torstai 24. helmikuuta 2011

Hate, winter / vedenalainen valokuvaus

Hups, ihan vaan pikkuisen kulunut taas aikaa edellisestä postauksesta. Menkööt sen piikkiin, että ollut aika hässäkkää taas parisen viikkoa, ja nämä parisen viikkoa on myös ollut liian kylmä että olisin voinut toimia millään tavalla järkevästi. Ja ah, miten hieno aasinsilta siitä tulikaan aiheeseen talvi. Minä vihaan talvea. Tai en tiedä, mutta kun kylmää, siis OIKEASTI kylmää, on jatkunut yli kaksi viikkoa, voi ihan hyvin jo sanoa että liika on liikaa. Valitettavasti jostain syystä edes lähestyvä matka ei lämmitä tarpeeksi näillä pakkasilla. Johtuneeko siitä, että toukokuussa Suomessakin on (toivon mukaan) jo hieman lämpimämpää.

Nyt hieman taas asiaan. En vieläkään kirjoita niistä retkistä, koska siitä tulee luultavasti PITKÄ postaus. Sen sijaan jatkan hieman jo käsittelyssä olleesta aiheesta, nimittäin snorklailu ja valokuvaus. Nyt tuli taas se kausi, kun aloin tehdä jatkoselvittelyjä asian suhteen. Kuten aikaisemmasta tekstistä kävikin ilmi, jokin Monkeypodin pussukkaa parempi olisi pakko saada, sen verran vedenalaisen maailman kuvaaminen kiinnostaa, mutta onneksi en tehnyt hätiköityjä päätöksiä DiCAPacin pussin tilaamisen suhteen ebaysta tai Amazonilta.

Olen nyt taas kysellyt aiheesta thaiklupin foorumilta, ja sainkin ihan hyvän linkin toiseen topiciin. Tuolta löytyi hyviä pointteja, ja ne saivatkin minut taas kerra pohtimaan, pitäisikö sittenkin vain panostaa kokonaan uuteen, vedenkestävään kameraan. Näitä malleja löytyisi Olympukselta, mutta myös Canonilla on se ihan vesikuvaukseen tarkoitettu kamera, muistaakseni malli oli D10. Kuitenkin tuntuu niin typerältä ostaa edes 150 euron kameraa (Olympus verkkokauppa.comista) vain sen takia, että haluan saada kuvata veden alla. Tai ehkei siinä muuten olisi mitään typerää, mutta kun vasta syksyllä ostin muutenkin uuden kameran, niin ehkä on vain järkevämpää ostaa siihen jonkinlainen pussukka. Kokonaan uudella vedenpitävällä kameralla vain varmistaisi sen, ettei tuo syksyllä ostettu Canon ainakaan menisi rikki tai vahingoittuisi, koska jos näin tapahtuisi, ei olisi ensimmäistäkään pokkaria millä kuvata. Hm.

Vaihtoehdot tuntuivatkin olevan nämä: n. 50e maksava kamerapussi syksyllä ostetulle Canonille, kokonaan uuden, vedenkestävän kameran ostaminen (Olympus 150-180e, Canon D10 kai n. 250e) matkalle ja nimenomaan vesikuvaamista varten tai sitten kolmantena vaihtoehtona ihan virallisen Canonin sukelluskotelon ostaminen nykyiselle pokkarille (hinta n. 200-250e, riippuen mistä ostaisi). Ikäväkseni tosin huomasin, että kolmas vaihtoehto rajautui pois jo senkin takia, ettei omalle kameramallille tosiaan taida olla olemassa kovaa sukelluskoteloa, ainakaan vielä. Ehkä ihan hyvä niin, koska olisihan se ihan liian kallis kuitenkin. Olympukseen en vain innostu väkisinkään, joten sekin jäi pois. Jäljelle jäi siis taas kerran se ensimmäinen vaihtoehto.

Eilen tulin kuitenkin miettineeksi, että mitä jos ostaisinkin esim. huuto.netistä jonkun vanhan digikameran (Canon), ja siihen sitten myös kaivaisin jostain edullisesti ihan virallisen kotelonkin. Niinpä nyt onkin harkinnassa ostaa joku vanha powershot huuto.netistä ja ebaysta jenkeistä saisin siihen ehkä kerran käytössä olleen kotelon, jos myyjä suostuu lähettämään Suomeen. Siihen tosin tulee ehkä aika paljon kuluja, mutta se selviää tässä lähiaikoina.

Yhtenä vaihtoehtona törmäsin thaiklupin foorumin keskustelusta poimitusta nettilinkistä myös tällaiseen vaihtoehtoon.



Tuon saisi tosiaan tilattua ilmeisesti ilman postareita dealextreme.comista. Itsellä ei firmasta ole kokemuksia, mutta jotkut thaiklupilaiset sitä ovat kokeilleet ja todenneet ihan asialliseksi. Sieltä voisin tilata myös jonkun edullisen, kuitenkin vähän paremman pussin pokkarilleni kuin mitä Monkeypodin pussi oli, ja silloin olisi sitten jotain varalla, jos itse kamera ei toimikaan kuten pitäisi. Suunnittelin myös sitä, että koska ikivanha Olympuksen jättikokoinen pokkari voisi yhtä hyvin olla roskissa, voisin uhrata sen sukelluspussikameraksi, ja silloin ei haittaisi jos kamera ei olisikaan enää käyttökelpoinen matkan jälkeen. Kamera tosin on niin iso, ettei sille varmaan edes löydy kovin helposti sukelluspussia :D