Aasia 2015: Eksyksissä Kuala Lumpurissa

Bussimatka Kuala Lumpuriin oli n. 5h, kuten olin lukenutkin netistä. Mitä en ollut kuitenkaan lukenut, oli bussin päätepysäkki tai se, miten sieltä jostain pääsisi etenemään varaamaani hotelliin. Kun siis saavuimme Bandar Tasik Selatanille, mulla ei ollut mitään käryä, missä päin kaupunkia asema sijaitsee, tai kuinka kaukana jostain keskustan tapaisesta se on. Yritin etsiä asemalta jotain karttaa, mutta lopulta painuin infotiskille kysymään, missä olen ja miten pääsisin hotellilleni. Hieman yllätyin, että mitään KL.in karttaa heilläkään ei ollut, mutta sain sentään kartan julkisen liikenteen linjoista ja ohjeet mille pysäkille mennä (ja että sieltä olisi enää max. kymmenen minuutin kävely itse hotellille). Hieman kirosin kun wifistä huolimatta googlen maps ei suostunut sijoittamaan mua mihinkään kartalle, tai lataamaan karttaa muutenkaan, että olisin voinut vähän hahmottaa missä mennään. Lähdin seikkailemaan infotiskin naisen osoittamaan suuntaan, mutta kovin helposti L2 ja oikea laituri ei löytynyt, koska ohjeita ei ollut ihan tarpeeksi, tai en niitä ainakaan huomannut. Onneksi, kuten jo aikaisemmin olen todennut, täällä on ystävällisiä ihmisiä, ja kun näytin tarpeeksi kauan (eli en edes kovin montaa sekuntia) tietämättömältä, tuli joku aina kysymään minne olen menossa ja ohjasi mut oikeaan suuntaan ja paikkaan. Jopa lippua ostaessani automaatilta joku tuli opastamaan sen ostamisessa, koska sekään ei ensikertalaiselle todellakaan ollut yksinkertainen juttu. Tähän mennessä olen matkustanut jonkin verran vähän eri tyyppisissä paikoissa, mutta jotenkin tuntuu, että KL:n systeemi lippuineen ja linjoineen on toistaiseksi sekavin (vaikka toki nyt sitäkin on edes jotenkin oppinut käyttämään).

Pääsin lopulta oikeaan junaan, vaihdoin kerran metroon, ja lopulta jäin oikealla pysäkillä pois. Vaan minnepä lähdet suunnistamaan kaupungissa, jossa olet ensimmmäistä kertaa, ja missä ei ole mitään käryä mistä päin oikea osoite löytyisi. Kysyin siis ekasta kioskista minne päin pitäisi lähteä, ja aika nopeasti oikea osoite löytyi. Hotelli vaan on keskellä China townia, mikä tarkoittaa sitä, että rinkka selässä piti lutvia järkyttävän määrän kojuja läpi ja ohi, eikä kadun reunoille edes nähnyt, että olisi nähnyt missä oma hotelli on. Siitäkin kysyin joltain myyjältä, ja satuin kuin satuin olemaan juuri China town hotel 2:n vieresssä, jesh!

Hotelli oli saanut booking.comin mukaan arvosteluja n. seiskan edestä, mutta mulle Tiomanin ja Mersingin jälkeen oma siisti huone omalla normaalilla vessalla oli aika luksusta, ottaen huomioon, että hinta yöltä oli reilu 12e/yö. Sijainti on vähän raskas siinä mielessä, että kadun täyttävät kaikkea tyrkyttävät myyjät, mutta toisaalta tämä on lähellä esim. yhtä kauppakeskusta ja metroasemaa, joten sen puoleen sijainti on kuitenkin hyvä. Eli ei oikeaa valittamista. Eikun onpas sittenkin, nimittäin täälläkin seinät on aika ohuet, ja jos käytävillä melutaan paljon, niin se kyllä kuuluu huoneisiinkin.

Illalla kävin vielä suihkussa, jätin pyykit respaan (hinta 10MYR, n. 2e) ja lähdin kävelemään pitkin China townin katuja. Sen pidemmälle en jaksanut lähteä, joten tutkailtuani vähän tarjontaa, päädyin syömään johonkin kiinalaisravintolaan. Valitsin tämänkin paikan nopeasti sen peruteella, että siellä oli paljon muitakin ruokailijoita. Ruoaksi valitsin pienen annoksen kevätkääryleitä ja fried noodles, ja ylläripylläri, nuudelit oli melkein samanlainen setti kuin mitä olin aamulla syönyt. Katkarapuja ja mustekalanrenkaita siinä ainakin oli, ne väitän tunnistaneeni mutta mitä ihmettä oli se kanan(?) tapainen liha, koska tuskin kuitenkaan kanaa muuten aika mereneläväsessä sapuskassa. Se jäänee mysteeriksi, jollen nyt jossain vaiheessa googlettamalla saa asiaa selvitettyä. Ja tunnustan, yritin valikoida syötäväksi ensin vain ne nuudelit ja kasvikset, koska jos ei ole aivan täydellisen pakko, niin kyllä mä ne merenelävät, kanat ja muut lihan skippaan. Eipä sillä, annos oli kuitenkin niin iso, etten sitä olisi jaksanut syödä kuitenkaan.

China town. Ja joka ilta kaverit purkaa kojut vain kasatakseen ne aamulla uudestaan. 

Ruoan jälkeen tsekkasin vielä loput kojut ja tulin takaisin hotellille, en tiedä onko se tämä ilmasto vai mikä, kun tuntuu että koko ajan on jotenkin väsynyt ja vetämätön olo!

Tiistaiaamulle laitoin herätyksen kymmeneksi, mutta heräsin ekan kerran jo puoli kasilta. Jatkoin kuitenkin torkkumista sinne kymmeneen asti, ja vasta joskus ennen puoltapäivää sain itseni liikkumaan ja aamiaispaikkaa etsimään. Sellaisen löysin lähellä olevasta Central marketista, jonka jälkeen menin Pasar Senin aseman kautta Kuala Lumpur -asemalle, ja sieltä ostin junalipun Batu Cavesille. Lippu maksoi 2MYR (n. 0,40e) yhteen suuntaan, ja matka kesti puolisen tuntia.

Junaa odotellessa. 

Ja tässä suora lainaus Batu cavesista Wikipediaa lainaten:
Batu-luolat ovat hindujen pyhä paikka, joka sijaitsee noin 13 kilometriä Kuala Lumpurista pohjoiseen. Se koostuu useista kalkkikivikallion luolista ja niitä yhdistävistä käytävistä. Luolien sisällä on hindutemppeli, jota käytetään vuosittain erilaisissa juhlissa. Uskonnollisista juhlista suurin ja tunnetuin on monissa maissa kielletty Thaipusam. Nykyisin se on yksi Kuala Lumpurin suosituimmista nähtävyyksistä. Alue on myös tunnettu apinoistaan, joita turistit ruokkivat.

En ole ihan varma näinkö Batu-luolat sellaisena kuin ne olisi pitänyt nähdä, koska toki, olihan ne hienot, mutta että NIIN hienot? Koska ainakin nyt siellä tehtiin jotain pientä remppaa. Siellä oli myös Dark caves, jossa oli päässyt tutustumaan maapallon tutkituimman trooppisen luolaston systeemiin, mutta ei oikein napannut maksaa muistaakseni melkein sataa ringgittiä moisesta. Kierroksen pituus olisi ollut 45min, ja koska mulla oli vain yksi päivä aikaa kaupungissa, koin kierroksen turhaksi. Rappusia (askelmia muuten 272, jos jotain kiinnostaa. Ja ihan googletin ton, en laskenut itse) alas tullessani kuvailin vielä ihmisiltä mm. juomapulloja varastavia apinoita. Onhan ne ihan hauskoja otuksia, mutta kyseenalaistanpa taas sen, että miksi eläimille pitäisi syöttää edes vahingossa jotain, mitä ihmistenkään ei tarvitsisi syödä.

Batu cavesilta otin taas junan KL Centraliin, jossa vaihdoin metroon, jolla pääsi Petronasin kaksoistorneille. Pysäkki (KLCC) on melkein vieressä, joten nopeasti näin nuo KL:n varmasti tunnettuimman nähtävyyden. Tornien alaosassa oli myös iso ostoskeskus, josta löytyikin sitten niitä vähän arvokkaampia merkkituotteita, kuten Pradaa. Vaikka oli siellä edullisempiakin liikkeitä, ja jopa ensimmäinen kunnon ruokakauppa, jonka matkalla näin! Ja kunnon ruokakaupalla tarkoitan sellaista, missä on myytävänä ja esillä kasviksia ja vihanneksia ja Oikeaa Ruokaa, ei vain sipsejä ja muuta höttöä, mitä 7/11:sta ja muista kioskeista kyllä saa. Pörräsin hetken kaksoistornien luona, ja henkkamaukan läpi kulkien palasin takaisin asemalle ja kotihoodeille.

Hotellilla olin varmaan joskus kuuden aikaan, joten olin sentään saanut kuutisen tuntia aikaa kulumaan kaupungilla. Jossain vaiheessa pohdin olisinko vielä jaksanut lähteä katsomaan kaupungin botanic gardenin, mutta onneksi vilkaisin sen aukioloaikoja, ja tunniksi sinne lähteminen ei olisi kannattanut, koska kello oli tässä vaiheessa jo seitsemän. Jumituin vielä hotellille blogia kirjoittelemaan, ja yhdeksän aikaan lähdin illalliselle. Olin tsekannut tripadvisorista intialaisten ravintoloiden arvosteluja, ja päädyin reilun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä olevaan Betel Leaf -nimiseen paikkaan. Google maps oli tukenani matkalla ravintolaan, ja hetken pelkäsin jo ettei koko paikkaa ole, kun sitä ei heti oikealta kadulta löytynyt. Ravintolan ovi oli kuitenkin aika kapea ja vähän olevinaan piilossa, ja jollei sen olemassaolosta olisi tiennyt, en olisi tajunnut edes katsoa siihen suuntaan, koska muut niillä paikkeilla olleet liikkeet olivat kiinni. Ravintola oli kuitenkin hyvä, ja oli kiva päästä vaihteeksi syömään "oikeaan" ravintolaan, eikä vain kadun varrella oleviin avoimiin paikkoihin, missä turistitkin toki usein syövät (ei niissä mitään valitettavaa ole ollut).

Hotellille takaisin päästyäni puhelin piippasi viestejä, ja yksi niistä oli sähköposti Air Asialta: seuraavan päivän lento oli peruttu ja muutettu myöhemmäksi. Nice! Lento lähtisi siis vasta kuuden aikaan illalla, eikä aamulla kymmenen jälkeen, kuten alunperin piti. Noh, vaihtoehdot olivat, että valitsen minkä tahansa lennon kohteeseen 14 päivän sisällä, tai otan rahat takaisin. Missään ei lukenut mitä pitää tehdä jos haluaa käyttää sen uuden lennon mikä on illalla, mutta tein siitä nyt ainakin check-inin, joten ehkäpä asia on sillä kuitattu. Koska kyllä mä nyt sen perkeleen Borneon menen katsomaan, kun sen takia tänne alunperin tulinkin!!
Pientä itkuakin se haze on nimittäin tähän mennessä aiheuttanut muuten niin hyvin menneellä matkalla, kun taivas on koko ajan niin harmaa, ja auringon näkee vain osittain harmaan savusumuverhon läpi. Aurinkoa mä tänne tulin hakemaan, sitä on saatava. Mutta silläkin uhalla että aurinkoa ei Borneossakaan näy, niin kyllä mä sinne menen. Vastustuksesta huolimatta. Koska en usko että ihan lähiaikoina muuten enää matkaa Borneoon suunnittelen.

TJ 2

Lähtöön pari päivää. Mä en ole jostain syystä ehtinyt oikein edes jännittää, kun on ollut niin paljon tekemistä ihan normiarjessakin vielä.

Ensimmäisen stressinpoikasen aiheutti koira ja sen takajalat: haukun takajalkojen polvien ristisiteet on sen verran huonossa hapessa, että ne olisi pitänyt leikata. Neljän tonnin leikkaukset ja vuoden paranteluajat ei varsinaisesti saaneet hymyilemään, joten nyt mennään sitten kipulääkkeillä ainakin seuraava puoli vuotta talven yli.

Toisen stressin aiheutti viikko sitten se, kun huomasin puolivahingossa, että luottokorttini on ilmeisesti kopioitu jossain yhteydessä (eikä varmaan ikinä selviä missä ja miten). Eipä tuo muuten mitään, mutta kun kortti piti tietenkin kuolettaa heti ja sai jännittää, ehtiikö uusi kortti Tampereelle ennen perjantaita, oma pankki kun on siellä missä lapsuutenikin vietin. Noh, kortti ehti, kävin hakemassa sen tänään. Raha- ja korttiasioiden pitäisi siis olla ihan ok tässä vaiheessa.

Pari päivää sitten melkoista kuumotusta aiheutti uutinen Sumatran metsäpolttojen aiheuttama savusumu (haze) Singaporessa ja Malesiassa: ilmanlaatu oli todella huono, ja kuvia katsoessa alkoi vaikuttaa siltä, etten välttämättä ainakaan Singaporessa edes aurinkoa näkisi. Tuntui, että matto vedettiin tehokkaasti alta ja puolen vuoden matkasuunnittelut meni kokonaan uusiksi. Vaan eipä siinä, nyt pari päivää asiaa selviteltyäni tilanne esimerkiksi Tiomanilla on ilmeisesti ihan ok, ja pari Singaporessa/Malesiassa asuvaa tyyppiäkin on sanonut, että hazen takia Malesiaa ei kannata skipata.

Joten pysyn alkuperäisessä suunnitelmassa, joskin pieni päivän muutos siihen tuli joka tapauksessa: mulle selvisi vähän vahingossa Mersing-Tioman -lauttojen syyskuun aikataulut vasta eilen, ja niitä lähtee ihan pöhlästi. Niinpä olen kyllä ekan yön Singaporessa, mutta jäänkin sitten Mersingiin yhdeksi yöksi kunhan sinne ensin pääsen. Sitten hyppään heti ekaan (ainoaan?) lauttaan keskiviikkoaamuna, ja painallan suorilta sukelluskurssia aloittamaan suunnilleen rinkka selässä. Haha.

Mersing-Tioman -lautta-aikataulut

Pakkailut on kai ihan ok-vaiheessa, painoa rinkkaan tulee varmaan jotain kymmenisen kiloa. Vaatteita osaan varmaan jo ottaa järkevästi mukaan, mutta se onkin sitten kaikki muu sälä ja kosmetiikka yms., mikä sitä painoa tuo. 

Minijalusta kuvailuja varten ebaysta.

Malesiassa on kuulemma brittipistokkeet, sain työkaverilta tuollaisen monitoimipistokeasian, luulisi siitä löytyvän oikeanlainenkin!

Ostin pokkaria ja snorklailua ajatellen Dicapackin vedenpitävän kotelon, jospa se ajaisi sen asian mitä veden alla tarvitsee! Haluan ainakin uskoa että se on parempi mitä aikaisemmat, hintaa tällä oli verkkokauppa.comissa 29,90e.

Rumbabor on malarialääke, toivottavasti ei aiheuta samanlaisia juttuja mitä olen Lariamista kuullut.

Kihelmöintiä

Matka lähenee tässä vaiheessa tosi nopeasti, enää alle kolme (3!) viikkoa lähtöön. Valehtelisin jos väittäisin, ettei jännitä yhtään. Suoraan sanottuna ei edes tunnu kovin kivalta, että suurin osa matkasta tietävistä ihmisistä on suunnilleen kauhuissaan mun lähdöstä, sen sijaan että tsemppaisivat mua siihen. Ei, itseäni ei vieläkään pelota, eikä muiden fiilikset ole tarttunut muhun negatiivisessa mielessä, lähinnä on enemmänkin se ajatus, että helvetti, vielä mä teille kaikille näytän. Mutta kyllä, totta kai mua jännittää! Väitän sen olevan kuitenkin aika normaalia tässä vaiheessa, koska kyllä mua jännittäisi vaikka olisin lähdössä jonkun kanssa reissuun! Tää tulee olee varmasti tähän astisen elämäni isoin kokeilu, kokemus ja seikkailu, joka ei takuulla unohdu ikinä. Ja niitä juttuja mä haluan elämääni, asioita jotka muistan vielä jossain kuolinvuoteellani.

Tällä hetkellä isointa stressiä aiheuttaa varmaankin elektroniikan kuskaaminen matkalla. Tätä stressiähän tuskin edes olisi, jos mukana olisi joku kaveri, mutta nyt mun on pakko pystyä vahtimaan tavaroitani ihan oikeasti yksin. Tabletti lähtee mukaan, että voin kirjoitella blogiin vaikka valmiiksikin tekstejä, jotka sitten julkaisen sitä mukaa kun on netti käytettävissä. Blogia varten ostin netistä muutamalla kympillä pienen bluetooth-näppiksen, että kirjoittelu olisi vähän helpompaa ja nopeampaa. Okei, näppiksen katoaminen tai rikkimeneminen ei ole maailmanloppu, mutta kyllä se ärsyttäisi. Mutta missäpä ihmeessä mä kuskaan koko ajan kameraani, johon ostin vielä nimenomaan matkaa ajatellen uuden objektiivinkin? Joo, ei sekään mikään överikallis ole, mutta kamerasta ja siihen liittyvästä sälästä haluan pitää huolta. Päiväreppu toki lähtee matkaan mukaan, mutta ehkä sinne tai johonkin pieneen laukkuun pitää viritellä kameratarvikkeille joku oma tila, jos säilyisivät vähän paremmin. Se ei toki poista sitä mahdollisuutta, että joku pöllii tavarat majoituspaikasta, oli se sitten millainen hyvänsä milläkin hetkellä. Täytyy toivoa että kaikissa paikoissa (hostelleissa ym.) olisi jonkinlainen lukollinen kaappi, että tavarat saisi sinne, tai että respaan voisi jättää arvojutut luottavaisin mielin. Oon helposti usein ehkä liiankin naiivin hyväuskoinen ihmisten suhteen, mutta nyt yksin lähtiessä oon huomannut että epäilen kaikkea ja kaikkia jo valmiiksi, että varmaan jotain pöllitään. Mutta hei, pessimisti ei pety!

Tähän Varustelekan kaasunaamarilaukkuun voisi viritellä sisäpuolelle vaahtomuovista tms. sisälle suojat/pehmusteet kameraa ja objektiivia varten, eikä laukku näyttäisi liian hienolta ja houkuttelisi sen takia rosmoja pöllimään tavaroita laukun sisältä. Ja on aika edullinen. 

Tavaroiden turvallisuuteen majoituspaikoissa liittyen, oon toki lukenut myös sellaisista rinkan päälle laitettavista metalliverkkopusseita, jotka sidotaan tavallaan myös esim. patteriin kiinni, mutta ne Pacsafen tavarat on kuitenkin aika arvokkaita ottaen huomioon, että niille on tarvetta tyyliin nyt tän yhden kerran, eikä seuraavasta kerrasta ole tosiaan edes tietoa. Ei oikein nappaa laittaa 80e sellaiseen verkkohässäkkään, joka ei kuulemma ole edes kovin kevyt, tai jota on hieman veemäistä kanniskella sitten mukana. Who knows, voihan se olla että matkan aikana kiroan etten sellaiseen rahojani laittanut, mutta saa nyt silti jäädä. Toki muuta vaijeria yms. lukkoa otan mukaani, ihan ilman en ole lähdössä.

Vakuutusyhtiöstä selvitin, että jos käyn sukelluskursssin Tiomanilla ja haluan kuitenkin koko matkan ajaksi vakuutuksen sukelluksia varten, niin se kustantaisi vähän päälle 90e. Pitää varmaan soittaa sinne vielä ja varmistaa kaikki matkatavaroihin liittyvät jutut, ettei tule mitään omavastuutakaan maksettavaksi, jos jotain pöllitäänkin. Ja jos jostain syystä tarvetta paniikkiambulanssilennolle takaisin Suomeen tulee, niin senkin pitäisi kyllä olla nykyisillä vakuutuksilla ok, oon ilmeisesti ottanut viime vuonna aika kattavan matkavakuutuksen. Ja hyvä niin. 

Edelliseen tekstiin toki kirjoitin, että ei saisi suunnitella liikaa, mutta väitän että ensikertalaiselle yksinlähtevälle minulle se tietty suunnitelmallisuus tuo turvaa. Siksipä muutamat majoituspaikat ON jo katsottuna valmiiksi ja tiettyjä päiviä lyöty lukkoon. Booking.com ja muiden matkailijoiden blogit ovat olleet näissäkin asioissa avuksi.  

Rahaa oon saanut palamaan jo ennen matkaa niin laajakulmaobjektiiviin, näppäimistöön, silkkimakuupussiin (kyllä! Mulla on kevyt turva mukana siltä varalta, ettei kaikissa majoituspaikoissa olekaan ihan ne puhtaista puhtaimmat lakanat/peitot/mitkävaan), rokotteisiin, muihin pikkulääkkeisiin ja sen sellaiseen. Muutamia juttuja pitää vielä hommatakin, mutta vaatteista en varmaan isommin hajoile, paikanpäältä kun sitten saa tarvittaessa varmasti sitä mitä puuttuu. Kenkäpolitiikka on edelleen mietinnässä, mutta eiköhän sekin ratkea viimeistään kolmen viikon päästä. Pääasia olisi, ettei tulisi ihan överisti painoa rinkkaan.

Tulipa sekavahko teksti, mutta siinä muutamia ajatuksia mitä tässä vaiheessa päässä pyörii. 

Dreams do come true

Ihan pöhlää, en oikein tiedä mistä aloittaisin kirjoittamisen. Tavallaan on tapahtunut niin paljon aiheeseen liittyen ja sitten toisaalta taas ei juurikaan.

Mutta kyllä, unelmat kyllä toteutuvat, lopulta. Yksi mun elämän isoimmista... korjaan, isoin unelma, toteutuu syksyllä. Oon varmaan puolet elämästäni, kohta siis 15 vuotta, unelmoinut pääseväni joskus reppureissulle, katselemaan maailmaa vähän pidemmäksi aikaa kuin viikoksi tai kahdeksi. Monet on sen jo tehneet paljon nuorempina kuin minä, mutta mun kohdalla palaset on loksahtanut tarpeeksi hyvin kohdalleen vasta nyt, kun on suunnilleen vakkarityö ja sen myötä säännölliset tulot. Toisaalta pöhlää sekin, luulis että tuollaiset vähän pidemmät reppureissut kannattais toteuttaa juuri silloin kun ei työtä ole pitelemässä paikallaan. Noh, mun tarina meni näin, enkä mä siitä mussuta. Mä olen iloinen, onnellinen ja jo vähän jännittynyt asian takia, matkaan on tänään 66 päivää!

Oon jauhanut vähintään päässäni reppureissusta Aasiaan niin kauan, että viime syksynä tein lopullisen päätöksen, tätä vuotta pidemmälle sitä ei kyllä enää venytetä. Osasyy on siinäkin, että kolmekymppiset lähenee (syyskuussa), niitähän voi lähteä pakoon! Jotenka ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, mihin laitan töistä saadut bonukset alkuvuodesta. Jonkin aikaa maltoin kyllä seurailla lentojen hintoja, ja enhän mä alkuun edes tiennyt minne haluan mennä (Aasia on aika iso käsite...), mutta lopulta päädyin valitsemaan lennot Singaporeen. Aikaa olisi kesäloman verran eli kuukausi. Liian vähän jonkun mielestä, oikeastaan munkin mielestä, mutta kuten jo sanoin, en valita, ja jostainhan se pitää aloittaa! Ei ehkä kannata repäistä ekalla kerralla liian pitkää, varsinkaan kun on lähdössä yksin reissuun.

Jep, mä lähden yksin. Kyselin muutamilta kavereilta kiinnostaisiko niitä lähteä mukaan, mutta syksy ajankohtana oli sattuneesta syystä aika monelle huono, ja ymmärtäähän sen. Olin hetken aikaa kyllä vähän pettynytkin, pakko se on myöntää, mutta olin viime syksynä päättänyt niin tiukasti lähteväni reissuun, etten antanut matkaseuran puutteen hidastaa menoa. Itse asiassa täytyy melkein kiittää yhtä kaveria samalla siitä, että päädyin juuri niihin/siihen kohteeseen minne menen. Kaveri nimittäin sanoi kun häntä mukaan kyselin, että hän kyllä haluaisi käydä Borneossa joskus, ja kun vähän googletin paikkaa, niin mun matkakohde oli sillä päätetty. Myöhemmällä selvittelyllä päädyin myös pysymään Malesian puoleisessa Borneossa, sillä tuo maapallon kolmanneksi suurin saarihan jakautuu pohjoispuolen Malesiaan (ja pieneen sulttaanikuntaan Bruneihin) ja eteläpuolen isompaan Indonesiaan. Eräs kaveri on lähdössä Aasiaan myös ihan täysin saman ajankohtaan, mutta hän haluaa kiertää vielä Thaimaata, ja mä taas haluan nähdä jotain muuta (ihan kuin Thaimaassa ei olisi enää nähtävää, heh. Kyllä sielläkin pitää vielä käydä joskus!) Ajatus yksin reissaamisesta on tässä alkuvuoden aikana kasvanut sen verran, etten enää edes haluaisi ketään mukaani. Oon ehtinyt suunnitella reissua, ja jos joku nyt päättäisi lähteä mukaan, niin sen pitäisi sitten mennä täysin sen mukaan mitä mä olen suunnitellut, en halua joustaa enää itse siinä. Miten helpottava, mutta samalla myös pelottava ajatus se onkaan! Tai ehkä pelottava on väärä sana, jännittävää se enemmän on.

Oon lukenut paljon yksinreissaavien naisten kokemuksia, ja oikeasti oon lukenut vain hyvää. Tässä linkki yhteen aika loistavaan blogiin: http://www.adventurouskate.com/, kannattaa vilkaista!
Yllättävää kyllä (not), maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle! Jos alkaa liikaa pelkäämään, niin sitten ei kannata astua ulos kotiovesta. Malesia ja Borneo on lukemani mukaan tosi turvallisia matkustaa, joten siinä mielessä ei pitäisi olla hätää. Ja mitä olen kaikille sanonut; en mä usko että ihan yksin siellä olen, maisemista saattaa löytää jokusen muunkin reppureissaajan ;) olen silti ollut yllättynyt, että oma äiti on se, joka ei ole sanonut halaistua sanaa peloistaan mun yksin lähtemiseen liittyen. Sen sijaan melkein kaikki tai ainakin suurin osa kavereista on "kauhistellut" asiaa ja todennut, etteivät itse uskaltaisi. No helvetti, yksin se on mentävä jos tän reissun haluan tehdä! Ja mä olen ylpeä itsestäni, että aion sen tehdä! Kävin itse asiassa tänään aamulla pikkuveljen kanssa aivan äärettömän hauskan "keskustelun" aiheesta whatsappissa, veli lupasi kuulemma lainata mulle machete-veistään että pärjään matkalla :D

Ostin tosiaan lentoliput helmikuun alussa selattuani aikani Skyscannerin sivuja. Lennot Singaporeen oli alkuvuodesta edullisimmillaan syys-lokakuulle 500 euron paikkeilla, joten siihen hintaan ne sitten ostin. Oli ihan hyvä että olin sopinut asiasta jo töissä etukäteen, ja päivillä ei sen puoleen ollut siis väliä; sain katsoa itselleni sopivan aikataulun ja ilmoittaa siitä sitten töissä. Tämä siksi, että kaikki muut pitävät lomansa kesällä, ja olen ainoa joka on poissa töistä syksyllä, eikä poissaoloni aiheuta ongelmia työpaikalla. Lisähintaa lennolle toi kasvisateria, joka piti erikseen tilata, ja kokonaissumma taisi olla n. 550e, meno-paluu. En usko että suoria lentoja olisi tuohon hintaan saanut, mutta budjettimatkasta kun on kyse, niin en välittänyt vaihdoista. Menolennolla ensimmäinen vaihto on Amsterdamissa ja toinen vaihto Hong Kongissa, paluulennolla taas ensin Hong Kong ja toisena Pariisi. Siinä onkin itse asiassa ensimmäinen "panikoinnin" aihe mulle: kyllä mä nyt jokusen lennon olen lentänyt, mutta tähän asti ne on kaikki ollut suoria, ja nyt ne ekat vaihdot pitää sitten hoitaa kunnialla läpi yksin, kääk! Mutta eihän se nyt NIIN vaikeaa voi olla, eihän? Panikoidaan sitä sitten lisää lähtöpäivänä, heh.

Singapore.

Mulla olisi vielä vaikka miten paljon kirjoitettavaa, mutta ettei tästä tule kamalan pitkä ja sitä myöten tylsä teksti, niin jätänpä loput jutut muille päiville!

(Kaikki päivityksen kuvat pöllitty suoraan google-kuvahaun tuloksista.)

Paluu Prahaan

Varasin alkuvuodesta itselleni lennot Singaporeen (tuosta hieman myöhemmin lisää), mutta toinen puoliskoni alkoi hänkin hinkua jollekin matkalle. Niinpä päädyimme ratkaisuun, että lähdemme viettämään hänen kolmekymppisiään jonnekin pitkäksi viikonlopuksi. En tiedä mistä sain päähäni alkuun Berliinin, ehkä siksi etten ole siellä koskaan käynyt ja sinne sai halpoja lentoja, mutta lopulta päädyimme (köhöm, lue: minä päädyin) Prahaan. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin Lionsin tai Rotary clubin nuorisovaihdossa, mutta siitä on jo jotakuinkin 13 vuotta aikaa, joten oli korkea aika palata katsomaan oliko kaupungissa sama fiilis mitä muistin että olisi.

Yritin katsoa lentoja keväälle, toukokuulle, mutta halusimme olla varmoja siitä, että kohteessa on lämmintä kun sinne menemme, joten päädyimme juhannuksen jälkeiseen, kesäkuun viimeiseen viikonloppuun. Sille ajankohdalle sai edulliset lennot Norwegianilta, ja 150e oli ehdoton maksimi mitä suostuin lennoista edestakaisin maksamaan. Varasin tuttuun tapaan booking.comista jonkin hotellin varmuuden vuoksi, jonka jälkeen aloin tutustua majoitusvaihtoehtoihin vähän paremminkin. Kaveripariskunnan suosistuksesta päädyin myös selailemaan Airbnbn sivuja, ja lopulta varasinkin sieltä meille huoneiston. Se oli saanut todella hyviä arvosteluja ja hinta ja sijainti olivat suunnilleen samat mitä varaamallani hotellilla, joten vaihdoin hotellin huoneistoon. Ja täytyy kyllä sanoa ettei paljon parempaa tuohon hintaan olisi varmaan saanut! 

Lähdimme reissuun perjantaina 26.6. Edellisestä kerrasta Helsinki-Vantaalla oli kuitenkin jo hetki, joten olin varmistanut minne auto kannattaa jättää. Viimeksi Barcelonan matkalla jätimme auton AeroParkiin, mutta sitä ei ollut enää olemassa, ja päädyimme Flyparkiin. Samapa tuo missä se auto on, kun palvelu on kaikissa parkeissa suunnilleen sama. Kannattaa kuitenkin katsoa netistä hinnat etukäteen, sillä ainakin me säästimme muutaman euron tekemällä varauksen netissä etukäteen. 

Lento lähti puoli kasin aikaan illalla, ja perillä olimme vähän puoli kymmenen jälkeen, eli lento kestää n. pari tuntia. Asunnon varauksen yhteydessä sain viestin, jossa oli todella selkeät ohjeet siitä, miten pääsee parhaiten asunnolle, joten valitsimme kentältä bussin nro 100 ja sen pääteasemalta edelleen keltaisen metrolinjan B. Pysäkit jäävät kentän ovista tullessa oikealle, ja samasta paikasta saa oransseista "laatikoista" ostettua liput. Huomaa, että matkatavaroille pitää ostaa oma lastenlippu! Liput leimataan bussiin noustessa. En muista tarkalleen kuinka kauan bussimatka Zličín-asemalle kesti, ehkä n. 20 minuuttia (?), mutta sieltä muita seuraamalla pääsimme metron pääteasemalle. Ostettu bussilippu oli voimassa 90 minuuttia kaikissa julkisissa, joten erillistä lippua metroon ei enää tarvinnut ostaa. Metromatka kesti vielä puolisen tuntia, kunnes jäimme pois Narodnin asemalla. Olimme sopineet etukäteen, että Jitkan (kämpän omistaja) mies tulee asemalle vastaan antamaan avaimet ja opastamaan meidät oikeaan osoitteeseen. 

Yritä tuosta yhdestä nyt sitten saada järkevää kuvaa :D ...saati itsestä!

Pilvet! Niin kiehtovia, voisin tuijotella niitä vaikka kuinka pitkään.

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan....

Metrossa, keltainen linja B.

Kuten mainitsin jo yllä, kämppä oli erittäin hyvä hinta-laatusuhteeltaan; n. 36 neliötä (yksiö), tarpeeksi iso kylppäri, hyvin varusteltu (wifi, keittiön kaapista löytyi pikakahvia, punkkua yms, vessasta hammasharjat jne. jne.), metro- ja ratikkapysäkille oli lyhyt muutaman minuutin kävelymatka, ja vanhaan kaupunkiinkin käveli alle vartissa. Lisäksi vieressä oli mm. hyvä pieni pubi, kasvisravintola (jossa emme ehtineet käydä syömässä, yhyy..), melkein vuorokauden ympäri auki oleva pitsakioski (sieltä sai ISON perhepitsan naurettavan halvalla) ja kuubalainen baari, josta sai törkeän hyviä drinkkejä! Niinpä erityisesti sijanti saa kyllä täyden kympin meiltä, tuonne voisi ehdottomasti mennä uudestaan, sillä katu oli muuten kuitenkin hiljainen.
Perjantaina kävimme nälissämme hakemassa läheisestä pitsakioskista syötävää, ja nukkumatti kutsui aika pian sen jälkeen.

Oho, se olikin vähän isompi setti. Luulin tilanneeni ison pitsaslicen, en kokonaista pitsaa... joka olikin sitten sekin oikeasti iso. Huom, vertailukohtana reilu 190-senttinen mies.

Lauantai oli, kuten sääennusteistakin oli pääteltävissä, harmaa ja lopulta iltapäivästä myös sateinen. Väsymyksestä johtuen en ollut laittanut herätystä lainkaan, mutta herättyäni mies nukkuin vielä, ja lähdin itse tallustelemaan lähialueelle ja etsimään kauppaa, josta saisi aamiaistarvikkeita. Kiertelin lähialueella, kävin kenkäkaupassa ja vertailin hintoja paikallisessa Sokoksessa Suomen hintoihin, ja lopulta päädyin ostoskeskuksen alakerrassa olevaan Tescoon hakemaan aamiaistarvikkeita.
Miehen selkäongelman takia emme lauantaina kävelleet kovin paljoa, katselimme tanssivan talon ja kävelimme Vltava-joen reunaa pitkin Kaarlen sillalle. Siinä vaiheessa vettä alkoi tulla jo enemmänkin, ja koska yksi ostamani sateenvarjo ei meitä molempia pitänyt kuivana ja nälkäkin alkoi olla, päätimme lähteä asunnolle ja syömään. Siinäpä se lauantai melkein menikin; kävimme syömässä alakerran paikallistenkin suosimassa pienessä pubissa, juomassa parit drinkit kuubalaisessa baarissa ja lopuksi suunnittelimme vähän sunnuntain ohjelmaa.

Aamu alkoi kuljeskelemalla lähialueen katuja pitkin.

Tällä kolmikolla oli menossa hassun näköinen performanssiesitys, en kyllä tiedä yhtään mistä se oli alkanut tai minne päättyi. Kummallisissa asennoissa liikkuessaan he päästivät myös koko ajan suhisevaa ääntä (jollain laitteilla?).

Kenkäfriikin unelma? Itse pääsin onneksi yli tuosta vaiheesta, ei ole ihan pakko haalia kotiinsa kauniita korkkareita, joilla ei pysty kuitenkaan kävelemään. Vaikka onhan ne upeita!

Eikö niin, että lomalla on ihan ok syödä aamiaisella mm. Nutella-täytettyjä kroisantteja, vadelmia ja juoda skumppaa? Oli aika hyvä aamiainen, vaikka itse sanonkin!

Baroque Church of Sts Cyril and Methodius, ja siellä National memorial to the heroes of the heydrich terror.

Tanssiva talo.

Harmaata on...

...kunnes lopulta alkoi sataa, ja me otettiin suunta asunnolle.

Melkein kotikadulla.

Itse ehdin päivällä pyrähtää Karlovo náměstí -puistossa, joka oli lähellä asuntoamme.

Päätin syödä jonkin sortin paikallista sapuskaa, eli friteerattua juustoa, annoksessa oli kolmea eri sorttia. Köhöm, ei ihan sieltä terveellisimmästä päästä tuo annos, muttamutta.. eipä noita kotona sitten tulekaan syötyä.

Jälkiruokaa!

Pussy cocktail: Havana Club 7 Anos rum, mango & fresh lemon juice, sugar sirup, topped with sparkling wine, raspberry snow lipstick as a garnish.

Art of Cane: Arcane 12 years Extra Aroma rum, fresh pineapple, fresh lemon juice, sugar sirup, eggwhite.

Ah, tuota paikkaa voi todellakin suositella, drinkit oli vähintään yhtä loistavia kuin palvelu!

Olin selvitellyt jo Suomessa järkevien junien aikatauluja Kutna horaan, ja niinpä kävelimme asunnolta vajaan puolen tunnin matkan rautatieasemalle puoli kahdeksitoista. Liput ostettuani meni hetken aikaa kunnes tajusin, ettei ne ainakaan mitään paikkalippuja ollut, ja lopulta junakin oli myöhässä reilusti yli puoli tuntia. Liput muuten maksoi kahdelta henkilöltä yhteen suuntaan n. 7,20e, että ei paha hinta 75km:n matkalta, vaikkei junakaan nyt mikään IC ollut, heh. Pääsimme lopulta Kutna horaan, ja sieltä infosta kartan haettuamme tallustimme muiden turistien perässä Sedlecin luukirkolle. Liput sinne maksoivat 90 korunaa per hlö, eli n. 3,30e. Paikka oli oikestaan juuri sellainen mitä ajattelinkin, pieni mutta upea! Olisipa hienoa päästä tuollaiseen paikkaan joskus yksin tai edes vähän pienemässä porukassa, nyt siellä oli (kuten varmaan aina muulloinkin) melkoisesti porukkaa. Eli yritä siinä nyt sitten ottaa kunnon kuvaa... huomioitavaa on muuten tietenkin mun asu, tai yksi osa sitä; olin varautunut luukirkossa käymiseen ottamalla mukaan nimenomaan Black milkin luisen Resurrection-mekon, koska täytyihän asun mätsätä luiden kanssa :D

Matkalla kämpältä rautatieasemalle.

Kutna horan päärautatieasema.

Sedlecin luukirkolla kallot näkyivät vähän joka paikassa.

...Ja sitten muutama luu...

Bones and resurrection.

Luukirkon pihamaata.

Luukirkon katsastettuamme menimme syömään läheiseen baariin ja totesimme että olisi varmaan aika suunnata takaisin juna-asemalle, koska emme tienneet milloin seuraava juna Prahaan lähtisi. Olisi ollut kiva nähdä Kutna horan kaupunkia muutenkin, mutta pääpointti kaupungissa käymiselle oli ollut nimenomaan luukirkko ja se oli nyt nähty, niin kaupunkivierailu sitten jäi. Alkemian museo olisi varmasti ollut erittäin mielenkiintoinen sekin, mutta kaikkea ei vaan ehdi aina, varsinkaan kun jo alkumatkasta aikataulu petti junan oltua myöhässä..

Taustalla Chrám Nanebevzetí Panny Marie. Joo, just se.

Pieni levytyshetki junaa odotellessa.

Kutna horan asematunneli.

Prahassa meidän oli tarkoitus vilkaista vielä juutalaista hautausmaata, mutta se oli mennyt kiinni kuudelta, kun me olimme siellä puoli kahdeksan aikaan. Niinpä kävelimme juutalaiskorttelista vanhankaupungin keskustorille (mikä nyt olikaan nimeltään), ja mieskin näki astronomisen kellon. Toisaalta oli kyllä hyvä ja hauskakin kommentti häneltä, kun hän pohti että onko hän vaan tyhmä vai mitä nähtävää siinä kellossa oikein on, kun siihen kerääntyi tasatunnin aikaan niin paljon porukkaa. Niinpä. Joimme oluet torin laidalla ja itse pyyhälsin vielä pikaisesti raatihuoneen torniin katselemaan kaupunkia vähän yläilmoista. Sieltä alas palattuani jatkoimme matkaa taas Kaarlen sillan suuntaan, ja kävimme syömässä Bohemia-nimisessä ravintolassa. Ei tietenkään sillä alueella ollut mikään edullinen paikka, mutta hyvää safkaa siellä kyllä oli, ja sisäpiha jossa söimme, oli erittäin tunnelmallinen, sen puoleen voin paikkaa kyllä suositella. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin yksi vodkashotti, yksi (jaettu) alkuruoka, kaksi olutta, vesikannu ja kaksi alkuruokaa maksoi yhteensä 1104 korunaa, eli n. 40e. Eipä tuota samaa pakettia Suomessa olisi tuohon hintaan saanut, mutta varmasti edullisempiakin paikkoja Prahassa on (edellisen illan pubiruokailu juomineen maksoi muistaakseni jotain 500 korunaa, eli puolet vähemmän). Kotimatkalla poikkesimme vielä nauttimaan kuubalaisbaarin antimista yksien drinkkien verran, jonka jälkeen uni maistuikin aika hyvin.

Takaisin Prahassa.

Ja tätä kaikkien (turistien) pitää sitten ihmetellä ja ihastella. 

Olut ennen torniin hyppelyä.

Kaupunkimaisemia vähän korkeammalta. 

Tornihämis.

The turistit.

Katunäkymiä ruokailun jälkeen.

Hupsista, kuinkas me tänne eksyttiin? Pain killer oli myös erittäin hyvä, suosittelen sitäkin!

Maanantaina olin laittanut itselleni herätyskellon, koska halusin mennä vielä katsomaan juutalaista hautausmaata. Mies jäi taas nukkumaan, kun itse päädyin liikkumaan ratikalla lähemmäs juutalaiskorttelia (samassa ajassa olisin varmaan kävellytkin sinne, heh). Olin hieman yllättynyt siitä, millainen jono paikanpäällä oli, mutta jäin sitten itsekin siihen jonottamaan... kunnes pikaisesti googletin ajankuluksi tietoa paikasta, ja sen lisäksi että sisäänpääsy olisi ollut 300 korunaa (n. 11e), ei hautausmaalla olisi saanut ottaa edes kuvia kuin muutaman, ja kuvaamisestakin olisi pitänyt maksaa. Että joo, varmasti näkemisen arvoinen paikka, mutta ei sillä aikataululla kiinnostanut minua kuitenkaan niin paljoa, että olisin jäänyt vielä odottelemaan jonoon (joka ei edes tuntunut etenevän juuri yhtään).

Eipä tuo haitannut, plan B oli olemassa! Nokka kohti Clementinumia siis. Sinne piti päästä lähinnä siksi, että halusin nähdä upean kirjaston, joka siellä oli. Noh, se ei ihan putkeen mennyt, tavallaan... olin luullut, että koko kaupungin pääkirjasto tai vastaava on siinä rakennuksessa, ja että tuo kyseinen kirjastohuone minkä halusin nähdä, olisi osa koko isoa kirjastoa, että sen näkisi samalla. Noh, menin ostamaan lippua, kysyin että onko SE barokkityylien kirjasto siellä jossain, että pääsenkö näkemään sen, ja vanhempi lipunmyyjä sanoi että kyllä. Vähän pääsi yllättämään kun lippu Clementinumiinkin maksoi 220 korunaa (vähän reilu 8e, eihän se nyt oikeasti edes ole kamala summa), kunnes lipunmyyjä sanoi että kierros alkaa vartin päästä. Elikkäs joo, kyseessä ei ollutkaan mikään paikka missä pääsee vapaasti kiertelemään, vaan päädyin ostamaan lipun ohjatulle kierrokselle. Hups. (Mä kun en oikein aina jaksa opastettuja kierroksia, vaikka totta kai niistä saa paljon enemmän irti kuin vain yksikseen paikkoja katsellessa). Kierros kesti n. 40 minuuttia ja oli kyllä rahan arvoinen, oli hauska kuulla esim. miten aikanaan on selvitetty että kello oli 12 päivällä. Se kun onnistui vain tyyliin talvisin ja jos ei ollut pilvistä. Ja näinhän toki sen kirjastohuoneenkin, se on upea! Harmi ettei siellä saanut ottaa kuvia edes ilman salamaa, vaikka ymmärtäähän tuon, kun huoneessa on satoja vuosia vanhoja kirjoja ja muuta tavaraa, ja huoneen lämpötila ja kosteusprosentti on tarkkaan määritelty jne. Clementinum on muuten Prahan toiseksi suurin ja Euroopankin mittakaavassa isoimpia rakennuskomplekseja, me nähtiin siitä varmaan vain murto-osa.

Clementinumin peilisali, joka on edelleen käytössä.

Oli pakko pölliä kuva Clementinumin kirjastosta netistä, kuva siis pöllitty tästä osoitteesta.

Pari kuvaa otettuna Clementinumin astronomisesta tornista, alemmassa kuvassa näkyy raatihuoneen torni, jossa olin edellisenä iltana räpsimässä muutaman kuvan.

Ja siinä se itse astronominen torni.

Clementinumista ehdin vielä suunnistaa pikaisesti kohti Palladium-ostoskeskusta, jossa olin kaverilta kuullut olevan yksi parhaimmista intialaisista ravintoloista ikinä. Väitän olleeni kyllä oikeassa paikassa, mutta joko mä en ymmärrä intialaisen sapuskan päälle tai sitten siellä on vaihtunut kokki tai jotain, koska mun mielestä ruoka oli aika tavallista intialaista. Sehän on siis aina hyvää, mutta eipä tuo kyllä jäänyt omia makuhermoja kutkuttelemaan samalla tapaa mitä oli kaverilla jäänyt.

Palladium.

Palladiumn edestä menin suoraan metrolle ja metrolla asunnolle, josta lähdimme miehen kanssa kävelemään ensin ratikkapysäkille, ja sillä lähemmäs kohti Prahan linnaa ja St. Vituksen katedraalia. Pois ratikasta jäimme St. Nicholasin kirkon edessä, ja siitä suuntasimme ylös mäelle katsomaan katedraalia. Tällä kertaa pääsin käymään jopa sen sisällä, mutta emme malttaneet olla siellä kauaa, koska halusimme käydä vielä parissa muussa paikassa viimeisen Prahan päivän aikana. Katedraalilta otimme suunnan kohti Petrinin kukkulaa ja puistoa, ja sieltä kävelimme vielä alas takaisin St. Nicholasin kirkolle ja siitä edelleen Kaarlen sillalle. Syy tähän oli selvä, J nimittäin halusi käydä katsomassa vielä viimeisenä ihan Kaarlen sillan läheisyydessä olevaa kidutusmuseota. Meillä molemmilla oli aika isot epäilyt museon suhteen, mutta kyllähän sielläkin olisi saanut ajan kulumaan, jos sitä aikaa vain olisi ollut enemmän. Meillä alkoi kuitenkin olla jo kiire asunnolle pakkaamaan ja laittamaan siellä paikat kuosiin ennen lentokentälle lähtöä. Minä kävin selvittelemässä kadulla olleesta paristakin hotellista josko he voisivat soittaa meille taksin kentälle, koska noh, olisihan se nyt vaan aika paljon helpompaa jos paikallinen selvittäisi kuskille mitä haluamme ja missä edes olemme, kuin että olisin itse alkanut mongertaa vaikkapa vain meidän kotikadun nimeä puhelimessa jollekin. Meillä oli n. 45 minuuttia aikaa, ja n. varttia vaille seitsemän taksi tulikin hakemaan. Meitä oli varoiteltu että ruuhkan takia matkassa lentokentälle saattaisi mennä kauankin, mutta aika vauhdilla kuski ajeli ja olimme perillä muistaakseni n. puolessa tunnissa. Ja jos en edelleen ihan väärin muista, niin taksi keskustasta kentälle maksoi 400 korunaa, eli n. 15e.

Nerudova-katu.

St. Vitus.

Näkymää Prahan linnan alueelta kaupunkiin.

Näkymää Petrinin puistosta kaupunkiin.

Vielä yksi hieno ovi!

St. Nicholasin kirkko.

Ja vielä kerran Kaarlen silta, tällä kertaa linnan puolelta. Että tulipa nyt sitten kuitenkin käveltyä tuonkin sillan yli. 

Kidutusmuseon "välineistöä".

Lento takaisin Suomeen lähti ajallaan puoli kymmenen paikkeilla, ja itse jouduin oman miehen lisäksi istumaan toisenkin ison miehen vieressä, eli heidän välissään. Oli aika tiivis tunnelma, mutta siinähän se matka meni. Kun lopulta pääsi puoli neljän aikaan nukkumaan porukoiden luona, voi sanoa että uni lievästi sanottuna maistui. Ja Prahaan pitää taas joskus päästä uudestaan, siellä on vielä aika paljon nähtävää ja koettavaa!