sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Dagen efter

Sunnuntaita mennään, ja matkamessuilta on selvitty. Täytyy sanoa että päivä alkoi lievällä väsymyksellä kun sain perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuttua ehkä n. 4 tuntia. Mutta eipä se menoa haitannut!

Heräilin kuuden jälkeen aamulla käyttämään koiran ulkona ja valmistautumaan, ja rautatieasemalla olin jo hyvissä ajoin, junalipunhan olin ostanut jo perjantaina. Ei muuten yllättänyt, että ensinnäkin VR oli (joutunut?) vaihtamaan IC:n tavalliseen pikajunaan, ja sekin lähti myöhässä. Onneksi ei tosiaan ollut mitään minuutin tarkkaa aikataulua, ja näinkin kaverini Pasilan asemalla aika tarkalleen kymmeneltä.

Matkamessujen väkimäärä pääsi kyllä vähän yllättämään. Messuhalli oli suhteellisen täysi jo kymmeneltä ja puolenpäivän jälkeen väkimäärä alkoi hieman jo ahdistaakin. En oikein tiedä mitä olin odottanut tai olettanut messuilta, mutta päivä meni hieman erilailla mitä olin ajatellut. Kiertelimme periaatteessa kaikki tärkeimmät paikat läpi ja keräilimme matkamessutarjouksia lähinnä isoimmilta matkanjärjestäjiltä, ja yksittäisiä matkakohteita jäikin katsomatta. Toisaalta, kun tiesimme suurinpiirtein mitä haemme, tuntui turhalta pysähdellä johonkin Espanjan kohdalle yhtään pidemmäksi aikaa.

Klo 11 Mondon lavalla oli lyhyt esitelmä snorklauksesta, mutta eipä siinä oikeastaan mitään uutta tullut esille. Ehkä melko tuoreena silmälasien käyttäjänä uutta oli se, että maskin voi saada vahvuuksilla ja piilareitakin voi käyttää ihan hyvin snorklatessa, joskin kertakäyttöpiilareiden käyttöä suositeltiin. Tuon esitelmän jälkeen kiersimme pikaisesti katsomassa taas kohteita, mutta palasimme Mondon lavalle, koska Madventuresin Riku ja Tunna piti palkita siellä Mondon vuoden matkakirja -palkinnolla. Vaan eipä olleet miehet paikalla, ja hieman katkerana kuulin että he ovat jossain päin Thaimaata tällä hetkellä. Pöh.

Jatkoimme kiertelyä ja olimme jo vaihtaneet toiselle osastollekin, kun tajusimme että loput osastot ovatkin lähinnä kotimaan ja karavaanareille suunnattua matkailua. Sattuneesta syystä ne eivät kiinnostaneet, joten tavattuamme pikaisesti messuilla käyneet vanhempani lähdimme suuntaamaan pois koko paikasta. Ja tämä on siis se kohta, mikä minut ehkä hieman yllätti. Olin nimittäin varautunut jotenkin henkisesti siihen, että messuilla menee vähintään koko päivä, ja me olimmekin lähdössä pois "jo" noin kolmen tunnin jälkeen. Jos olisin lähtenyt messuille yksin, olisin varmasti jumittunut jokaisen matkanjärjestäjän kohdalla pölisemään ja kyselemään ties mitä juttuja ja varmaan varannut jonkun matkan jo paikanpäällä, mutta nyt lähinnä haalimme esitteitä ja tarjouksia ja lähdimme pois. Se ei tosin ollut välttämättä yhtään huono juttu, koska parhaiten messutarjouksiin pääsee varmasti kuitenkin käsiksi itse netissä, jolloin voi myös vähän tarkemmin vertailla hintoja ja kohteita ja suunnitella siten itselleen järkevimmän matkan.

Messuilta suuntasimme syömään ja vielä sen jälkeen pirtelölle, totta kai pääaiheena jutteluissa matkailu, ja minne olisi järkevintä lähteä. Päivä venyikin vielä muutamalla tunnilla ja viiden jälkeen hyppäsin taas junaan ja kotona olin seitsemän jälkeen. Olimme sopineet tutustuvamme messutarjouksiin vielä illalla kotona ja miettivämme tulevaa toukokuuta. Tätä teimme itse kukin, joskin yksi pieni virhe taisi tulla tehtyä vielä illalla: ensin ystäväni ja asiasta kuultuani minäkin pysähdyimme liian pitkäksi aikaa miettimään Finnmatkojen tarjousta Thaimaahan.

Tänään herättyämme ja jonkin aikaa tarjouksia tutkittuamme olimme selvästi tulleet muutamaan lopputulokseen. Parhaimmat AirFinlandin 2 yhden hinnalla -tarjoukset olivat menneet jo, ja koska Turkki ei välttämättä ensimmäisenä ole kummankaan listalla, jätimme Alanyan pois laskuista. Aurinkomatkoilla toki oli hyvältä kuulostavia tarjouksia, tietyistä hinnoista nimittäin sai pois 150-200e, mutta vaikka nuo alennukset oli otettu huomioon, hinnat jäi silti selvästi yli 400 euron. Finnmatkoilla olikin Thaimaan matkan lisäksi yksi hyvältä kuulostava vaihtoehto Haniaan, mutta Tjäreborgilta löytyi vielä vähän edullisempi. Lopulta rajasimme vaihtoehdot kolmeen: kahden viikon matka Thaimaahan Kata beachille 795e/hlö (todella edullinen ottaen huomioon että kyseessä on kahden viikon matka kaukokohteessa), viikon matka Kyprokselle 390e/hlö ja viikon matka Kreetalle Haniaan 310e tai 325e/hlö. Pääpointtinahan koko matkassa on se, että pitää päästä aurinkoon ja lämpimään. Thaimaa olisi noista varmin vaihtoehto, mutta siinä tulee hinta lähinnä vastaan, molemmat kun olemme opiskelijoita. Silti se myös houkuttaa kaikista eniten. Luulenkin, että asian ratkaisee kaverini järjenkäyttö asiassa, itselläni kun tuppaa vähän järki jäämään vähemmälle matka-asioiden ollessa kyseessä. Lopullisen päätöksen teemme illalla, ja matka johonkin noista kolmesta varataan.

Kokonaisuudessaan messupäivä ei ollutkaan niin über-huippu mitä olin sitä päässäni hehkuttanut, mutta se tuskin on kenellekään yllätys. Kolme tuntia, minkä siellä vietimme, riitti aivan hyvin, joskin olisi siellä varmasti saanut menemään koko päivänkin jos olisi tosissaan lähtenyt tutustumaan eri kohteisiin yksittäin. Messutarjouksia oli hyviä ja ehkä vähän vähemmän hyviä: Aurinkomatkoilla hinnat tuntuvat olevan joka tapauksessa hieman kalliimpia kuin esim. Finnmatkoilla ja Tjäreborgilla, ja kahdella viimeisellä olikin tosi edullisia matkoja riippuen totta kai matkan ajankohdasta. Useimmat keskittyvät kuitenkin kesälle. Messujen pääyheistyökumppanilla Mondolla oli hyviä tarjouksia niin lehdestä kuin kirjoistakin, ja kaikki oppaat ovat messuhintaan tarjouksessa 15e/kpl. Suosittelen ehdottomasti, jos on joku tietty kohde, minne haluaa tai on suunnittelemassa matkaa. AirFinlandilla oli varmasti todella hyviä 2 yhden hinnalla (esim. Rodokselle vähän päälle 300e/hlö), mutta parhaimmat menevät myös todella nopeasti, eikä jäljellä olevista löytynyt enää meille sopivaa. Blue1:lla on myös loistavia lentotarjouksia, mutta toisaalta kohteissa ei ollut tähän matkaan sopivaa, koska nimenomaan haluamme rantalomalle. Täyty silti sanoa, että esim. Pariisin meno-paluulennot yht. 128e houkutti, mutta toisaalta täytyy aina ottaa huomioon myös kohteen yleinen hintataso, ja Pariisissahan tuskin pääsee kovin edullisesti jos siellä muutamankin yön on. Hostellaja voi varata jne., mutta kysmysmerkki onkin, tuleeko itse kokonaan järjestetty ja suunniteltu matka lopulta yhtään edullisemmaksi kuin valmismatka. Sekin riippuu toki varmasti kohteesta.

Ilta näyttää minne matka käy, ja nyt kun aihetta kirjoittamiseen tuntuu taas olevan, niin blogikin pysyy ehkä hiema paremmin hengissä kuin viime vuonna :D