Torstaille ei ollut herätystä, ja aamupalan (pelkkää paahtoleipää, mutta hei, väliin sekin tekee ihan hyvää, ettei riisi ihan kokonaan tule korvista ulos) aikana selvittelin Uncle Tan´s wildlife campin tilannetta. Sekä sunnuntaille että maanantaille mahtui vielä, mutta jätin asian muhimaan päivän ajaksi. Päälle laitettuani ajatus oli tavallaan vain katsella kaupunkia ja ehkä suunnata Tunku Abdul Rahman national parkiin (eli lähellä oleville saarille), mutta kaipa se oli tietoinen päätös jo uikkaria hostellilla päälle laittaessa, että sinne saarille menen joka tapauksessa. Olin ostamassa lippua vasta joskus puoli yhden maissa, ja piti odottaa n. tunnin verran ennen kuin pääsimme lähtemään. Vähän jäi auki se, että lähteekö veneitä saarille vain tiettyinä kellonaikoina, vai pitikö odottaa, että tarpeeksi ihmisiä on kasassa ja lähdösä. Melkoinen hässäkkä lipunmyynnissä tuntui silti olevan; monta tiskiä, enkä tiedä yhtään millä perusteella millekin lopulta päätyy, koska itse ei noin vain voinut valita, sinut saatetaan siirtää suoraan jollekin toiselle tiskille. Joka tapauksessa pääsin lopulta Sapi-nimiselle saarelle, jota lipunmyyjä suositteli kun kerroin haluavani snorklata. Ratkaisu oli hieman erikoinen, koska myöhemmin luin netistäkin samasta asiasta minkä lopulta itse totesin; ei se ollut paras saari snorklailuun.
Olin koko päivän intoillut siitä, että vaikka hazea Borneossakin näkyi, niin näkyipä silti myös taivas, pilviä ja se tärkein - aurinko. Vaan kuinkas ollakaan, siinä vaiheessa kun pääsin Sapille, isot pilvet peittivät taivaan ja taisi olla vain ajan kysymys milloin sataa. Muistelin lukeneeni, että saarella on pari muutakin pientä rantaa kuin vain se, jolle veneetkin saapuvat, joten en jäänyt lounaan jälkeen kamalaan ihmisrysään yhtään pidemmäksi aikaa, vaan lähdin seuraamaan trailia, jonne rannan toisesta päästä pääsi. Ja vinkiksi niille jotka tuollaiselle trailille lähtee, ainakaan yhtään pidemmälle; kannattaa harkita jotain muita kenkiä kuin vain tavallisia varvassandaaleita. Muutaman minuutin seikkailtuani polusta erkani vielä pienempi polku, ja lähdin kulkemaan sitä pitkin alaspäin rinnettä. Mielenkiintoista puuhaa sekin, varsinkin kun mitään oikeaa kunnon polkua ei edes mennyt, vaan vain joku sen tapainen. Kyllä siitä joskus oli kuljettu, mutta en tiedä milloin. Mutta rannalle piti päästä, ja kun se päätös oli tehty, niin ei siinä enää peräännytty. Lopulta piikkioksista ja muusta kasvustosta selvittyäni pääsin lopulta pienelle rannalle. Ja ah, vain yhteensä viisi muuta minunkaltaista turistia, joita ei niin napannut pysytellä sillä päärannalla. Tein hyvin pienen snorklauksen (olin vuokrannut kamat järjestäjältä), mutta siinä vaiheessa ilma alkoi olla hieman uhkaava, ja muutkin matkaajat näyttivät tekevän lähtöä. Nappasin pari kuvaa, ja yksi kiinalaisista (oletettavasti kiinalaisia, niitä täällä nimittäin riittää) tuli kysymään, josko he voisivat tulla mun kanssa samaa reittiä takaisin, mistä ikinä olinkaan tullut. Heidän käyttämänsä polku kun oli kuulemma ollut liukas... en tiedä veinkö tyypit ojasta allikkoon, mutta kyllä me lopulta takaisin mäen päälle päästiin! Muut lähtivät takaisin päärannalle, mutta koska olin jo alkuun päättänyt myös kiertää polun saaren ympäri niin eihän mua sitten saanut kääntymään takaisinkaan, vaikkei matka olisi ollut edes pitkä. Taas tätä mulle tyypilistä itsepäisyyttä oli ehkä havaittavissa... hetken kuljettuani alkoi vaikuttaa siltä, että sadepisaroita tulisi vähän enemmänkin, joten tungin kaikki tärkeät tavarat minigrip-pusseihin (ah, en sentään kuskannut niitä turhaan mukanani). Isompaa sadetta ei missään vaiheessa kuitenkaan iskenyt, ja olin litimärkä ainoastaan uimisesta ja hikoilemisesta.. Täytyy sanoa, että traili oli hieman pidempi mitä olin ajatellut. Luulin, että pienen saaren kiertäisi n. puolessa tunnissa, mutta kyllähään siihen ainakin tunti meni. Jossain kohtaa polun vaikeissa kohdissa pisti taas mietityttämään, että mikähän siinä on, kun ihminen ajaa itsensä tuollaisiin tilanteissiin. Ja samalla mieleen tuli se kuuluisa suomalainen sisu, koska sen voimallahan mä lopulta taisin yleensä lähteä saarta kiertämään :D lopulta päärannalle taas päästyäni kello oli jo sen verran paljon, etten kovin kauaa ehtinyt snorklailemaan, mutta pakko oli vähän käydä pulahtamassa, etten tuntisi kantaneeni snorkkeleita ja räpylöitä ihan turhaan mukanani. Fisuja Sapin rantavesissä kyllä näki, mutta ei auta, kun ihmismassat polskii vesissä, niin kyllä ne korallit vaan siitä kuolee. Sentään alue oli rajattu, sukeltamalla olisi varmaan nähnyt paljon enemmän. Snorklailun jälkeen vedin topin ja shortsit päälle ja lähdin pieriin odottamaan venettä.
Takaisin KK:uun päästyäni menin suoraan hostellille ja suihkuun. Sovin samalla Shaneilin kanssa, että näemme jossain kunhan molemmat ovat syöneet illallisen. Naisten dormissa aloin jutella italialaisen naisen kanssa, ja hän kysyi haluisinko lähteä hänen ja jonkun miehen kanssa syömään, tämä mies kun tiesi jonkun hyvän paikan. Lähdin heidän mukanaan, ja lopulta seuraamme lähti myös hostellista norjalainen tyttö. Tunsin taas oloni aika aloittelijaksi, kun selvisi että italialainen oli reissussa yhteensä 3,5kk, ranskalaismies oli reissannut 16kk ja 24-vuotias norjalaistyttökin oli ollut tien päällä jo puolisen vuotta. No, jostainhan se on aloitettava, eikö? ;) suosittu kasvisravintola olikin kiinni ja päädyimme syömään - kyllä vain - buffetsapuskaa! Oon muuten edelleen hengissä, mitään vatsaoireita ei tullut. Buffeteissa vaan on se ongelma, että ei oikeasti ole mitään käryä mitä syö, ja kyllä se mulla vähän vaikuttaa ruokafiilikseen. Ruokailun jälkeen muut lähtivät rantaa kohti ja itse lähdin hostellilla käymään, että saisin wifin käyttöön ja sovittua Shaneilin kanssa tapaamisesta. Menimme suosittuun paikalliseen Shamrock-nimiseen paikkaan, jossa oli livemusiikkiakin. Mukava paikka, vaikkei nyt ihan mun käsitystä ROKKIbaarista vastannutkaan. Joimme muutamat bisset, mutta menin ajoissa kuitenkin hostellille, koska piti varata vielä lento Sandakaniin. Otin sen lauantaille, koska eipä mulla ollut mitään isompaa tekemistä KK:ssakaan, ja pääsisin liikkumaan muuallakin Borneossa. Hinta taisi olla nelisenkymppiä euroissa, ja toki olisi ollut aika reippaasti halvempaa, kuulin juuri että bussilla (ja taksilla) olisi päässyt 63 ringgitillä, mutta toisaalta matka-aikakin olisi ollut 7h, joten sen puoleen lento oli ihan kiva vaihtoehto (lentoajaksi ilmoitettu n. 50min.).
Perjantaina olin sentään aikaisemmin liikenteessä ja menossa saarille mitä torstaina. Tämä siitäkin syystä, että olin huomannut edellisen päivän sään menevän niin, että koko aamupäivän paistoi aurinko, mutta iltapäivällä kahden maissa taivaalle tuli pilviä. Ja noh, päätin mennä uudestaan saarille, koska en oikein tiennyt/keksinyt muutakaan tekemistä kaupungissa.
Tällä kertaa otin pienen saarihyppelyn, eli menin Mamutikille ja Manukanille. Mamutik oli aika hyvä snorklailusaari, siitäkin huolimatta, että toinen rannoista oli suljettu jonkinsortin remontin takia. Rajattu alue uintirannalla oli kuitenkin yllättävänkin iso, ja vaikka sielläkin oli toki kuollutta korallia, niin sen verran elävääkin, että fisuja siellä näkyi aika paljon. Tällä kertaa olin ottanut myös pokkarin ja sen vesisuojan mukaani, joten pääsin räpsimään vedenalaisia kuvia, mielenkiinnolla odotan että saan siirrettyä ne jollekin koneelle ja näen ne vähän isompana! Toki sen voisi tehdä nytkin, mutta en jaksa alkaa säätää kameran ja adapterin ja tabletin kanssa. Meressä näin taas nemoja, mutta tällä kertaa yksi pääsi pelästyttämään ihan tosissaan: en huomannut alkuun nemo-fisujen kotia, ja yhtäkkiä huomasin kun valtava nemo (joo, clown fish on se oikea nimi englanniksi, mulle ne on aina nemoja) ui ihan suoraan mua kohti. En nyt tiedä mitä se olisi tehnyt, mutta oli se aika pelottavaa, koska oon tottunut siihen että nemot on jotain parin sentin kokoisia korkeintaan, ja tämä kyseinen yksilö oli varmaan jotain 10-15cm ainakin. Että kyllä ne kotiaan suojelee, jos joku sitä uhkaa!
Mamutikilla aika meni lähinnä snorklatessa, ja kahden jälkeen siirryn parin muun kanssa Manukalle. Saari oli isoin niistä kolmesta missä vierailin, ja siellä oli jopa ainakin yksi resort, eli siellä olisi voinut majoittuakin. Manukalla en jaksanut enää lähteä snorklaamaan, kävin vain syömässä pikaisesti ja kävelin pätkän rantaa pitkin, jonka jälkeen lojuin hetken pöydällä ja värittelin värityskirjaa. Eipä siellä ollut aikaakaan kuin reilu tunti.
Takaisin KK:uun lähdimme neljän jälkeen, ja pierille päästyäni poikkesin vielä jossain ostarilla jonka jälkeen menin hostellille. Siellä edessä oli pyykinpesua, joka ei tällä kertaa maksanut mitään, koska majoituin hostellissa 3 yötä. Shaneilin kanssa viestin muutaman kerran josko ehkä näkisimme, mutta pyykkäyksessä ja blogin kirjoittamisessa meni taas mukavasti aikaa, ja syömäänkin piti mennä. Samaan aikaan ulkona oli alkanut melkoinen myrsky, ja vaikken siihen mennessä ollut edes tietoinen asiasta (hostellihuoneessa ei ollut ikkunoita), pelästyin kun yhtäkkiä kuului iso kolahdus, aivan kuin joku monta tonnia painava iso asia olisi romahtanut korkealta maahan. Oli pakko mennä kysymään mitä oli tapahtunut, mutta selvisi että se oli "vain" ukkonen. Menin jatkamaan kirjoittelua, mutta vielä yhdeksänkin aikaan ulkona satoi, ja päätin mennä ensimmäiseen mahdolliseen järkevänoloiseen ravintolaan syömään. Noh, ei se nyt ihan ravintola ollut, vaan jonkinsortin food market, missä oli tarjolla lähinnä fisua. Joten, niinpä mä sitten söin kalan. Ja kasviksia ja riisiä. Ja joku siinä kiinalaistyylisessä(?) kastikkeessa, missä ne kasvikset tarjoillaan, vaan tökki. En tiedä mikä siinä on, mutta ei uppoa mulle. Vesisade jatkui vähäisenä edelleen, mutta päätin nopeasti vilkaista muuta market-tarjontaa pienen matkan päässä. Monet niistä oli jo sulkeneet (vai vasta avaamassa? En ihan tiedä, kello oli puoli kymmenen illalla), mutta hedelmäkojut olivat vielä auki. Päädyin vihdoin ja viimein ostamaan hedelmiä, otin ensin tuttuja rambutaneja, mutta myyjä sai mut ostamaan myös jotain mulle täysin uusia, pieniä uusien perunoiden näköisiä asioita. Ne oli hyviä, joten otin niitä pienen pussillisen. Ja koko setti maksoi huimat 0,40e. Hotellilla mussutin hedelmiä ja ihmettelin mikä se toinen on, ja face auttoi kun siellä asiaa kysyi; hedelmän nimi on langsat/lanzones. Hyvää se oli joka tapauksessa, oli sen nimi mikä tahansa. Siinäpä se meni perjantai-ilta, vaikka en olisi kyllä mitään muuta varmaan jaksanut tehdäkään.
Lauantaina olin laittanut herätyksen kahdeksan aikaan, koska bussilla pitäisi mennä kentälle joko kymmeneltä tai yhdeltätoista. Heräsin kuitenkin jo puoli kasin aikaan muihin hostellin ääniin, enkä saanut enää nukuttua. Shaneil oli lisäksi laittanut viestiä, monelta koneeni lähtisi, koska hän halusi moikata mua vielä kasvotusten ennen lähtöä. Niinpä hän lupasi viedä mut kentälle, ja sovittiin että tulee hakemaan mua vähän ennen yhtätoista. Niinpä mulla olikin sitten reilusti aikaa selata mm. Hullujen päivien kuvastoa, pakata loput kamat ja selvitellä kyytiä kentältä Sandakanin kaupunkiin. Vähän ennen yhtätoista tulostin boarding passin ja menin ulos, ja hetken päästä Shaneil tulikin hakemaan mua. Kamalan kätevää tavata tuollainen tyyppi, joka on vaan tosi mukava ja kuskaa sut ensin kentältä hostellille ja lopulta takas sinne kentällekin :D
Olin kentällä hyvissä ajoin, ja oh boy jos olisinkin tiennyt, että siellä saa selvitettyä rinkat ruumaan ja turvatarkastuksesta läpi parissakymmenessä minuutissa, niin en ehkä ihan NIIN aikaisin olisi kentälle tullut. Öhöm, no, enpä ainakaan myöhästyisi koneesta.. vaan mistäpä noista aina tietää, kuinka nopeasti kaikesta selviää, vaikka olisi pienikin kenttä.
Kone lähti ajallaan Sandakaniin, ja ilmassa ehdimme olla ehkä max. vartin verran, kun pilotti jo ilmoitti että alamme laskeutua. Näppäriä tuollaiset lyhyet lennot, en ole ennen niitä harrastanutkaan missään. Kentällä sain rinkan nopeasti, seurasin muita turisteja ja menin ostamaan taksimatkaa/-lippua keskustaan. En ole ihan varma kulkeeko kentältä busseja, mutta joka paikassa netissä oli sanottu että taksi on järkevin ja nopein vaihtoehto, joten taksi se siis oli, ja hintaa kyydille tuli 30MYR (n. 6e).
Hostellia ei onneksi tarvinnut etsiä (olin siis varannut sen etukäteen kun olin päättänyt lauantain lennosta), ja paikka vaikuttaa hyvältä, aivan kuten arvioissakin oli sanottu. Heti huoneessa tapasin hollantilaistytön, joka on ollut reissussa elokuusta asti, ja jatkaa vielä viitisen kuukautta. Aloin höpistä hänen kanssaan, ja päätimme lähteä yhdessä kaupunkia kiertämään. Ensin kävimme syömässä, ja sitten kuljeskelimme katuja pitkin, mutta nopeastihan se selvisi, että mikään iso city ei ole kyseessä.
Huomenna aamulla edessä on Uncle Tan´s wildlife camp (siitä en nyt just ehdi/jaksa kirjoittaa enempää, googlatkaa se, sivuilta löytyy kaikki olennainen tieto). Katsotaan miten selviän kolme päivää viidakossa!
Matkalla pieriin oli vielä aika aurinkoista!
..mutta se ilo oli aika lyhytaikainen...
Sisulla saren ympäri!
Oli siellä asiallisenkin näköisiä paikkoja!
Tässä kohtaa ranta näytti aika buenolta, kun kaikki ihmiset oli lähtenyt pois!
Venettä odotellessa oli aikaa kaivaa värityskirja esiin.
Shamrockissa livemusaa kuuntelemassa.
Perjantaina olin sentään aikaisemmin liikenteessä ja menossa saarille mitä torstaina. Tämä siitäkin syystä, että olin huomannut edellisen päivän sään menevän niin, että koko aamupäivän paistoi aurinko, mutta iltapäivällä kahden maissa taivaalle tuli pilviä. Ja noh, päätin mennä uudestaan saarille, koska en oikein tiennyt/keksinyt muutakaan tekemistä kaupungissa.
Tällä kertaa otin pienen saarihyppelyn, eli menin Mamutikille ja Manukanille. Mamutik oli aika hyvä snorklailusaari, siitäkin huolimatta, että toinen rannoista oli suljettu jonkinsortin remontin takia. Rajattu alue uintirannalla oli kuitenkin yllättävänkin iso, ja vaikka sielläkin oli toki kuollutta korallia, niin sen verran elävääkin, että fisuja siellä näkyi aika paljon. Tällä kertaa olin ottanut myös pokkarin ja sen vesisuojan mukaani, joten pääsin räpsimään vedenalaisia kuvia, mielenkiinnolla odotan että saan siirrettyä ne jollekin koneelle ja näen ne vähän isompana! Toki sen voisi tehdä nytkin, mutta en jaksa alkaa säätää kameran ja adapterin ja tabletin kanssa. Meressä näin taas nemoja, mutta tällä kertaa yksi pääsi pelästyttämään ihan tosissaan: en huomannut alkuun nemo-fisujen kotia, ja yhtäkkiä huomasin kun valtava nemo (joo, clown fish on se oikea nimi englanniksi, mulle ne on aina nemoja) ui ihan suoraan mua kohti. En nyt tiedä mitä se olisi tehnyt, mutta oli se aika pelottavaa, koska oon tottunut siihen että nemot on jotain parin sentin kokoisia korkeintaan, ja tämä kyseinen yksilö oli varmaan jotain 10-15cm ainakin. Että kyllä ne kotiaan suojelee, jos joku sitä uhkaa!
Mamutikilla aika meni lähinnä snorklatessa, ja kahden jälkeen siirryn parin muun kanssa Manukalle. Saari oli isoin niistä kolmesta missä vierailin, ja siellä oli jopa ainakin yksi resort, eli siellä olisi voinut majoittuakin. Manukalla en jaksanut enää lähteä snorklaamaan, kävin vain syömässä pikaisesti ja kävelin pätkän rantaa pitkin, jonka jälkeen lojuin hetken pöydällä ja värittelin värityskirjaa. Eipä siellä ollut aikaakaan kuin reilu tunti.
Pierillä lähdössä saarille.
Mamutik.
Manukan, ja kuten näkyy, taivas on jo muuttunut harmaaksi. Taas iltapäivällä kahden jälkeen.
Manukan.
Takaisin KK:uun lähdimme neljän jälkeen, ja pierille päästyäni poikkesin vielä jossain ostarilla jonka jälkeen menin hostellille. Siellä edessä oli pyykinpesua, joka ei tällä kertaa maksanut mitään, koska majoituin hostellissa 3 yötä. Shaneilin kanssa viestin muutaman kerran josko ehkä näkisimme, mutta pyykkäyksessä ja blogin kirjoittamisessa meni taas mukavasti aikaa, ja syömäänkin piti mennä. Samaan aikaan ulkona oli alkanut melkoinen myrsky, ja vaikken siihen mennessä ollut edes tietoinen asiasta (hostellihuoneessa ei ollut ikkunoita), pelästyin kun yhtäkkiä kuului iso kolahdus, aivan kuin joku monta tonnia painava iso asia olisi romahtanut korkealta maahan. Oli pakko mennä kysymään mitä oli tapahtunut, mutta selvisi että se oli "vain" ukkonen. Menin jatkamaan kirjoittelua, mutta vielä yhdeksänkin aikaan ulkona satoi, ja päätin mennä ensimmäiseen mahdolliseen järkevänoloiseen ravintolaan syömään. Noh, ei se nyt ihan ravintola ollut, vaan jonkinsortin food market, missä oli tarjolla lähinnä fisua. Joten, niinpä mä sitten söin kalan. Ja kasviksia ja riisiä. Ja joku siinä kiinalaistyylisessä(?) kastikkeessa, missä ne kasvikset tarjoillaan, vaan tökki. En tiedä mikä siinä on, mutta ei uppoa mulle. Vesisade jatkui vähäisenä edelleen, mutta päätin nopeasti vilkaista muuta market-tarjontaa pienen matkan päässä. Monet niistä oli jo sulkeneet (vai vasta avaamassa? En ihan tiedä, kello oli puoli kymmenen illalla), mutta hedelmäkojut olivat vielä auki. Päädyin vihdoin ja viimein ostamaan hedelmiä, otin ensin tuttuja rambutaneja, mutta myyjä sai mut ostamaan myös jotain mulle täysin uusia, pieniä uusien perunoiden näköisiä asioita. Ne oli hyviä, joten otin niitä pienen pussillisen. Ja koko setti maksoi huimat 0,40e. Hotellilla mussutin hedelmiä ja ihmettelin mikä se toinen on, ja face auttoi kun siellä asiaa kysyi; hedelmän nimi on langsat/lanzones. Hyvää se oli joka tapauksessa, oli sen nimi mikä tahansa. Siinäpä se meni perjantai-ilta, vaikka en olisi kyllä mitään muuta varmaan jaksanut tehdäkään.
Nää kaks kuvaa ei nyt sovi mitenkään allekkain, mutta pakko laittaa tää infotaulu ostarin vessasta.
Illallinen. Olis ihan hauska tietää mikä toi fisu oli.
Lauantaina olin laittanut herätyksen kahdeksan aikaan, koska bussilla pitäisi mennä kentälle joko kymmeneltä tai yhdeltätoista. Heräsin kuitenkin jo puoli kasin aikaan muihin hostellin ääniin, enkä saanut enää nukuttua. Shaneil oli lisäksi laittanut viestiä, monelta koneeni lähtisi, koska hän halusi moikata mua vielä kasvotusten ennen lähtöä. Niinpä hän lupasi viedä mut kentälle, ja sovittiin että tulee hakemaan mua vähän ennen yhtätoista. Niinpä mulla olikin sitten reilusti aikaa selata mm. Hullujen päivien kuvastoa, pakata loput kamat ja selvitellä kyytiä kentältä Sandakanin kaupunkiin. Vähän ennen yhtätoista tulostin boarding passin ja menin ulos, ja hetken päästä Shaneil tulikin hakemaan mua. Kamalan kätevää tavata tuollainen tyyppi, joka on vaan tosi mukava ja kuskaa sut ensin kentältä hostellille ja lopulta takas sinne kentällekin :D
Olin kentällä hyvissä ajoin, ja oh boy jos olisinkin tiennyt, että siellä saa selvitettyä rinkat ruumaan ja turvatarkastuksesta läpi parissakymmenessä minuutissa, niin en ehkä ihan NIIN aikaisin olisi kentälle tullut. Öhöm, no, enpä ainakaan myöhästyisi koneesta.. vaan mistäpä noista aina tietää, kuinka nopeasti kaikesta selviää, vaikka olisi pienikin kenttä.
Kone lähti ajallaan Sandakaniin, ja ilmassa ehdimme olla ehkä max. vartin verran, kun pilotti jo ilmoitti että alamme laskeutua. Näppäriä tuollaiset lyhyet lennot, en ole ennen niitä harrastanutkaan missään. Kentällä sain rinkan nopeasti, seurasin muita turisteja ja menin ostamaan taksimatkaa/-lippua keskustaan. En ole ihan varma kulkeeko kentältä busseja, mutta joka paikassa netissä oli sanottu että taksi on järkevin ja nopein vaihtoehto, joten taksi se siis oli, ja hintaa kyydille tuli 30MYR (n. 6e).
Sandakanin lentokenttä.
Hostellia ei onneksi tarvinnut etsiä (olin siis varannut sen etukäteen kun olin päättänyt lauantain lennosta), ja paikka vaikuttaa hyvältä, aivan kuten arvioissakin oli sanottu. Heti huoneessa tapasin hollantilaistytön, joka on ollut reissussa elokuusta asti, ja jatkaa vielä viitisen kuukautta. Aloin höpistä hänen kanssaan, ja päätimme lähteä yhdessä kaupunkia kiertämään. Ensin kävimme syömässä, ja sitten kuljeskelimme katuja pitkin, mutta nopeastihan se selvisi, että mikään iso city ei ole kyseessä.
Huomenna aamulla edessä on Uncle Tan´s wildlife camp (siitä en nyt just ehdi/jaksa kirjoittaa enempää, googlatkaa se, sivuilta löytyy kaikki olennainen tieto). Katsotaan miten selviän kolme päivää viidakossa!
