tiistai 22. maaliskuuta 2011

Off-season / sää kesäkaudella Thaimaassa

Heh, ihan ensin on pakko miettiä, että vaikka muutamille henkilöille olen tästä blogista sanonut ja sen takia pitää kirjoittamisenkin kanssa olla vähän ahkerampi, niin lukeekohan tätä oikeasti kukaan :D eipä sillä sinänsä mitään väliä ole, itsellehän tämä pääasiassa onkin tehty, onpa ainakin jotain luettavaa sitten tulevaisuudessa.

Mutta asiaan. Mehän tosiaan lähdetään matkalle toukokuun 24. päivä, jolloin sesonkikausi Thaimaassa on jo aika pitkälti ohi. Sadekausikin on alkanut, joten kuuroihin ollaan kyllä varauduttu eikä se mitään oikeasti haittaa, pääasia on että pääsee lämpimään. (Toivottavasti Suomessa on touko-kesäkuun vaihteessa tosi kylmä :D ). Noh, tässä kun olen myös niitä retkijuttuja kovasti katsellut, niin älysin yhden pienen jutun. Kaikkien retkenjärjestäjien nettisivuilla ainakin Similanin saarten osalta päiväykset on huhtikuun loppuun asti, ei siitä eteenpäin. Ja ajattelin että niitä ei olla vain päivitetty vielä pidemmälle, mutta hei, nyt mennään jo maaliskuun loppua. Ja yllätys, yllätys, eihän niitä retkiä Similanille edes järjestetä enää huhtikuun jälkeen. Koko kansallispuisto on suljettu touko-lokakuun välisenä aikana, eikä sinne tee retkiä edes paikalliset firmat ilmeisestikään. Joten se siitä sitten. Säästäähän siinä toki rahaa, koska Similan olisi ollut retkistä kallein, mutta toisaalta varmasti myös upein.

Phi Phille ilmeisesti pitäisi kuitenkin päästä, samoin kuin Raya Yaille, joten suunnitelmat snorklauksen suhteen ei onneksi ihan kokonaan kariutuneet. Joskin sadekauden takia merenkäynti saattaa olla aikamoista paikoitellen, eli saapi nyt sitten nähdä millaisille retkille oikeasti pääsee, tai millainen näkyvyys vedenalaisen maailman suhteen on. Ja siitä puheenollen, Dealextremen tilaus ei ole vielä saapunut, mutta alkoi ehkä vähän kaduttaa koko tilaus, koska jos näkyvyys veden alla on huono, niin mitäpä millään kamerallakaan tekee. Mutta tuleepa nyt ainakin testattua sitten vedenpitävyys, jos ei muuta.

Löysin muuten ihan äskettäin tällaisen Phuketin säästä kertovan blogin. Pointtina on juurikin se, että kun monet matkanjärjestäjät sanovat, että low-seasonilla sataa tosi paljon, niin tosiasiassa enemmnän se aurinko paistaa kuin tulee vettä. Plussia on myös se, että kaikki hinnat on halvemmat, ihmisiä vähemmän, ja kuitenkin voi periaatteessa tehdä ihan tasan samoja juttuja, mitä peak-seasonillakin. Huomasin myös, että tuon blogin vasemmassa laidassa on aikamoinen lista muitakin Phuketin säätä koskevia linkkejä, ja löytyipä sieltä myös tällainen Things to do in Phuket -kohtakin (samaisesta blogista). Täytyykin tutustua tuohon vähän paremmalla ajalla tarkemmin.

Jenkkeihin syksyllä vaihtoon lähtevä ystävä muuten komensi minut ja avokin hänen luokseen joulukuussa, saapi nähdä mitä siitä tulee.. mutta enpä voi sanoa etteikö esimerkiksi Kalifornia joulukuussa houkuttelisi ;)