, joo, eipä ollut vieläkään, sama juttu tapahtui jo siis Singaporeen tullessani reilu kolme viikkoa aikaisemmin.

Siirtyminen terminaali 1:sta skytrainin kautta 3:een ja sieltä metroasemalle sujui tosiaan jo ulkomuistista, ja olin onneksi ladannut Ez-link-kortille rahaa, joten lippuasioitakaan ei tarvinnut miettiä. Pois jäin Lavenderin asemalla, ja ehkä vähän vajaan kymmemen minuutin kävelyn jälkeen olin Arton Boutique -hotellilla. Se oli taas niitä hetkiä, kun tuntui etten ihan sopinut paikkaan rinkkani ja muun ulkomuotoni kanssa... tähän asti kun olin majoittunut kuitenkin pääsääntöisesti niissä edullisimmissa paikoissa, ja vaikkei Arton Boutique todellakaan ollut mikään kallis hotelli Singaporen mittakaavassa (oma huoneeni oli n. 50e/yö), niin mulle se oli kuin hyppy ihan toisesta maailmasta toiseen. Hotellin aulatila oli tyylikäs, ja sitä oli kyllä huoneenikin, vaikka toki olin jo ennakkoon lukenut ja varautunut siihen, että se olisi pieni. Silti, oli se aika luksusta, kun tiesi että sai viettää loman viimeiset päivät asiallsessa huoneessa, vaikka pieni olikin.

Kuten näkyy, huone oli pieni.

Vessaan/suihkuun sai sinisen valon.

Hotellin aulaa.

Kotiuduttuani taas hieman Singaporeen aloin pikaisesti googlata, minne kannattaisi lähteä syömään. Tripadvisoriin laitoin rajauksen kasvisruoka, ja ei ehkä niin kamalan yllättäen ainakin alkupäässä iso osa ravintoloista oli intialaisia. Sehän ei haitannut yhtään, ja pikaisesti nälissäni päätin nopeasti lähteä Little Indiassa sijaitsevaan Komala Vilas -nimiseen ravintolaan. Sinne käveli n. 20 minuuttia, ja täytyy sanoa, että kyseisessä paikassa söin tähän astisen elämäni parhaimman intialaisen, pitää tarkistaa vielä myöhemmin mikä sen safkan nimi oli. Hyvä ruoka, parempi mieli! Voi toki olla, että kun oli reilu kolme viikkoa syönyt lähinnä riisi-/nuudelikasviksia (ja kyllä, se safka tuli kyllä jo korvista ulos siinä vaiheessa), niin mikä tahansa muunlainen ruoka olisi maistunut mulle erityisen hyvin, mutta Komala Vilasia voin kyllä lämpimästi suositella. Ruoan jälkeen vilkaisin pikaisesti vähän miltä Little India muuten näytti, mutta väsymys alkoi viedä voiton, ja painuin takaisin hotellille ja nukkumaan.

Koska hotelli ei tarjonnut aamiaista, lojuin keskiviikkoaauna rauhassa sängyssä ja googlettelin paikkoja, minne voisin suunnata päivän aikana. Samalla selvisi, että Tripadvisorin kaikkien Singaporen ravintoloiden sijalla nro 5 (vai oliko se 6?) oleva intialainen kasvisravintola oli aika lähellä hotellia, edellisenä iltana kun olin skipannut sen juuri siitä syystä, että luulin sen olevan turhan pitkän kävelymatkan päässä. Tiesinpä silti minne suuntaisin illalla syömään.
Päivä meni Singaporen kaduilla kulkien; söin pienen aamaisen tapaisen lähellä Lavenderin asemaa, otin sieltä metron Bugisille, kävelin sieltä Sim lim square -ostoskeskukseen (vain tekniikkaa) ostamaan objektiiveihin pyöröpolarisaatiosuotimet (olisi voinut kyllä panostaa vähän parempaan laatuunkin kai, mutta no, yhden kalliimman hinnalla sain nyt kahteen linssiin filtterit), sieltä kävelin Fort Canning parkiin ja syömään matkan varrella olleeseen intialaiseen Nalan-ravintolaan (sekin Tripadvisorin vinkeillä merkattuna karttaan). Mulla on oikeasti vielä paljon opettelemista intialaisessa keittiössä, vaikka jotain juttuja Singaporessa opinkin intialaisissa käymällä... Nalanissa tilasin puolivahingossa kaksi ateriasettiä, vaikka luulin tilanneeni vain yhden setin ja naan-leipää. Tyhmä minä, se sana "set" todellakin tarkoittaa settiä, haha. No, söin sen mitä jaksoin, ja vaikka toki halvemmaksi olisi tullut tilata vain yksi ateria, ei kaksi ollut mitään överihintaista, taisi olla jotain kympin luokkaa euroissa kaikki yhteensä.

Aamiaisella. Kaksi kananmunaa jäi kyllä syömättä, koska en mä vaan pysty noin raakaa kananmunaa syömään. Jos asiasta olikin mainintaa listassa, se meni multa kyllä täysin ohi, muuten olisin varmaan pyytänyt munat vähän kypsempinä.

Sim lim square.

Fort Canning park.

Tässä toinen tilaamistani ateriosta, ja tällä olisi siis pärjännyt vallan mainiosti, mutta toinen (naan set) tuotiin vielä pöytään, hehe.

Ruoan jälkeeen lähdin kävelemään Singapore flyerin suuntaan, ja toki poukkoilin välissä ostoskeskuksessa käymään, jos paikka näytti mielenkiintoiselta. Singapore flyer on tällä hetkellä ilmeisesti maailman korkein maailmanpyörä (voittaa jopa Lontoon London eyen), ja lippu maksaa 33 dollaria, eli reilu 20e, mutta väitän silti, että n. 20 minuuttia kestävä ajelu on sen arvoista. Hyvällä ja kirkkaalla säällä sieltä voi kuulemma nähdä jopa Malesian puolelle, mutta nyt ei kyllä ollut toivoakaan siitä, sen verran hazea ilmassa oli. Maailmanpyörän jälkeen lähdin suuntaamaan Gardens by they bayn suuntaan, jossa loppupäivä sitten kuluikin, vaikken edes vielä tässä vaiheessa ostanut lippuja Flower domeen tai Cloud forestiin. Tiesin, että ufomaisten "puiden" välillä kulkevalle kävelypätkälle (hinta $5) kannatti mennä vasta iltahämärässä/pimeällä, joten odottelin tarkoituksella pimeän tuloa ennen sinne menemistä. Mutta täytyy sanoa, että klo 19.45 alkanut vartin kestänyt musiikki- ja valoshow puiden luona veti mut aivan sanattomaksi, jos näkymät muuten on aika huimat, niin tuo esitys kyllä kruunasi illan. Ainakin ekakertalaiselle! Sinänsä oli siis hyvä, että kysyin aikaisemmin yhdeltä työntekijältä onko puihin tulossa lisää valoja, koska en ihan oikeasti muuten olisi tiennyt koko showsta. Oli vähän sattumaakin mukana, että jäin Gardens by the bayhin vielä vähän ennen puolta kasia, muuten olisin varmaan lähtenyt suuntaamaan jo metrolle ja hotellille. Mutta todella, tuo täytyy kyllä Singaporessa nähdä.

Marina Bay Sands -hotelli. 

Singapore flyeristä näki mm. Singaporen formularataa.

Gardens by the bay Singapore flyerista katsottuna.

Koska veden päälle vain pitää rakentaa jalkapallokenttä.

Marina Bay Sands -hotelli.

Gardens by the bay.

Singapore flyer ja Gardens by the bay illalla.

Gardens by the baylta pääsee Bayfront-metroasemalle esimerkiksi kävelemällä Marina Bay Sands -hotellin aulan läpi 6. kerroksen korkeudella olevaa kulkuväylää pitkin. 

Väsyneenä pitkästä päivästä suuntasin lopulta vielä metrolle, ja Farrer parkin asemalla jäin etsimään sitä hehkutettua intialaista. Se löytyi aika helposti, mutta ei se nyt mun mielestä NIIIIN hyvä paikka ollut mitä olin ehkä odottanut arvostelujen perusteella. Toisaalta tuollaiset asiat voi riippua ihan täysin vain sapuskasta, mitä valitset. Itse otin jotain ruokaa, mistä mulla ei ollut mitään käryä mitä se oikeastaan on (vaikka ruokien selostukset olikin englanniksi listassa), ja vaikka se oli toki hyvää, niin ei yhtä hyvää kuin edellisillan paikassa ollut. Sen sijaan tilaamani mangolassi oli aivan törkeän hyvä, joten paikasta jäi kyllä hyvä fiilis, ja voisin mennä kokeilemaan sitä joskus toistekin uudestaan.
Hotellilla olin aika rikki, mutta sen verran oli pakko pysyä pystyssä, että selvitin miten pääsisin seuraavana päivänä Night safarille. Siitä olin kuullut paljon hyvää, mutta jostain syystä en joko nähnyt tai vaan osannut etsiä lippujen hintoja Night safarin sivuilta. Liput sai kyllä suoraan ostaa netistä, joten sieltä selvisi myös hinta, joka tuntui hieman suolaiselta. Liput ennakkoon netistä ostamalla niistä sai kuitenkin 10% alennusta. En ollut myöskään ihan kartalla Night safarin toimintaperiaatteesta, joten kun sivuilla sanottiin että admission timing klo 19.15 on myyty loppuun, ostin hätäisesti lipun seuraavaan, klo 20.15. Lippu tuli nopeasti sähköpostiin, ja sitten saikin käydä nukkumaan.

Aasia 2015: Kota Kinabalu, take two

Jojon suosittelema hostelli Masada on kyllä hyvä paikka. Parempi kuin se H2, missä aikaisemmin olin. Hinta on suunnilleen sama, mutta tilat on isommat ja muutenkin hostelli on fiilikseltään mukava. Maanantaina aamulla olin laittanut herätyksen kymmeneen, mutta heräilin jo yhdeksän aikaan aamiaiselle ja selaamaan pitkästä aikaa nettiäkin ihan kunnolla.

Aamiaiselle tuli jossain vaiheessa vähän mua nuorempi mies, jonka kuulin puhuvan muille, että olisi menossa varmaan Kinabalu-vuoren puistoon käymään päivällä. Kysyin asiasta häneltä, ja vähän myöhemmin mies (Sebastian nimeltään? En muista, kyllä se jossain vaiheessa selvisi) kysyi halusinko lähteä hänen kanssaan sinne. Ehdotus tuli loistavaan hetkeen, koska juuri sinne olin halunnut vielä mennä, mutta toki mieluummin lähdin sinne seurassa kuin ihan yksin. Mies kävi suihkussa, itse vaihdoin vaatteet, ja rahannostamisen jälkeen menimme bussien ja taksien luokse (lähellä hostellia) kyselemään, miten pääsisimme Kinabalu-vuorelle. Yksi kuski ehdotti jotain ihan naurettavaa hintaa, mutta lopulta saimme sovittua niin, että maksamme yhteensä 200MYR kuskille siitä, että hän vie meidät vuorelle, odottaa meitä kun kävelemme jonkun reitin, ja tuo meidät sitten takaisin. Se oli ihan hyvä diili, matkaa yhteen suuntaan oli kuitenkin vajaa pari tuntia.

Kello oli lopulta vähän vaille kaksi, kun olimme perillä vuoren juurella olevassa puistossa, korkeammalla toki sekin kuin mitä esimerkiksi Kota Kinabalun kaupunki. Ilma oli vähän sateinen ja kostea, mutta kylmyys pääsi yllättämään mut ihan täysin. Lämpöä oli ehkä... hm, 15-20 astetta? Ja kyllä, se on kylmä, kun päällä oli vain shortsit ja treenitoppi. Pienestä kaupasta ostin asiaa sen enempää miettimättä t-paidan päälleni vähän lämmittämään, ja Sebastian oli hakenut meille kartan, josta valitsimme alkuun lyhyen reitin.

Kinabalu-puiston metsät oli lopulta se Borneo, mitä olin halunnut koko matkan nähdä, ja jonka oli tähän asti korvannut vain palmuöljyplantaasit. Se oli se viidakko ja sademetsä, minne luulin Uncle Tanin wildlife campilla päätyväni, se oli niistä luonto-ohjelmista, missä näytetään sademetsää. Olin ihan haltioissani koko ajan, vaikka emme mitään eläimiä oikeastaan nähneetkään, iilimatoja lukuunottamatta. Noukinpa muuten yhden kengästäni ihan omin käsinkin pois! Ja kyllä, sanoin tästä jo ennen matkaa kaikille, ja sanon edelleen: iilimadot eivät ole MITÄÄN verrattuna hirvikärpäsiin, joita ei voi tappaa mitenkään ja jotka ovat liian nopeita ja pieniä ja inhottavia asioita. Iilimadot on toki vähän inhottavia jos niitäkin on paljon, mutta silti, niiltä voi kuitenkin suojautuakin paremmin kuin hirvikärpäsiltä, jotka pääsevät joka paikkaan lopulta jotenkin.

Seikkailimme parilla reitillä lopulta kolmisen tuntia, pienen pätkän kävelimme kyllä vähän liikaakin, ja jouduimme palaamaan takaisin.. vähän mietimme, olisiko kuski edelleen odottamassa meitä, kun viivyimme matkalla aika kauan, mutta kyyti oli odottamassa meitä, ja kellon ollessa viisi olimme aika hajalla. Kumpikaan kun ei ollut syönyt koko päivänä kunnon ruokaa aamiaisen jälkeen, itselläni oli jalat aivan hapoilla viimeisen nousun jälkeen. Kävimme pikaisesti syömässä paikallisessa ravintolassa, joka oli heti puiston ulkopuolella mäen alapuolella, mutta itse olin niin hiestä ja kostesta ilmasta kylmissäni ja nälissäni, etten kyennyt ajattelemaan kunnolla mitä listalla edes luki, ja päädyin ottamaan vain ranskalaiset. Paluumatka meni hiljaisissa merkeissä, mutta sen verran ehdin nähdä Kinabalu-vuorta auringonlaskussa, että kyllä se meinasi henkeä salvata, upea näky. Tavallaan ymmärrän millaiset maisemat sieltä huipulta on aamuauringossa, joten mistä sitä tietää, jos Borneoon joskus palatessa tulisi vuorellekin kiivettyä.

Kota Kinabalussa olin aivan rikki. Lähdin kuitenkin suihkun jälkeen etsimään vähän jotain syötävää, ja tsekkaamaan olisiko paikallinen klinik vielä auki. Molemmat korvat oli lauantain sukelluksen jäljiltä tuntuneet vähän erikoisilta, ja epäilin että niissä on vielä vettä. Koska en lekuriin enää päässyt, kävelin lopulta night marketille asti, ostin vähän hedelmiä ja menin Sri Melaka -nimiseen ihan sisäravintolaan syömään. Eipä taas voinut tietää mitä saa kun tilaa riisiä ja kasviksia (jotka alkaa kyllä jo vähän tulla korvista ulos), ei ollut kovin kummoinen annos, vaikka ulko-ovessakin oli jonkinlainen Tripadvisorin tarra, josta olin toivonut että paikka olisi hyvä.
Hostellilla lojuin omalla sängylläni, kun huoneeseen tuli ensimmäistä kertaa dormin kaksi muuta asukasta. En ihan tarkkaan kuullut mitä he puhuivat, mutta hetken odoteltuani ja korvia höristeltyäni kuulin tarpeeksi, ja avasin suuni ihan suomeksi. Ensimmäistä kertaa koko matkalla tapasin suomalaisia matkustajia! Ensimmäiset minuutit suomea puhuessa meni vähän takkuillessa, vaikkei se englantikaan täällä aina tietenkään ihan sujuvasti suusta tule. Oletettavasti reilut parikymppiset tytöt olivat tulleet Kota Kinabaluun perjantaina, ja olivat n. kolmen kuukauden maailmanympärysmatkalla. Lennot he olivat saaneet n. parilla tonnilla opiskelijahintaan Killroylta, ja sen lento-ohjelman mukaisesti ainakin noin suunnilleen reissaavat ympäri palloa. Ilta meni höpistessä heidän kanssaan matkajuttuja, ja väsymyksestä huolimatta nukkumaan kävin (ja kävimme) vasta puolenyön jälkeen.

Night market Kk:ssa.

Tuoreita vihanneksia ja kasviksia! Näitä mä kaipaan, ja hyvää salaattia!

Maanantaina heräsin taas aivan naurettavan aikaisin. Kello ei ollut vielä puolta seiskaa, kun avasin silmät ensimmäistä kertaa, vaikken ollut nukkunut kuin kuutisen tuntia. Selailin taas hetken nettiä, mutta päätin yrittää vielä nukkua hetken, ja laitoin herätyksen kymmeneen aamulla. Tunnin, ehkä puolentoista kuluttua heräsin kuitenkin taas ilman herätystä, ja päätin mennä aamaiselle.
En pitänyt aamulla kummoista kiirettä, mutta kymmenen aikaan olin menossa lääkärille näyttämään korviani. Pääsin lekurin luokse tosi nopeasti, en varmaan ehtinyt odottaaa viittäkään minuuttia. Mieslääkäri vaikutti olevan intialainen, ja kun aloin kertoa mistä on kyse, mies tuntui keskeyttävän mut ainakin pari kertaa, ja sanoi että mun pitäisi vain kertoa oireista, ja että hän tekisi sitten diagnoosin (eli en olisi saanut kertoa epäilyksestäni että korvissa olisi vettä sukelluksen jäljiltä :D ). Mies puhui hieman epäselvästi, enkä todellakaan saanut selvää kaikesta mitä hän sanoi, mutta sentään ymmärsin hänen vilkaistuaan korviani, että kummatkin näyttävät olevan kunnossa (ei sittenkään vettä), mutta vasemmassa näytti olevan alkavaa tulehdusta. Niinpä sain sitten antibioottia, kipulääkettä, jotain hengitysteihin tms. vaikuttavaa lääkettä ja korvatippoja. Koko setti oli varmaan vartissa ohi, ja hintaa kaikelle tuli yhteensä 190MYR, eli vajaa 40e. No, tulipa asia selvitettyä, seuraavana päivänä olisi kuitenkin lento Singaporeen.

Kota Kinabalua.

Lääkkeet saatuani olin hetken hostellilla korvatippojen laittamisen takia, sitten lähdin kuskaamaan pyykkejä pestäväksi ja - ylläripylläri - saarille! Päätin mennä taas Sapi-saarelle, lähtö sinne oli yhden aikaan. Juuri ennen veneeseen hyppäämistä aloin pölistä jotain suunnilleen samanikäisen naisen kanssa, ja veneessä jotain kautta aika pian puheeksi tuli myös se, kuinka olin lukenut suomalaisista blogeista jotain ennen matkaa, ja tässä kohtaa juttu pysähtyi. Se pysähtyi, koska nainen keskeytti mut kysymällä selvällä suomen kielellä, että oon suomalainen. Haha, kolmas suomalainen vuorokauden sisään, aika hauskaa. Päivä menikin sitten Päivin kanssa hengaillessa ja pölistessä kaikkea, neljän jälkeen lähdimme veneellä takaisin mantereelle, ja pienesssä vesitihkussa kävelimme yhteen kauppakeskukseen ja sen kasvisravintolaan, josta olin kuullut reilu viikkoa aikaisemmin ranskalaismieheltä (se ravintola, jonne yritimme päästä illalla, mutta joka oli jo kiinni meidän sinne mennessä).

Sapi.

Ruoan jälkeen tiemme Päivin kanssa erkanivat, ja itse tulin hostellille blogia kirjoittelemaan. Tässäpä tämä ilta sitten menikin, tosin en tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt, kun ei kaupungilla käppäily tai ostoskeskuksissa hilluminen oikein kiinnostanut. Huomenna tiistaina lento Borneosta Singaporeen lähtee ennen kolmea päivällä, joten saan ainakin nukkua rauhassa, joskin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, herään taas liian aikaisin. Toki sitten ehtii vielä hakea pyykit rauhassa ja pakata kamat, mutta voisi sitä vähän pidempään kuin kuuteen nukkua...

Tiesin että sukelluskurssi vie aikaa matkalta jonkin verran, ja menihän alkumatkasta päivä Singaporessa ja toinen Mersingissäkin, mutta hitto sentään, tämä aika Borneossa oli liian lyhyt, jäi paljon näkemättä ja kokematta! Tietääpä että tänne pitää vielä jossain vaiheessa palata :P