Torstaina oli säätöä myös mun laskusta ja mitä se sisälsi. Maksoin Mabulille tullessa vain kyydistä ja yhdestä yöstä, plus Sipadanin sukelluksesta. Paketin hinta oli kuitenkin jotain päälle 1600 ringgittiä, ja muistelin että se sisälsi myös muita sukelluksia Sipadanin lisäksi. Asiaa hoitava kaveri halusi varmistaa asiaa mantereelta, joten kun oli ollut puhetta, että mun pitäisi ja kannattaisi tehdä ainakin yksi sukellus ennen Sipadania, menin hoitamaan sen torstaina. Mulle ainakin on henkilökohtaisesti tosi stressaavaa, jos en tiedä varmuudella, mistä maksan ja mitä hintaan kuuluu. Siksi oli vähän ärsyttävää lähteä sukellukselle, jonka hinnaksi oli sanottu 100 ringgittiä, mutta jonka ajattelin että se voisi kuulua koko pakettiin jonka olin päättänyt ostaa.
Elämäni ensimmäinen sukellus kurssin jälkeen tapahtui tosiaan Mabulin Paradise 2:lla. Sukelsimme n. 18 metrissä, ja pohjassa olleet hylyt olivat kyllä upean näköisiä. Yhden hylyn lähellä näin myös ison groupie-kalan, ne on jopa 250cm pitkiä, ja iso se fisu kyllä olikin. Sukeltelu tuntui helpolta ja mukavalta, siltä mitä se oli ollut kurssillakin, ei mitään oudompaa. Ainoan harmin toi virtaus, joka oli yllättävän vahva alueella. Tai harmi se oli ehkä lähinnä mulle, koska aloittelijana moisista virtauksista ei todellakaan ole kokemusta. Minnekään en sentään lähtenyt itse sinkoilemaan, vaan pysyin hyvin koko ajan dive instructorin läheisydessä, ja lopulta lähdimme hetkeksi vain ajelehtimaan virtauksen mukana pois hylkyjen luota. Harmin mulle toi sukelluksen lopulla ja sen jälkeen päänsärky, joka johtui raskaasta (tai joka tapauksessa ilmeisesti vääränlaisesta) hengityksestä vahvassa virrassa (damn, nää sanat kuulostaa fiksummilta englanniksi, en tiedä osaanko kääntää ne suomeksi :D ) ja sen seurauksena kropassa oleva hiilidioksidi. Sitä ilmeisesti tapahtuu varsinkin aloittelevilla sukeltajilla, ennen kuin oppii tosiaan rauhallisen hengittämisen.
Myöhemmin sukelluksen jälkeen selvisi, että kyllä, pakettiini todella kuului kolme sukellusta Sipadanilla, mutta sen lisäksi neljä sukellusta Mabulilla / Kapalailla (toinen saarentapainen lähistöllä). Se oli kiva tajuta torstaina iltapäivällä, kun jäljellä oli enää yksi kokonainen päivä Mabulilla, ja kolme sukellusta tekemättä. Alustavasti sovittiin, että tekisin kaikki loput kolme jäljellä olevaa sukellusta perjantaina, toki fiiliksen mukaan, mutta kyllähän sitä halusi myös rahoilleen vastinetta. Kuitenkin yhdestä 70 ringgitin summasta piti vääntää asioita hoitavan kaverin kanssa edelleen, ja varmaan kymmenen minuutin päästä hän sanoi soittavansa taas mantereelle ja selvittävän asian. En tiedä oliko mun englanninymmärtämisessä pahasti jotain vikaa tai yrittikö kaveri tahallaan/tahattomasti saada mut maksaa sen 70 ringgttiä, mutta vaikka ei varsinaisesti isosta rahasta ollut kyse, niin mä en tajunnut mitenkään miksi mun olisi se pitänyt maksaa. Enkä tiedä vieläkään mitä mantereelta sanottiin, mutta ainakin kaveri veti sen 70 ringgitin maksun yli, joten taisin sittenkin olla oikeassa. Todella raskasta, mä olin jo valmis maksaa sen summan, koska en jaksanut vääntää asiasta, mutta kaveri halusi että mä ymmärrän mistä se tulee. Ja sitten se olikin kai sen kaverin virhe. Emmätiiä, mutta stressi väheni sen jälkeen joka tapauksessa, kun päästiin yhteisymmärrykseen siitä summasta, mitä mun vielä pitäisi maksaa.
Mabul backpackersin vaihtokirjastosta löytyi jopa pari suomalaista kirjaa :) tätäkään en kylläkään ehtinyt kuin aloittaa, kun värittelin värityskirjaa tai kirjoittelin blogia tai lojuin muuten vaan.
Perjantaina eka sukellus oli jo kahdeksalta Kapalai-saarella. Se oli hyvä sukellus, vaikka mitään uutta ja järisyttävää ei näkynytkään. Mentiin vain pienen virtauksen mukana ja nautittiin näkymistä.
Toinen sukellus oli vasta iltapäivällä puoli kahden aikaan, lounaan jälkeen. Ajatuksena oli ensin mennä paikkaan, jossa vanhasta öljynporauslautasta on tehty hotelli sukeltajille, mutta jos virtaus olisi siellä liian voimakas, menisimme Paradise 2:lle, jossa siis olin juuri edellisenä päivänä tehnyt ekan sukelluksen. Näimpä siinä juuri kävi, porauslautan vesiin emme edes päässeet, kun dive instructorina toiminut jenkeistä kotoisin oleva Calvin sanoi, ettei sinne kannata mennä tappelemaan virtausta vastaan. Noh, eipä se tilanne kovin kummoinen ollut Paradise 2:llakaan edellispäivään verrattuna. Groupie-kaloja ei näkynyt, mutta virtausta vastaan sain ainakin minä taas tapella. Ja sieltähän se päänsärkykin taas tuli. Pinnalla Calvin sanoi samaa mitä olin kuullut jo hiilidioksidista, ja että särky menisi pian ohi. Mukana ollut vanhempi jenkkiläisnainen kyllä antoi mulle tunnustusta, että hänen mielestään olin hoitanut virtauksessa olemisen tosi hyvin, ottaen huomioon että olen ihan aloittelija näissä jutuissa. Vielä pitää treenata sitä hengittämistä kyllä..
Seuraava sukellus oli jo puolen tunnin päästä, joten alkuun sanoinkin, että skippaisin sen päänsäryn takia. Halusin kuitenkin kuulla päivän viimeisestä paikasta, ja kun olokin aika nopeasti parani, päätin sittenkin lähteä vielä viimeiselle sukellukselle. Kyllä se kannatti, koska nyt ei tarvinnut taas tapella virtauksia vastaan ja veden alla oleminen tuntui mukavalta.
Viimeinen ilta Mabulilla meni jälleen vain lojuessa ja tavaroita pakatessa, koska seuraavana päivänä lähtisin suoraan Sipadanin jälkeen Sempornaan ja iltabussilla Kota Kinabaluun.
Lauantaina herätys oli jo viiden aikaan, koska Mabul Backpackers ei itse järjestänyt matkaa Sipadanille, vaan se oli varannut paikkoja ja myi niitä asiakkailleen. Niinpä mun ja yhden puolalaismiehen piti syödä aamiainen ennen kuutta, jonka jälkeen meidät vietiin Sempornaan säätämään paperiasiat ja sukelluskamojen sovitukset kuosiin. Siinä sitten ennen lähtöä tuli puheeksi myös yhden saksalaispariskunnan kanssa se, kuinka paljon on sukellettu. He sanoivat käyneensä juuri PADIn advanced-kurssin, joka oikeuttaa mm. sukeltamaan muistaakseni 30 metriin, ja kysyivät olenko mä käynyt sen, kun sanoin että vasta kävin kurssini vajaa kolme viikkoa sitten. Kerrottuani että kävin vain perus-open water -kurssin, pariskunnan ilme vähän muuttui, ja he sanoivatkin, että Sipadanilla pitäisi olla advanced-kurssi käytynä. Mä jäin ihmettelemään asiaa, koska kukaan esimerkiksi Borneo backpackersilla ei ollut sanonut mulle asiasta mitään, vaikka aivan varmasti tein sielläkin selväksi, että olin vasta käynyt open waterin, en advancedia. Ainoa asia mistä majapaikassa sanottiin, oli että Sipadanilla saattaa olla kovia virtauksia, mutta että ei mitään mistä aloittelijakin ei selviäisi, että mä varmasti pärjäisin siellä. Sekä pariskunta että puolalaismies sanoivat kuitenkin, ettei mun tarvitsisi asiasta välttämättä kertoa, koska tuskin edes huomaisin eroa syvyyydessä, oli se sitten 18 metriä mihin sain sukeltaa open waterin käytyäni tai 25 metriä johon sai siis advancedin käytyään mennä. Mä olin ihan häkellyksissä asiasta ja totesin ettei kyllä olisi kamalan kiva juttu jos jotain tapahtuisi, eikä meidän dive master tietäisi asiasta.
Lähdimme venettä kohti, ja samalla dive masterimme Jeffrey piti pienen briiffauksen. Ensin hän varmisti, että olimme kaikki käyneet advanced-kurssin, ja tässä kohtaa pidin sitten suuni kiinni. Sen jälkeen Jeffrey kertoi lyhyesti sukelluksesta, ja jatkoimme taas veneelle. Mä olin tässä vaiheessa ihan paniikissa, koska vaikka mitään ei oikeasti tapahtuisikaan muutamaa metriä syvemmällä minne sain sukeltaa, niin en pitänyt ajatuksesta yhtään. Hetken ehdin pyörittää tilannetta päässä, kun asioita hoitanut nainen juoksi peräämme, ja huusi jotain. En kuullut mitä, mutta se liittyi kuitenkin juurikin advanced-kurssiin. Jeffrey huusi naiselle takaisin ja sanoi että me olimme kyllä kaikki advancedeja, nainen huusi jotain takaisin (en vieläkään kuullut mitä), mutta asia saattoi hyvinkin koskea juuri mua, joten tässä kohtaa viimeistään avasin suuni tilanteesta. Kerroin että olin käynyt vain open waterin, ja kysyin oliko retki mun osalta nyt sitten peruttu kokonaan. Huojennus oli melkoinen, kun Jeffrey vain varmisti multa minkä verran olin sukeltanut ja kysyi miltä se tuntui ja kertoi, että emme joka tapauksessa sukeltaisi kovin syvälle, koska se merenalainen maailma mitä me halusimme nähdä, olisi matalammalla, ehkä juurikin 8-18 metrissä. Saisin siis lähteä sukellukselle, kunhan pitäisin huolen siitä, että en kadota dive masteria silmistäni. Öhöm, nojoo, sitä nyt tuskin tekisin muutenkaan, ihan sama vaikka sukeltaisimme vain viidessä metrissä koko ajan.
Matka Sempornasta Sipadanille kesti n. tunnin, ja täytyy sanoa, että Sipadan on se paratiisisaari, jonne voisin hyvin jäädä vaikka viikoksi vain olemaan, tekemättä mitään. Saari on kuitenkin nykyään tosi tarkkaan vartioitu, eikä sukeltajat saa lähteä liikkumaan rannalta pitkällekään. Ensin kävimme ilmoittautumassa saarella, jonka jälkeen saimme vielä briiffauksen siitä, minne menisimme jne. Varmistin vielä tässä kohtaa, ettei open water -kurssini ollut ongelma, ja Jeffrey vakuutti edelleen, ettei ole. Hyvä.
Ensimmäinen sukellus oli Mid reefissä ja toinen ja kolmas Barracuda pointissa, ja vaikkei näkyvyys koko päivän aikana ollut paras mahdollinen edellisyön rankkasateen takia, niin ymmärrän nyt hyvin, miksi Sipadan kuuluu maailman parhaimpiin sukelluspaikkoihin (siitäkin huolimatta, etten ole montaa paikkaa edes nähnyt). Näkymät olivat mielettömät, sukeltaa nyt jättikokoisten kilpikonnien, kaikkien sateenkaarenväristen kalojen, white tip sharkien ja muiden seassa, se oli kuin suoraan Avarasta luonnosta! Sipadan on tunnettu erityisesti Barracuda pointista, jossa barrakudat uivat pyörteen-/tornadonmuotoisessa muodostelmassa, ja sukeltaja voi päästä sinne keskelle ihmettelemään näkymää. Välillä pidimme taukoja, ja kolmen sukelluksen jälkeen fiilis oli sanoinkuvaamaton. Lisäksi pelkoni Sipadanin virtauksista oli aivan turhia (ja niillä oli turhaan "peloteltu"), koska jos niitä nyt jonkin verran olikin, niin me menimme vain niiden mukana, mikä teki sukeltamisesta naurettavan helppoa, kun juuri mitään ei tarvinnut tehdä. Isoin ongelma parin edellispäivän virtauksissa ja niistä seuranneissa päänsäryissä olikin ilmeisesti se, että Paradise 2:lla me yritimme tarkoituksella pysyä samalla alueella hylkyjen luona koko ajan, jolloin virtauksia vastaan joutui oikeasti sukeltamaan, toisin kuin Sipadanilla. Lisäksi ekan sukelluksen 24,2m tuntui turvalliselta kokeneen dive masterin kanssa, ja Jeffrey varmistikin multa pariin kertaan, että oliko kaikki ihan ok, ja että eihän päätä särkenyt tms.
(Netti jumittaa, enkä nyt saanut tätä yhtä kuvaa enempää tähän kuvitusta Sipadanilta, lisää kuvia ja ehkä juttuakin kun palaan Suomeen.)
Puoli kolmen jälkeen lähdimme ajelemaan Mabulille, ja siellä kävin pikaisessa suihkussa, vaihdoin vaatteet ja jäin odottamaan työntekijää, että saisin maksaa loput maksuni pois. Sen jälkeen olikin lähtö veneellä Sempornaan. Samaan aikaan kanssani lähtenyt itävaltalainen Jojo oli mukava tyyppi, jolla oli kuitenkin korvakipua, joten sen takia (ja onneksi) saimme suoraan kyydin jonkinlaiselle terveysasemalle (klinik). Semporna on mun silmissä niin täydellisen filthy, ettei siellä ihan oikeasti tee mieli kävellä ylimääräisiä.
Klinikin vieressä oli ravintola, jossa kävimme syömässä ja tappamassa aikaamme, ennen kuin lähdimme etsimään yöbussia Kota Kinabaluun. Olimme saaneet kyllä ohjeetkin, mutta bussi löytyi tosi nopeasti vain max. parisataa metriä kuljettuamme, ja jostain syystä saimme bussiliputkin alennettuun hintaan 50 ringgittiä (normaalihinta 75MYR). Bussi lähti kymmenisen minuuttia etuajassa, ja perillä oli tarkoitus olla viideltä aamulla. Olin kyllä ottanut sukat jalkaan ja pitkähihaisen päälle, mutta bussimatka oli aika helvettiä; alkuun pysähdyimme vähän miten sattuu (ainakin mun mielestä) ottamaan lisää kyytiläisiä, seuraavaksi pysähdyimme muuten vain tauolle (ei koko ajan, mutta kolme kertaa matkan aikana), ja koko ajan ilma bussissa muuttui kylmemmäksi. Lisäksi matkustajana ollut pieni lapsi itki tai valitti huvikseen turhan paljon, ja vaikka toki ymmärrän ettei muksuna ole aina niin kivaa, niin joku siinä touhussa mätti, rajansa siinäkin on, kuinka paljon jaksan itkevää lasta kuunnella varsinkaan tuollaisella matkalla, missä nukkuminen on melko huonoa ja pätkittäistä.
Perille kuitenkin pääsimme lopulta vähän ennen viittä, ja koska olimme molemmat niin väsyneitä, emme jaksaneet alkaa selvittämään mitään bussimatkoja keskustaan (jos niitä olisi edes ollut aamuviideltä), vaan otimme yhteisen taksin - minä keskustaan Jojon suosittelemaan hostelliin Masadaan ja Jojo jatkoi matkaansa lentokentälle. Masadassa sain dormihuoneen hintaan 39,20MYR, ja aikani tavaroita järjesteltyäni ja rauhoituttuani kävin lopulta nukkumaan seiskan aikaan aamulla.
