Aamiaiselle tuli jossain vaiheessa vähän mua nuorempi mies, jonka kuulin puhuvan muille, että olisi menossa varmaan Kinabalu-vuoren puistoon käymään päivällä. Kysyin asiasta häneltä, ja vähän myöhemmin mies (Sebastian nimeltään? En muista, kyllä se jossain vaiheessa selvisi) kysyi halusinko lähteä hänen kanssaan sinne. Ehdotus tuli loistavaan hetkeen, koska juuri sinne olin halunnut vielä mennä, mutta toki mieluummin lähdin sinne seurassa kuin ihan yksin. Mies kävi suihkussa, itse vaihdoin vaatteet, ja rahannostamisen jälkeen menimme bussien ja taksien luokse (lähellä hostellia) kyselemään, miten pääsisimme Kinabalu-vuorelle. Yksi kuski ehdotti jotain ihan naurettavaa hintaa, mutta lopulta saimme sovittua niin, että maksamme yhteensä 200MYR kuskille siitä, että hän vie meidät vuorelle, odottaa meitä kun kävelemme jonkun reitin, ja tuo meidät sitten takaisin. Se oli ihan hyvä diili, matkaa yhteen suuntaan oli kuitenkin vajaa pari tuntia.
Kello oli lopulta vähän vaille kaksi, kun olimme perillä vuoren juurella olevassa puistossa, korkeammalla toki sekin kuin mitä esimerkiksi Kota Kinabalun kaupunki. Ilma oli vähän sateinen ja kostea, mutta kylmyys pääsi yllättämään mut ihan täysin. Lämpöä oli ehkä... hm, 15-20 astetta? Ja kyllä, se on kylmä, kun päällä oli vain shortsit ja treenitoppi. Pienestä kaupasta ostin asiaa sen enempää miettimättä t-paidan päälleni vähän lämmittämään, ja Sebastian oli hakenut meille kartan, josta valitsimme alkuun lyhyen reitin.
Kinabalu-puiston metsät oli lopulta se Borneo, mitä olin halunnut koko matkan nähdä, ja jonka oli tähän asti korvannut vain palmuöljyplantaasit. Se oli se viidakko ja sademetsä, minne luulin Uncle Tanin wildlife campilla päätyväni, se oli niistä luonto-ohjelmista, missä näytetään sademetsää. Olin ihan haltioissani koko ajan, vaikka emme mitään eläimiä oikeastaan nähneetkään, iilimatoja lukuunottamatta. Noukinpa muuten yhden kengästäni ihan omin käsinkin pois! Ja kyllä, sanoin tästä jo ennen matkaa kaikille, ja sanon edelleen: iilimadot eivät ole MITÄÄN verrattuna hirvikärpäsiin, joita ei voi tappaa mitenkään ja jotka ovat liian nopeita ja pieniä ja inhottavia asioita. Iilimadot on toki vähän inhottavia jos niitäkin on paljon, mutta silti, niiltä voi kuitenkin suojautuakin paremmin kuin hirvikärpäsiltä, jotka pääsevät joka paikkaan lopulta jotenkin.
Seikkailimme parilla reitillä lopulta kolmisen tuntia, pienen pätkän kävelimme kyllä vähän liikaakin, ja jouduimme palaamaan takaisin.. vähän mietimme, olisiko kuski edelleen odottamassa meitä, kun viivyimme matkalla aika kauan, mutta kyyti oli odottamassa meitä, ja kellon ollessa viisi olimme aika hajalla. Kumpikaan kun ei ollut syönyt koko päivänä kunnon ruokaa aamiaisen jälkeen, itselläni oli jalat aivan hapoilla viimeisen nousun jälkeen. Kävimme pikaisesti syömässä paikallisessa ravintolassa, joka oli heti puiston ulkopuolella mäen alapuolella, mutta itse olin niin hiestä ja kostesta ilmasta kylmissäni ja nälissäni, etten kyennyt ajattelemaan kunnolla mitä listalla edes luki, ja päädyin ottamaan vain ranskalaiset. Paluumatka meni hiljaisissa merkeissä, mutta sen verran ehdin nähdä Kinabalu-vuorta auringonlaskussa, että kyllä se meinasi henkeä salvata, upea näky. Tavallaan ymmärrän millaiset maisemat sieltä huipulta on aamuauringossa, joten mistä sitä tietää, jos Borneoon joskus palatessa tulisi vuorellekin kiivettyä.
Kota Kinabalussa olin aivan rikki. Lähdin kuitenkin suihkun jälkeen etsimään vähän jotain syötävää, ja tsekkaamaan olisiko paikallinen klinik vielä auki. Molemmat korvat oli lauantain sukelluksen jäljiltä tuntuneet vähän erikoisilta, ja epäilin että niissä on vielä vettä. Koska en lekuriin enää päässyt, kävelin lopulta night marketille asti, ostin vähän hedelmiä ja menin Sri Melaka -nimiseen ihan sisäravintolaan syömään. Eipä taas voinut tietää mitä saa kun tilaa riisiä ja kasviksia (jotka alkaa kyllä jo vähän tulla korvista ulos), ei ollut kovin kummoinen annos, vaikka ulko-ovessakin oli jonkinlainen Tripadvisorin tarra, josta olin toivonut että paikka olisi hyvä.
Hostellilla lojuin omalla sängylläni, kun huoneeseen tuli ensimmäistä kertaa dormin kaksi muuta asukasta. En ihan tarkkaan kuullut mitä he puhuivat, mutta hetken odoteltuani ja korvia höristeltyäni kuulin tarpeeksi, ja avasin suuni ihan suomeksi. Ensimmäistä kertaa koko matkalla tapasin suomalaisia matkustajia! Ensimmäiset minuutit suomea puhuessa meni vähän takkuillessa, vaikkei se englantikaan täällä aina tietenkään ihan sujuvasti suusta tule. Oletettavasti reilut parikymppiset tytöt olivat tulleet Kota Kinabaluun perjantaina, ja olivat n. kolmen kuukauden maailmanympärysmatkalla. Lennot he olivat saaneet n. parilla tonnilla opiskelijahintaan Killroylta, ja sen lento-ohjelman mukaisesti ainakin noin suunnilleen reissaavat ympäri palloa. Ilta meni höpistessä heidän kanssaan matkajuttuja, ja väsymyksestä huolimatta nukkumaan kävin (ja kävimme) vasta puolenyön jälkeen.
Night market Kk:ssa.
Tuoreita vihanneksia ja kasviksia! Näitä mä kaipaan, ja hyvää salaattia!
Maanantaina heräsin taas aivan naurettavan aikaisin. Kello ei ollut vielä puolta seiskaa, kun avasin silmät ensimmäistä kertaa, vaikken ollut nukkunut kuin kuutisen tuntia. Selailin taas hetken nettiä, mutta päätin yrittää vielä nukkua hetken, ja laitoin herätyksen kymmeneen aamulla. Tunnin, ehkä puolentoista kuluttua heräsin kuitenkin taas ilman herätystä, ja päätin mennä aamaiselle.
En pitänyt aamulla kummoista kiirettä, mutta kymmenen aikaan olin menossa lääkärille näyttämään korviani. Pääsin lekurin luokse tosi nopeasti, en varmaan ehtinyt odottaaa viittäkään minuuttia. Mieslääkäri vaikutti olevan intialainen, ja kun aloin kertoa mistä on kyse, mies tuntui keskeyttävän mut ainakin pari kertaa, ja sanoi että mun pitäisi vain kertoa oireista, ja että hän tekisi sitten diagnoosin (eli en olisi saanut kertoa epäilyksestäni että korvissa olisi vettä sukelluksen jäljiltä :D ). Mies puhui hieman epäselvästi, enkä todellakaan saanut selvää kaikesta mitä hän sanoi, mutta sentään ymmärsin hänen vilkaistuaan korviani, että kummatkin näyttävät olevan kunnossa (ei sittenkään vettä), mutta vasemmassa näytti olevan alkavaa tulehdusta. Niinpä sain sitten antibioottia, kipulääkettä, jotain hengitysteihin tms. vaikuttavaa lääkettä ja korvatippoja. Koko setti oli varmaan vartissa ohi, ja hintaa kaikelle tuli yhteensä 190MYR, eli vajaa 40e. No, tulipa asia selvitettyä, seuraavana päivänä olisi kuitenkin lento Singaporeen.
Kota Kinabalua.
Lääkkeet saatuani olin hetken hostellilla korvatippojen laittamisen takia, sitten lähdin kuskaamaan pyykkejä pestäväksi ja - ylläripylläri - saarille! Päätin mennä taas Sapi-saarelle, lähtö sinne oli yhden aikaan. Juuri ennen veneeseen hyppäämistä aloin pölistä jotain suunnilleen samanikäisen naisen kanssa, ja veneessä jotain kautta aika pian puheeksi tuli myös se, kuinka olin lukenut suomalaisista blogeista jotain ennen matkaa, ja tässä kohtaa juttu pysähtyi. Se pysähtyi, koska nainen keskeytti mut kysymällä selvällä suomen kielellä, että oon suomalainen. Haha, kolmas suomalainen vuorokauden sisään, aika hauskaa. Päivä menikin sitten Päivin kanssa hengaillessa ja pölistessä kaikkea, neljän jälkeen lähdimme veneellä takaisin mantereelle, ja pienesssä vesitihkussa kävelimme yhteen kauppakeskukseen ja sen kasvisravintolaan, josta olin kuullut reilu viikkoa aikaisemmin ranskalaismieheltä (se ravintola, jonne yritimme päästä illalla, mutta joka oli jo kiinni meidän sinne mennessä).
Sapi.
Ruoan jälkeen tiemme Päivin kanssa erkanivat, ja itse tulin hostellille blogia kirjoittelemaan. Tässäpä tämä ilta sitten menikin, tosin en tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt, kun ei kaupungilla käppäily tai ostoskeskuksissa hilluminen oikein kiinnostanut. Huomenna tiistaina lento Borneosta Singaporeen lähtee ennen kolmea päivällä, joten saan ainakin nukkua rauhassa, joskin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, herään taas liian aikaisin. Toki sitten ehtii vielä hakea pyykit rauhassa ja pakata kamat, mutta voisi sitä vähän pidempään kuin kuuteen nukkua...
Tiesin että sukelluskurssi vie aikaa matkalta jonkin verran, ja menihän alkumatkasta päivä Singaporessa ja toinen Mersingissäkin, mutta hitto sentään, tämä aika Borneossa oli liian lyhyt, jäi paljon näkemättä ja kokematta! Tietääpä että tänne pitää vielä jossain vaiheessa palata :P
